eräänä maanantaina kello kuusi

Jos sun mieli elää koko ajan jossain muualla, ei se löydä onnea tästä. Silloin on myös seurattava tuota muuta, löytääkseen. Ehkä vain todetakseen, ettei onni ollutkaan siellä, että se on tässä, jossa heräät aamulla kello kuusi ja menet kulmakuppilaan aamupalalle.

Mietin kuinka hassua on kävellä samojen rakennusten ohi, elää samojen raamien elämää, samojen ihmisten ympäröimänä. Minä vain olen eri. Hän joka ei ole mielessään enää muualla vaan täällä. Täällä mikään ei ole muuttunut. Silti nämä seinät eivät heijastaneet onnea, en nähnyt auringon laskevan, en tuntenut kahvin makua huulillani. Ei sillä, ettenkö edelleenkin haluaisi käydä jossain muualla, mutten kaipaa. Lähdin koska kaipasin itseäni. Löysin kuka olen, vaikken lähtenytkään etsimään. Tiesin vain, että oli mentävä.

On maanantai ja vaikka kello on 7.30 muut jo menevät ja tulevat, minä vain olen. Tunnen saman tunteen kuin muutama tuhat kilometri etelämpänä Rothenburg ob der Tauberissa, yksinäisenä matkustajanaisena hotellissa pariskuntien seassa. Yksin, mutta silti tuntien itseni maailman vahvimmaksi. Juuri tää hetki on hetki jossa olen maailman onnellisin ihminen. Turvaudun yksinäisyyteeni, siihen ainoaan, joka on. Rakastan aamuja, niin paljon.

Elämässä on asioita, joita muuttaisin, mutta olen sitä mieltä, että niitä tulee olemaan aina, ihan sama kuinka pitkälle olen kulkenut. Huonoa on opeteltava sietämään, oltava onnellinen huonoineen kaikkineen. Huono ei katoa, edes sen jälkeen, kun kuvittelet latoneesi ison kasan lantaa selkäsi taakse. Ehkä hetkeksi, mutta huono palaa, aina uudelleen, uudessa muodossa.

Ajattelen myös niin, että elämän tasapainon nimissä on aika helppoa, jos tuo pakollinen huono asia on työ, joka sekin on kuitenkin ihan ok. Ihan ok se on, jos sen määrä on tasapainossa, tasapainossa se on, jos voin tehdä sitä suurimman osasta aikaa vähemmän kuin 40 tuntia viikossa ja vaikka joskus ottaa kuukauden ylimääräistä vapaata.

Olen löytänyt tai ei löytämisestä voi puhua vaan ymmärtämisestä, sen kaavan, että vapaa päivä ja vapaa aamu on aloitettava aina vapaasti. Loppu päivälle voi tehdä suunnitelmia, mutta aamu on aloitettava hitaasti. Yleensä siis takeaway kahvi kävelyllä tai avannolla tai sekä ja että, joskus hiukan erityisemmin näin kahvila aamupalalla. Aivot on terävimmillään aamusta, jos taas heti aamusta urheilee tai muuten huhkii, mun aivot ei jaksa enää keskittyä iltaan mennessä mihinkään. Aamu on se, kun ollaan tässä. Illalla voin olla jossain muualla.

Ehkä yllättävää, mutta siitä huolimatta herään melko usein siten, ettei huvita mikään. Noinakin aamuina tiedän kuitenkin sen, että se mitä tarvitsen, on lähteä ulos. Ehkä käyn ulkona vain hetken, sen kahvin verran ja palaan takaisin. On kuitenkin niin, että on turhaa jäädä odottamaan aamua, jossa heräisi täydellisen virkeänä täydellisellä mielen tyyneydellä. Kun tiedän mikä mut tekee onnelliseksi, voin lähteä heti ulos, napata hetken, hetkeksi.Vaikkei aurinko paistaisi sittenkään, pilkottaa se pilvien takaa jo kuitenkin edes vähän. Kahvilan jälkeen aurinko paistaa tosin aina, selaan viimeisintä korvamerkintääni.

”Se oli sellaista elämän romantisoimista”, sanoi eräs tuttavani kerran vähättelevään sävyyn. Mutta mikä olisikaan parempaa tapaa elää elämää kuin omassa romanttisessa kuplassaan? Kyse on ainoastaan siitä, oletko onnellinen tässä ja nyt. Puhuuko tuuli sinulle, vastaako lehdet tai humiseeko hiljaisuus. Mutta jos se ei ole tässä ja nyt, silloin on mentävä. Onnea ei voi pakottaa. Joskus se pitää etsiä, joskus se todella on ihan muualla. Tärkeintä on, että löytää.

Eikai etsimättä voi edes löytää?

Lue lisää:

mitä maailmalla on ollut tarjottavana

jos ei edes Durita ole tyytyväinen

tänään en muuttaisi mitään

Blogit.fi

Instagram

hyvinvointi mieli