mitä jos mua joku päivä kaduttaa?
Oon muutaman kerran uudessa kodissani herännyt miettimään sitä,
että mitä jos mua joku päivä kaduttaa?
Että kun oon menossa sinne päätyyn ja raivaamassa kotiani melko askeettiseksi,
mitä jos se olikin virhe?
Ettei mulla olekaan silloin sitä sohvaa ja sänkyä tukena, kun se tunne herää.
Samaan hetkeen mä tiedostan silti ymmärtäen,
että miksi mä laittaisin kotiini mitään sellaista, mitä mä en tarvi?
Miksi?
Eikä musta tunnu millään muotoa hyvältä tai oikealta juuri nyt omistaa mitään sellaista, mistä ei oo mulle mitään hyötyä, päinvastoin.
En halua elämääni mitään asiaa, joka ei tuo siihen lisää arvoa.
En ole se nyt enkä usko olevani myöhemminkään.
Silloin keskustelunkulku huomioi myös sen kolmannenkin näkökulman: en voi elää missään muualla kuin tässä hetkessä. Ja jos mun intuitio vie mua kohti askeettisempaa kotia, silloin on kokeiltava. En mitenkään muuten voi tietää, mikä on se mun paikka, mun tie.
Eikä elämässä voi pelätä virheitä.
Enkä mä lopulta suoraan sanottuna edes pelkääkään sitä virhettä
vaan sitä muutosta.
Muutos on pelottavaa. Se on eriä mitä olit ennen, josta et tiedä mitään, mikä on uutta.
Se ei ole tuttua ja turvallista.
Vielä.
Mä nään tässä myös tärkeän opin kasvussani: ei ole ylipäätänsä järkevää hakea turvaa tavaroista.
Jos niille ei ole tarvetta, jos niitä ei halua, ei niitä kannata säilyttää vain turvallisuuden tunteen vuoksi, vaan hakea se turvallisuus jostakin kestävämmästä.
Itsestäni.
