asioita, joita ilmankin voi elää
Imuri
tv
punainen liha
hiusten värjäys
verhot
sohva
sänky
astianpesukone
ja nyt uusimpana mikro.
Kaikki sellaisia asioita, mitä ilman luulin vielä viisi vuotta sitten, etten mitenkään voisi elää.
Ja nyt vain elän. Jopa tyytyväisenä. Tai ei vaan tyytyväisenä
vaan onnellisena.
Ehkä siis todeten vielä sen itsestäänselvyyden: onnellisuus ei liity millään tavalla tavaroihin.
Imurin korvaan lattian lakaisulla joko kuivalla ja/tai märällä mikrokuituliinalla.
Tv:n lukemisella ja kirjoittamisella ja haahuilulla (ja satunnaisesti elokuvilla läppäriltä).
Punaisen lihan (suprise suprise) kasviksilla.
Sohvan ja sängyn futonpeti yhdistelmällä.
Astianpesukoneen tiskaamisella.
Mikron ensisijaisesti tuoreella ruualla mutta myös paistinpannulla.
Elämässä on oikeasti niin hyvin hyvin vähän asioita, mitä oikeasti tarvitsee. Toki kyse ei olekaan lopulta siitä tarpeesta vaan mielihyvästä, mitä tarvitsee. Ja niin kuin joku postaus sitten kirjoitinkin, on lopulta jokaisen oman itsetutkiskelun tuotos, kuinka paljon tuota mielihyvää elämäänsä haluaa.
Tuo mielihyvä kun vaatii kuitenkin aina jotakin palkaksi. Kyse ei ole vain jostakin mitä saat, vaan mistä sen edestä joudut luopumaan.
Enkä mä halua antaa aikaani oikein millekään, paitsi itselleni. Siksi en myöskään halua kotiini mitään, mikä vaatii jotakin ylimääräistä, vaan haluan selvitä kaikesta niin yksinkertaisesti mitä pystyn, jotta mulla on aikaa ja energiaa olla ja elää siten miten haluan.
Olla sitä mä haluan.
Lue tästä lisää postauksista:
miksi vähemmän on enemmän on hyvä elämän mantra
ajatus kultaisesta keskitiestä
Mä vaan rakastan kaikkea sitä yksinkertaisuutta ja selkeyttä, mitä asiat oikeasti ovat. Kaiken sen turhan älämölön riisumista kaiken ympäriltä ja ollen vain sitä, ydintä.
Ihan tavallista elämän ydintä.
Ja tässä istuessani puiston penkillä mä mietin vaan, ettei elämässä ihan oikeasti ole sellaista konkreettista asiaa, mitä ilman ei voisi elää.
Sitä voisi elää ihan ilman kaikkea.
Ja parasta siinä on se, että elämää ilman kaikkea auttaa keskittymään kaikkeen siihen, mikä ei millään tavalla liity mihinkään käsin kosketeltavaan. Se taas tuo mulle sitä merkitystä, mihin minä haluan voimavarojani suunnata.
Ei sillä etteikö joku voisi keskittyä molempiinkin, mutta oon omassa elämässäni todennut, ettei mun pää kestä kaikkeen keskittymistä. Mitä enemmän on ärsykkeitä, sitä onnettomammaksi tulen.
Tai toisinpäin:
mitä vähempään, mitä olennaisempaan keskityn, sitä onnellisemmaksi tulen.
Kyseessä ei ole edes kilpajuoksu, eikä kaikkien tarvitse elää ilman imuria tai mikroa. Mutta mitä jokaisen mun mielestä olisi hyvä tehdä, olisi havahtua siitä ajatuksesta ”että ilman ei voi elää”. Ehkä vain todeten, että kyllä, ilmankin voi elää, mutta mun elämääni se ei tuo lisää arvoa. Mutta jos vain päivittelee että sellainen olisi mahdotonta ja järkyttävää, taitaa hiukan valehdella itselleen.
Elämässä kun ei ihan oikeasti ole asiaa, mitä ilman ei voisi elää.
Ja kun elät ilman jotakin, mieli on siitä kekseliäs alusta, että se keksii kyllä aina jonkin vaihtoehdon.
Ihan aina.
Insta stoorien puolella pieni video mun tämän hetkisestä 24 neliön yksiöstä. Jotenkin se mahdollisesti saattaa vielä muuttua, mutta tuon kanssa mulla ei oo mikään kiire.
Rakastan juuri nyt sitä helppoutta, mitä paljas koti mulle tuo.
