älä ihastu, älä rakastu
Opin taas itsestäni jotakin uutta.
Oon tavallaan tiennyt olevani herkkä ja tunteella toimiva ihminen, mutta viime aikaiset jutut on jotenkin vahvistanut tätä kuvaa musta aina vaan lisää.
Ja varsinkin se näiden asioiden summaatio: herkkä itse tunteille ja niiden vaihtuvuudelle, tuntien kaiken todella syvästi ja vahvasti, niin ilon kuin surunkin. Se saa mut tuntemaan itseni välillä todella epänormaaliksi, mutta kaikissa meissähän on jotakin epänormaalia.
Jolloin kun menen ihastumaan, mun maailma menee sekaisin. Epäjärjestykseen. Vihaan epäjärjestystä. Kaipaan takaisin järjestykseen, että asiat sujuu tutulla tavalla.
Lopulta hommasta ei tullut mitään, mutta olen edelleen vasta siirtymässä tuosta jälkivaiheesta: yritän luovia tietä takaisin itseni luokse. Järjestykseen. Jossa pystyn taas olemaan luova ja eurooppalainen, eläen hetkessä, enkä odota vain seuraavaa päivää.
Kadotin itseni jo näinkin lyhyessä ajassa.
Hauskaa kyllä mulla tulee tästä mieleen Veljeni vartija elokuva ja cheek. Jossa Jaren oli vaikeaa valita rakkaus, sillä samalla hän menettäisi osan itsestään. Musta jotenkin tuntuu vähän samalta, vaikka tuo ei tietystikään omalla kohdallani ollut se syy eikä edes tilannekaan vielä.
Mä en tiedä ylipäätänsä yhtään, millainen parisuhde ihminen oon tällä hetkellä. Oon muuttunut 360 astetta siitä, millainen olin yli 10 vuotta sitten ensimmäisen parisuhteeni alkaessa.
Silloin mua ohjasi lähinnä ajatus: mä tarviin jonkun ihmisen. Mun elämäntehtävä on se, että mä löydän mun viereen jonkun ihmisen, että olen kokonainen.
Nyt mä olen kuitenkin jo ihan valmiiksi kokonainen.
Ihan yksin.
Enkä juuri nyt edes tiedä, pystynkö oikeasti vaikkapa edes asumaan kenenkään kanssa pysyvästi koko loppu elämäni ajan.
Kyllä mä tiedän että asiat selkenee ajan kanssa. On vaan raskasta oppia kaikki aina kipeimmän kautta. Kun se oppi tulisikin useammin ilon mukana, miksi sen tarvii aina sattua?
Tää pelottaa mua varsinkin se tiedon valossa, että tiedän niin vähän. Tiedossa voi siis olla paljon sydänsuruja. Tai tietysti myös vähän. Ehkä se kaikki kolahtaakin vain kerralla.
Sillä välin jään peuraksi ajovaloihin.
Paitsi että tästä maailmasta on mulle yli 10 vuotta, on se tietysti myös muuttunut ihan täysin.
Lue lisää:
pyöräillessäni läpi hiljaisen kaupungin oivalsin kaiken
Riittääkö rakkaus – ja pitääkö erotessa vihata?
