MITÄ TARKOITTAA YHTEYS ITSEENSÄ – JA MITEN SEN LÖYTÄÄ
Jos yhteyttä itseen ei ole, sanapari kuulostaa vieraalta. Se on mun mielestä kaikkea muuta kuin itsestään selvyys ja mua vähän hämmästyttää, ettei sitä oikein koskaan avata ääneen, puhutaan vaan.
Sen ympärillä leijuu maagisuutta. Tuntien ehkä hiukan häpeää, ettei itse sitä heti ajateltuna tunnista. Joku puolestaan ajattelee sen olevan hölyn pölyä, ja sitähän se onkin, jos sitä ei ole. Samalla toinen voisi vain nyökytellä ymmärtävänsä, vaikkei oikeasti tiedä mistä puhutaan – vähän niin kuin minä ehkä kolmisen vuotta sitten.
Kyse on vähän samasta asiasta, kuin meille monelle niin tutusta unesta. Asia, jonka olemassa olo – ja tärkeys – tiedetään, muttei kuitenkaan oikeastaan tiedetä – siis tiedosteta.
Mulle yhteys itseensä tuntuu siltä, kuin jokin lokero mielestä olisi auennut, joka ei ennen ole ollut auki, löytäen uuden ulottuvuuden, uuden maailman. Jossa näkee, kuulee ja tuntee ihan erillä lailla ja oikeastaan ensimmäistä kertaa. Ennen kaikkea yhteys itseensä on minusta tiedostamista. Että tiedostaa itseään ja ympäristöään. Se on jokin aistin ja ymmärryksen välinen yhteys. Nähden erilaiset tarpeensa, ajatuksensa, halunsa, syynsä, positiivisuuden ja negatiivisuuden sekä ennen kaikkea kysymyksen miksi, sen vastauksen monet ulottuvuudet. Vähän kuin katsellen ja ollen. Ollen välitön. Ollen rehellinen.
Siis ollen vain sitä mitä on,
antaen itsensä olla sitä mitä on,
siten kuin on.
Yhteyden löytämiseen ei taida olla mitään taikanappulaa. Oma kytkimeni napsahti päälle elämänmuutoksen myötä. On siis luultavasti aika selvää, että se tarvitsee ainakin aikaa ja tilaa, että ehtii alun alkaen edes ajatella. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi erilaisten ärsykkeiden rajoittamista, kiireen hidastamista.
Sen jälkeen mukaan astuu rehellisyys. Että uskaltaa olla itselleen rehellinen omista tuntemuksistaan ja ajatuksistaan, siitä mitä haluaa. Sitä voi löytää kysymällä itseltään miksi. Miksi tunnen näin, miksi ajattelen näin, miksi teen näin ja niin edelleen. Tunnistaen ja hyväksyen sen, mikä tuntuu oikealta ja hyvältä sekä mikä taas väärältä, mitä tekee ehkä vain muiden takia vaikkei se tunnukaan siltä. Pohjalta joutuukin tonkimaan omia arvojaan. Mitä pidän tärkeänä ja arvostettavana – ja elänkö sen mukaan?
On siis myös pohdittava ja ymmärrettävä hiukan maailmaa, minkälaisiin malleihin se perustuu, minkälaisiin malleihin itsekin ajautuu. Silloin joutuu riisumaan itsensä roolista.
Yhteyttä voi herätellä lisäksi erilaisista harjoitteista. Mä itse rakastan vaikkapa viettää päivää ajoittain täysin ilman aikaa. Se tarkoittaa sitä, ettei kelloa katsota herätessä eikä ruokaa laiteta, kun kello näyttää lounasaikaa. Että ihan oikeasti täyttää päivän sillä, millä mieli sillä hetkellä kertoo, ei etukäteen suunniteltuna tai ajastettuna. Toisin sanoen kuuntelee itseään hetkessä.
Yksi kaunis tapa yhteyden vaalimiseen on vielä luovuus. Ja mä uskon, että meillä kaikilla on jokin tapa olla luova. Toiselta nimeltäänhän se merkitseekin itsensä ilmaisua. Siis sen ilmaisua mitä on, siten ehkä myös nähden eristä kulmasta sitä, mitä on.
Lopussa tarvitaan enää rohkeutta. Sillä jotta tuo yhteys pysyy, tarvitaan paitsi oman äänensä kuuntelua myös sen mukaan elämistä.
Viimeksi:
MITÄ TULEE TAVAROIDEN JÄLKEEN?
Lue myös:
MILLOIN OLET TEHNYT JOTAKIN OIKEASTI KIVAA?