TARVITAAN HUONOJA PÄIVIÄ, JOTTA TIEDETÄÄN, MITKÄ ON HYVIÄ
Mulla on ollu jotenkin hankaluuksia hyväksyä huonoja päiviä.
Olen kuunnellut sitä kehoa ja mieltä ja yrittänyt saavuttaa sitä täydellistä tasapainoa, ymmärtää ja paikata signaaleja.
Ja kun se taas teki tuloaan, huono päivä, mä ensimmäistä kertaa tunsin,
että anna tulla vaan.
Tule ja ole ja hyvästellään illalla ja tavataan taas joskus myöhemmin.
Kokonaiskuvan kannalta tärkeää kun on, kuinka paljon niitä hyviä on suhteessa huonoihin ja kuinka usein ja miten se huono ilmaantuu.
Mulla oli ennen aika tavallista, että ensimmäinen vapaapäivä oli vaan aina huono. Sellainen epämääräinen kökkö, raskas olo, alaviritteinen mieli. Johon hain apua vääristä paikoista, esimerkiksi avaamalla sen telkkarin ihan aamun ensimmäisiksi asioiksi.
Kyllä sellaisia valintojakin on ihan ok tehdä, joka tuollaisten määrää vähentää.
Ja nyt kun sitä pahaa oloa ei ollut pitkään aikaan tullut, musta tuntui, etten jaksa hörhöillä flow tilassani tänään, sen sijaan valitsen sen raskaamman olon ja olen olematta.
Ehkä sen olon on vaan välillä annettava tulla kylään.
Jotta seuraavana päivänä voi taas ymmärtää, kuinka kaunis se onkaan, aamu, aloittaa tajunnanvirtaan, nähdä auringon paistavan, hengittää.
Hengittää elämää.
Olla.
Viimeksi:
Lue myös:
MILTÄ SUN HUONO PÄIVÄ NÄYTTÄÄ?
HYVÄN OLON SEURAAMINEN ON HAASTAVA VALINTA