hidasta dopamiinia nopean sijasta
Vaikka meitä ympäröikin nopean mielihyvän normi, normi ei aina tarkoita sitä, että ihminen olisi sen viisaudessaan valinnut, vaan ehkäpä jopa ennen kaikkea tyhmyydellään. Viisaudessaan hän olisi jättänyt karkit ja televisiot alun alkaenkin keksimättä.
Olen itse ollut joskus se ihminen, joka ei ymmärrä miten joku voi kehottaa syömään hedelmiä karkinnälkään, joka kykeni rentoutumaan vain television kautta ja ainoastaan suoritti liikuntaa nauttimatta siitä. Se ettei sellaisia valintoja pysty tekemään kertoo siitä, että nopeaa dopamiinia on elämässä liikaa. Siinä määrin, ettei hitaasta pysty nauttimaan, vaan tarvitaan korkeatasoista hetken huumaa.
Etenkin viimeisen vuoden aikana oon onnistunut pääsemään itseään toistavaan hyvänolon kierteeseen. Siinä missä hyvänolon valinnat seuraavat toisiaan ja hyvistä valinnoista on tullut uusi elämäni automaatio. Se johtuu siitä, että elämä on täyttynyt hitaista mielihyvää tuottavista asioista ja olen karsinut vastaavasti nopeat sellaiset. Television, karkkipäivän, juon vain harvoin alkoholia ja usein senkin holittomana. En silleen täydellisesti, mutta kuuluisasti 80% tai 90% ajasta, 10% sitten vähän muuta (btw vahva suositus holittomalle terassioluelle, tarjoaa saman psykologisen vaikutuksen!).
Se hyvä olo on kestävämpää.
Sitä hyvää oloa ei myöskään näe, jos vierellä on valittavana nopea mielihyvä, niiden tarjoama laatu on niin erilaista ja niiden vaikutukset näkyvät eri tavoin. Mutta tiedätkös, siinä vaiheessa kun hitaan mielihyvän määrä ohittaa nopean, sitä ei kaipaakaan enää ollenkaan. Siis, ei halua ollenkaan. Vaikutus kääntyy päinvastaiseksi.
Johon voisikin lainata sen Senecan sitaatin Juhana Torkin kokoamasta kirjasta, mihin pari postausta sitten lopetin: ”Paheet painavat päälle ja piirittävät joka puolelta, ne eivät salli nousta ylös ja nostaa katsetta totuuden etsintään, vaan pitävät upoksissa, himoon naulittuina. Ne estävät ihmistä tulemasta omaksi itsekseen.”
Estävät ihmistä tulemasta omaksi itsekseen.
Ilman nopeaa dopamiinia saat parhaimman potentiaalin itsestäsi irti. Tietystikään se ei tarkoita täydellistä ehdottomuutta, jokaisen on haettava oma tasonsa itse.
Se ei olekaan täysin mutkatonta, sillä terveellisyys ja hyvä olo eivät ole helppoja valintoja epäterveellisen normin maailmassa. Huonot vaihtoehdot kulkevat mukana kaikkialle minne menetkin, yhdessä sosiaalisen paineen kanssa. Tuon paineen ulkopuolelle on hankalaa päästä. On hankalaa tehdä ensimmäistä valintaa sitä vastaan, joka haluaisi ratkaista kaiken sillä helpolla ja nopealla, tutuksi tulleella keinolla.
Vaikka kaikki lainalaisuudet puhuvatkin sen puolesta, ettei ihmistä ole tehty syömään lisäaineista rakennettuja karamellejä, rasvaista ja ravintoköyhää ruokaa ja että ihminen on tehty liikkumaan, on silti hyvin tavanomaista alenkatsoa päinvastaisia valintoja tekeviä ihmisiä. Ai et juo, ai et ota jäätelöä, ai käyt säännöllisesti lenkillä – oletpa tylsä, nipo ja luulet olevasi muita parempi!
Kaikista kyseenalaisinta kuviossa on se, miksi toisen valinnat pääsevät ärsyttämään omaa itseä. Kuin olisi yleisesti hyväksytty toimintamalli, jossa me kaikki toimimme samalla tavalla, teemme samanlaisen valinnan, rikkomatta sanatonta sopimusta, ryhmän sisälle luotua odotusta. Sitä normia. Kuten Torkki lainaa samaisessa kirjassa: ”Emme arvioi tietä hyväksi tai pahaksi sen itsensä perusteella, meille riittää valtava määrä samaan suuntaan kulkevia jalanjälkiä, joista yhdetkään eivät palaa takaisin.”
Mutta miten tahansa sitä päässään haluaakaan pyöritellä ja itselleen perustella, ei runsas määrä nopean mielihyvän lähteitä tuo kestävää hyvää oloa. Ylipäätänsä niitä on hankalaa nauttia edes kohtuudella, jolloin on kysymyksenarvoista, kannattaako niitä nauttia ollenkaan. Tämän David JP Phillips kiteyttää kirjassaan Kuusi ainetta jotka muuttavat elämäsi: ”Pikaisia dopamiinivoittoja tarjoavat aktiviteetit luovat paholaisen cocktailin ja voivat etäännyttää ihmisen hitaasta dopamiinista ja sitä aktivoivista asioista yhä kauemmaksi. Jatkuvat nopean dopamiinin piikit kasvattavat sietokykyä niin, että jatkossa ihminen tarvitsee aina vain enemmän päästäkseen samalle nautinnon tasolle”.
Se että olet syönyt huonosti, nukkunut huonosti, kuormittanut itsesi erityisesti. Se että väsyttää, että elämä tuntuu merkityksettömältä ja kaipaisi vain pientä helpotuksen tunnetta hetkeksi ja pian. Siihen nopea mielihyvä on kaikista huonoin vaihtoehto. Silloin se on kuitenkin kaikista kutkuttavin. Helppo, tuttu ja turvallinen. Mutta sellaiset valinnat pitävät myös entistä tiukemmin itsensä huonon energian kierteessä kiinni. Johon turtuu, jota tarvitsee aina vain useammin ja enemmän, jotta tuntisi edes jotain. Silloin tarvitaan syvempiä muutoksia rakenteissa.
Mulle tuo ratkaisevin rakenne oli, että lakkasin tekemästä asioita riittämättömyyden sanelemana.
Sitä jotakin muuta, kuin itseäni varten.
