tulevaisuus täällä hei
Naurakaa vaan, mutta mulla on ollut kalenterissani muistutuksena tulevaisuus.
Jota oon siirtänyt… kymmenen kertaa.
Tai sata.
Mulla on vajaa kaks kuukautta aikaa ennen kuin palaan töihin. Ja sitä ennen mun pitäis päättää mitä tulevaisuudeltani haluan.
Tai ei tietystikään pitäisi, mutta ehkä mua vaan pelottaa se, että palaan vanhaan ja jämähdän vanhaan.
Unohdan sen alis volat propriisin.
Sillä lopulta mä tiedän, että se maailma, se vanha maailma, ei tuu tekemään mua onnelliseksi, ainakaan juuri nyt. Elää ennalta määriteltyä elämää, vaan mä tarvitsen jotakin muuta.
Tavallaan mä tiedän mitä se muu on, haluaisin vain saada konkretisoitua sen, ollen kuitenkin edelleen vaan sitä hahmotelmaa. Toisaalta tiedän sen olevan vain sitä elämän normaalia epävarmuutta, mitä pitäisi oppia sietämää, sen seassa uskoa itseensä.
Silloinhan se ei oo sitä niin ennalta määriteltyä, kun ei niin tiedä.
Ja tiedänkin, että kyllä ne hahmotelmat muuttuu sitä kirkkaammiksi, kun niiden aika lähenee.
Mä oon jotenkin viime aikoina miettinyt yhä enemmän sitä, kuinka elämä on vaan soljuvaa virtaa. Jossa ihminen itse yrittää kovin pyristellä vastaan, olla hyväksymättä niitä asioita, mitä tulee kohdatakseen. Jos sen sijaan osaisikin vain mennä osana sitä, itseään kuunnellen, elämä olisi paaaljon helpompaa.
Vähän niin kuin nyt.
Lakkaisi yrittämästä vaikuttaa niin paljon siihen mitä tulee, vaan antaa sen tulla, mitä tulee, kun tulee.
Kyllä se tulee.
Luota.
Viimeksi:
Lue myös:
kaksi kuukautta berliinissä kuvina