Antaisi luvan pysähtyä
Tänään mä en tarvi mitään muuta kuin tämän, opetan itseäni.
Opetan itseäni kuuntelemaan sitä pitäisi ääntä.
Joka ensin kysyy: pitäisikö kävellä eteenpäin, nähdä se jää-jokin-juttu. Sen jälkeen se lisää: vai pitäisikö kävellä taaksepäin ja syödä jo jotain kahvilasta. Lopussa se miettiikään enää: pitäiskö vaan olla tässä?
Kaivan repustani muffinin.
Ja jään miettimään pysähtymistä.
Kuinka me tarvitaan jokin syy pysähtymiseen, oli se mikä tahansa ruoasta tai jonkin pisteen saavuttamisesta. Mutta että vain olisi ja jäisi, vaikka hetken tauko aika menikin jo umpeen. Pysähtyisi muuten vain. Asentaakseen verkkokalvoilleen tuon maiseman.
Ja kuinkahan monta minuuttia tarvitaan,
että sen oikeasti näkee,
mietin.
Pysähtymisen ilosta. Siksi että million dollar view. Vaikkei olekaan liikkeellä. Vaikkei näekään sitä ja sitä ja sitä toista.
Mä kävin siellä ja mä näin vaan tän.
Olin vaan tässä.
Ja miksi se ei riittäisi?
Palaten siihen kaikkein syvimpään kysymykseen:
Mitä sillä liikkumisella haluaakaan saavuttaa?
Viimeksi:
Vapaudelle ei voi asettaa hintaa
Lue myös: