Millainen sun tulevaisuuden maapallo on?
Mä vierailin viikonloppuna Futuriumissa.
Futurium on Berliiniläinen näyttely tulevaisuuden asioista. Miettien asioita ”kuinka me halutaan elää” kysymyksen ympärillä.
Mun mielestä aika olennaista tuossa onkin tuo me. On todella kyllästyttävää ajatella ”en minä kun ei muutkaan”, kun me eletään jo niin globaalissa maailmassa, että on hankalaa hahmottaa mikä on minä. Miettien esimerkiksi sitä, kuinka Saksa lähetti 107 000 tonnia muovia Malesiaan vain 9 kuukauden aikana vuonna 2018. Jos tuo muovi päätyy tuolla jonnekin muualle kuin pitäisi, on se ihan yhtä lailla syy täällä kuin siellä. Jos minulta kysytään vielä enemmän täällä.
Miettien myös sitä todellisuutta, kuinka 80% kaikista luonnonvaroista kulutetaan teollisuusmaissa – mutta kuinka nuo varat silti tulevat kaikkialta muualta – ja joissa seuraukset ovat yleensä sen mukaiset. Tähän väliin on kai hyvä muistuttaa, että tämän vuoden varat on itse asiassa käytetty jo loppuun. Suomen osalta ylikulutuspäivää vietettiin 31.3.
Kaiken tämän itsekkyyden näkeminen saa mut aina niin vihaiseksi. Ihan myös omalta osaltani. Olen osa tätä itsekkyyden kompleksia, ollen myös itse itsekäs. Mutta en turru maailmantuskaan, sillä se ei hyödytä mitään – mä teen ja tulen tekemään pieniä askelia ja sen tulee nyt riittää. Mun ei tarvitse pystyä kaikkeen, eikä varsinkaan heti, kunhan vain olen menossa oikeaan suuntaan, tehden jotakin pientä osaksi kokonaisuutta esimerkiksi joka vuosi.
Olin melko vaikuttunut. Kolmikerroksinen rakennus sen kertomiseen, minkä pitäisi – tai mikä kai onkin – meille itsestään selvää, mutta miksei se ole? On silti edistyksellistä, että tällainen on olemassa – ja se on juuri tuolloin lauantaina täynnä ihmisiä. Sisäänpääsy on tietysti ilmainen.
Ihastelin kaikkia eriskummallisimpia keinoja tuottaa kestävämpiä materiaaleja. Ilahduin myös syvästi siitä ajatuksesta, että luonto on palautettava tavalla tai toisella takaisin myös kaupunkeihin. Kuinka kauniita niistä sillä tavalla tulisikaan – ja kuinka helppoa sellainen on rakentaa vaikka vain kerrostalon katolle ihmisten käytettäviksi.
Oma nurkkansa löytyi myös minimalistiseen ajattelutapaan:
Millaista olisikaan elää vain 100 tavaralla?
Tekeekö meidän ”enemmän on enemmän” ajattelutapa meitä enää edes onnellisemmaksi?
Entä kaikki se roska, mikä tästä limbosta aiheutuu?
Niitä perimmäisiä kysymyksiä, joihin myös itse on helppo vaikuttaa.
Juuri nyt, juuri tänään.
Viimeksi:
Miltä mun arki näyttää juuri nyt?
Lue myös:
Vuosi 2022 vaatteiden ostolakossa