uusi ego
Hyvästelin vanhan egoni lopullisesti muutama viikko sitten.
Tavallaan haluaisin hurraa huutaa, että no nyt ollaan vapaita kaikesta tästä ja ihan itse.
Kunnes tajuan, että niin, no,
mullahan on vaan uus ego.
Ehkä tää on vaan sitä, mitä mun tietoisuus ei ole vielä onnistunut käsittelemään. Kovasti se koittaa raksuttaa, mutta edessä tuntuu olevan tulppa.
Jotenkin hyppy siihen, että ulkoisella ei olis enää minkäänlaista merkitystä, on vaan mulle ainakin liian suuri. Suuri varmasti juuri siksi, että elät yhteiskunnassa muiden mukana, osana heimoa ja haluat kuulua heimoon. Palvelet siis vain niitä alkukantaisia vaistojasi.
Jollain tavalla se saa mut potemaan syyllisyyttä.
Sillä vaikka varsin hyvin tiedostan kaiken olevan harhaa, toimin silti.
Toisin sanoen egonhan voisi oikeastaan siis nimittää heikkoudeksi. Ihminen taas haluaisi olla ilman heikkoutta. Olla sellaisen yläpuolella. Kontrollissa.
Tai ehkä se on vain suurimmaksi osaksi sitä tyhjyyttä.
Että ei se että ilmaisen itseäni nyt ”onnistuneemmin” ulkopuolelle tee musta yhtään sen enemmän eheämpää.
Ilmaisen sitä vain erillä tavalla kuin ennen, mutta ilmaisen silti.
Nämä kaikki ovat minun kuviani.
Mutteivat silti kuitenkaan ole minä.
Ja kun ne eivät ole minä, olosta tulee levoton. Kai siksi, että se muistuttaa omasta pienuudesta ja merkityksettömyydestä.
Juu, tuo merkityksettömyys se on se tunne varmasti kaiken pohjalla,
sen pohjalla joka aiheuttaa kaiken levottomuuden,
joka aiheuttaa sisäisen ristiriidan.
Mutta.
Antaa merkityksettömyyden tulla.
Sillä tunteakseen merkityksettömyyden voi kulkea kohti merkitystä.
Merkitystä joka on kaikkea muuta, kuin sitä käsinkosketeltavaa, mutta jonka ei täysin tarvitse sitäkään poissulkea, sillä silloin asiaan liittyy myös muita aspekteja kuin pelkkä merkityksellisyys.
Välillä tunnen kuitenkin rauhoittavia hetkiä. Noina hetkinä ajattelen:
Niin. Olen tietoinen, että pukeudun, että laitan kotini, kaiken tämän,
muita varten.
Ei se määritä mua sen enempää.
Mutta minä sallin silti sen,
saan sallia sen.
Sillä lopulta tietoisuus ei ole pelkkää ”oikeaa”, hyvää. Se on asian näkemistä siten kuin se on. Siten kuin se on ei ole paha tai hyvä. Se vain on.
Se vain on sitä, että minä palvelen omaa luontoani.
Minä en siis ole vain paha tai hyvä.
Minä olen.
Aukesihan se tulppa.
