ai sanoinko jo, että rakastan elämää
Ehkä parhaimpia juttuja prahalaisen kanssa on aina se, että kun me nähdään, me päädytään ylistämään elämää. Jossa jompi kumpi aloittaa ”hitsi kun mä oon niin onnellinen juuri nyt” ja toinen jatkaa ”vitsi kuinka upea Berliini onkaan.”
Mä tunnen onnellisuutta joka toinen päivä. Siis kuvainnollisesti. En nyt ihan joka päivä kuitenkaan leiju pää pilvissä, sillä kaikessa on kyse tasapainosta ja joskus on oltava vaan huonoa. On mulla siis edelleenkin päiviä, että jään sängyn pohjalle ja ajattelen ettei elämästä tule mitään. Mutta käytännössä suurimman osan ajasta. Silloin joka toinen päivä.
Se tuntuu vaan ihan törkeän hyvälle.
Olla niin onnellinen.
Onnistuin myös jollakin tasolla hiukan helpottamaan paluun aiheuttamaa ahdistusta. Vuokrasin kämpän, sovin menoja ystävien kanssa, suunnittelin ihan omassa seurassa tehtäviä puistohengailuja. On kaikkea mukavaa mitä odottaa, joten on oikeastaan ihan mukavaa myös palata sinne tuttuun näkemään kaikkia rakkaita ja rakkaita paikkoja.
Sillä aion olla onnellinen myös siellä.
Tehdä valintoja ollakseni onnellinen myös siellä.
Viimeksi:
Lue myös:
jotta tietää mikä on hyvää, täytyy tuntea myös paha