Pitkästä aikaa

99AA5EEB-84DB-4BCD-8FC7-79A0CAB8365B.jpeg

Moikka tyypit! <3

Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole pariin viikkoon saanut peruspostausta aikaiseksi ja postaustahtini on viime aikoina ollut hidas muutenkin. Tuntuu, että olen jollain tapaa hetkellisesti kadottanut yhteyden tähän blogiin ja se harmittaa. Vuosi 2019 alkoi suht stressaavissa merkeissä eikä omaa aikaa ole juurikaan ollut tai jos on niin olen ollut niin väsynyt etten ole ymmärtänyt maailmanmenosta paljoakaan. Alkuviikosta tuli joka ilta ennen nukkumaanmenoa itku, koska olin niin puhki ja ylianalysoin kaikkea. Kirjoitin itseasiassa yhden postauksen lähes valmiiksi, mutta jätin sen julkaisematta, sillä en saanut koottua ajatuksiani mielestäni järkeväksi kokonaisuudeksi. Tuntui vain, että olen elämässäni jumissa.

35807A49-04C8-4971-B348-66CCA58F4634.jpeg

ACCD6819-3F71-4464-9299-ABDDC60BC045.jpeg
Tänä viikonloppuna olen saanut hengähtää. Sekä mieli että SÄÄ ovat olleet niiiiiin paljon valoisampia! Ette uskokaan, kuinka onnellinen olen tuosta taivaalla möllöttävästä valopallosta. Tunnen itseni aivan eri ihmiseksi kuin alkuviikosta, sillä silloin tunsin uivani aika synkissä vesissä.

Tänään kävimme äidin kanssa kuvaamassa ja kahvila Ansarissa teellä. Myöhemmin iltapäivällä treffasin ystävääni ja muutama tunti sitten saavuin kotiin, kävin saunassa, laitoin kynttilöitä palamaan ja nyt istun sängylläni pyjamassa näpyttelemässä tätä postausta inspiraation iskettyä.

Otan välillä vähän paineita siitä, että blogini on enemmän tällaista hölmöä ajatustenvirtaa enkä niinkään jaa vinkkejä, miten onnistua uudenvuodenlupauksissa ja mitä pakata mukaan, kun lähtee reissuun. En myöskään aina tuota kunnon positiivisuuspläjäyksiä, vaan mieleni ollessa maassa, annan sen näkyä tavalla tai toisella myös täällä blogissa. Monesti jopa tuntuu, että olen kaikista inspiroitunein silloin, kun olen surullinen tai joku on huonosti. Sitten taas ollessani onnellinen, sanottavaa ei tunnu löytyvän. Hassua!

Etenkin blogia kirjoittaessani olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten mielentilani ja tyytyväisyyteni elämään ovat kuin tuuliviiri. Yhdessä postauksessa saatan olla kuin mikäkin Naantalin aurinko ja heti seuraavassa postauksessa olen aivan alamaissa. Vähän nytkin jännittää, millaisia seuraavat viikot tulevat olemaan ja että onko tämä hyvä fiilis vain ohimenevää. Ystäväni heitti eilen ilmoille ajatuksen kunnon rentoutumiskylpylälomasta jonain keväisenä viikonloppuna. Sitä odotellessa!!

014770C6-4CC5-4442-85FF-412440DB5098.jpeg

0A43B3E8-77A2-4D34-8F5C-B2B3F7F37967.jpeg

Miten siellä ruudun toisella puolella on uusi vuosi lähtenyt käyntiin? Oletteko tekin olleet yhtä stressaantuneita vai onko vuotenne alkanut lupaavammin? Nyt ajattelin mennä blendaamaan itselleni ison smoothie bowlin ennen nukkumaanmenoa. Palataan jutuille taas pian. Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua!

Suhteet Oma elämä

Unelma Itsestä -valmennus – mitä jäi käteen?

Kaupallinen yhteistyö: Unelma Itsestä https://www.unelmaitsesta.fi/

Heippa ihanat ja oikein oikein rentouttavaa sunnuntaita!

Tänään ei olekaan mikä tahansa sunnuntai, ainakaan minulle, sillä tämä päivä on myös viimeinen päivä nyt takana olevaa 4 kk:n Unelma Itsestä -valmennusta. Enää sähköpostiini ei tulekkaan kolahtamaan joka maanantaista pakettia viikon aiheista ja tehtävistä, jotka saivat pohtimaan elämää, motivoivat arjessa ja vahvistivat uskoa itseeni ja siihen, että minä olen riittävä ja kykenen mihin vain, mikäli oikeasti sitä haluan. Ei enää uusia lempeyttä huokuvia videoita katseltavaksi tai reseptejä testattavasti. Pakko sanoa, että neljän kuukauden jälkeen tuo ajatus tuntuu hieman hassulta.

Unelma Itsestä on ollut ihana positiivisuusruiske menneen syksyn keskellä. Se herätti ajattelemaan tärkeitä asioita, joita välillä niin hektisessä arjessa ei ymmärrä itsekseen pysähtyä pohtimaan. En missään nimessä ole rääkkidieettien kannalla aiempien huonojen kokemusteni vuoksi, mutta tätä valmennusta voisin ehdottomasti suositella kenelle vain erityisesti, jos kaipaa lisää inspiraatiota treeneihin, ruokavalioon tai elämään ylipäätään. Valmennuksen aikana tunnet, kuinka sinä omana ihanana itsenäsi olet hyvä juuri niin.

Olenkin aiemmissa Unelma Itsestä -postauksissanikin jo maininnut keskeisessä osassa olleen Unelma Itsestä -työkirjan, jota jokaisen valmennettavan tuli viikoittain täyttää tehtävänannon mukaisesti. Aion ehdottomasti säilyttää tuon kirjan, sillä muutamia vuosia myöhemmin voi olla mielenkiinoista lukea nuoremman minäni ylöskirjoitettuja ajatuksia ja unelmia. Samalla katsoa, ovatko nuo unelmat toteutuneet ja millä tavalla elämäni on muuttunut.

Oletteko koskaan olleet joogatunnilla? Tiedättekö sen tunteen, kun asanoihin hiljalleen taipuessasi ohjaajan lempeä ääni vie sinut jonnekin syvälle itseesi ja juuri sillä hetkellä vallitsevaan hetkeen. Et mieti mitään muuta. On vain sinä, joogamattosi ja taustalla satumaisesti soiva rauhallinen musiikki. Et ehkä henkilökohtaisesti tunne muita tunnille osallistuvia ihmisiä, mutta jollain kummallisella tapaa voit tuntea yhteyttä heidän kanssaan. Olette kaikki samalla retkellä. Näin kuvailisin myös näitä menneitä kuukausia tämän valmennuksen parissa. Oli ilo olla mukana!

Vuoden 2019 valmennuksiin ja retriiteille sinä voit ilmoittautua täältä: https://www.unelmaitsesta.fi/ Hyödyntämällä alennuskoodia ”unelmasilja” saat -15% alennuksen. <3
 

CEFBEDF3-9B42-493C-B725-B2F745A5F852.jpeg

15872C96-8272-4BE9-BC6F-E67ADDD7684B.jpeg

F9165897-D5DE-427F-9925-53969171B9E6.jpeg

CEA17699-95C1-46DF-877C-A52EE6FD600C.jpeg

BC1012A6-40D6-420A-BE79-254B0E30E685.jpeg

9F71126A-5CD1-477D-9879-A4E9AF073777.jpeg

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys