kaikki menee hyvin (aina)
Tajusin, että mä tarviin nykyään jonkun hetken, että pääsen kirjoittamisen kulmaan kiinni.
Yleensä se näyttäytyy sinä kahvilana, jona saan esittää hetken boheemia kirjoittajaa.
Tänään se näyttäytyy siten, että laitan hitokseen vaatteita päälle ja ajan meren rantaan kattelemaan.
Että astun täyteen hiljaisuuteen ja rauhaan.
Hetkeen.
Tarviin sen hetken.
Hetken, jossa olen.
Kaikki tulee menemään hyvin, se sanoo tällä kertaa, kun kysyn millaiset on fiilikset.
Koko lähtö tuntuu surrealistiselta mutta samalla odotetulta. Luonnollisesti mua myös mietityttää pari asiaa, mutta ihan yhtä usein kuin oon niitä pysähtynyt miettimään, oon tuntenut ainoastaan rauhaa. Mulla on vaan voimakas intuitio, että kaikki tulee menemään hyvin.
Sillä kaikki menee hyvin, kun ottaa vastaan sen, mitä tulee, siten kuin tulee.
Se miten se tulee, kohtaan avoimesti ja rennosti ja annan virran kuljettaa.
Mietin yksi päivä kävelyllä, että elämää oikeasti kuvaa kaikista parhaiten vesi. Suurimman osan aikaa vesi virtaa luonnollisesti eteenpäin, joskus se törmää kivikkoon, mutta luovii tiensä kuitenkin eteenpäin, palaten tasanteelle. Noissa kivikoissa on kuitenkin mahdollista säikähtää ja alkaa räpiköimään vastaan, tarrata kiviin kiinni, eikä vesi enää pääsekään virtaamaan luonnollista kulkuaan. Sitä jumittuu pyörteeseen. Paitsi jos osaa päästää irti, antaa vain mennä ja olla virran mukana, kohdata ne jutut mitä eteensä tulee, ilman että yrittää vaikuttaa kaikkeen ja kaikkeuteen.
Asiat ovat vain asioita.
Ne ei ole hyviä ja huonoja ennen kuin päätät että ne on hyviä ja huonoja.
Ja päällisin puolin päätän kohdata asiat siten, että ne ovat hyviä. Silloin ne myös ovat hyviä.
Mulla on muutoinkin vähän sellanen olo, että elämässä ne jutut jotka kuuluu ja joita haluaa tulee eteen – surkeaa on ainoastaan se että onnistun usein vähän turhaan stressaamaan niistä etukäteen. Yrittäen itse ikään kuin pönkittää niihin vauhtia ja hioa niitä täydellisiksi, mutta ei ne sen paremmin tai nopeammin etene kuin etenisi omalla painollaan, sitä vaan tekee kaikesta itselleen niin raskaampaa.
Ja tää on ylipäätänsä se koko juttu, mitä odotan. Että annan hetken viedä ja tuoda mulle juttuja ja todennäköisesti kivoja juttuja. En vain voi tietää niitä etukäteen.
Viimeksi ollessani Australiassa sitä tuli jopa vähän kiidettyä paikasta toiseen, silleen, näin sen ja sen ja sen ja sen. Tällä kertaa mulla ei oo oikeestaan mitään sitä, mitä aion nähdä, paitsi monen monta auringonlaskua ja ehkä jonkun auringonnousunkin. Että on vaan kivaa ja nautin hetkestä, se on mun suunnitelma. Katson mitä universumi tuo mulle muutoin eteen.
Mun pitääkin aika usein muistuttaa itselleni, ettei mun tarvitse kerätä mitään saavutuksia. Kaikkein tärkeintä on, että nautin siitä hetkestä missä olen. Jos haluan jotakin saavuttaa, se tulee luonnollisesti, jos on tullakseen, ei mitään arvokasta saavuta väkisten tehden.
Viikko sitten sunnuntaina pakkasin tavarat kasaan ja ne haettiin pakettiautolla mun vanhempien luo säilöön. Viimeiset päivät menee täällä, läheisten kanssa.
Pikku kaupungin tyttönä.
Lue lisää:
Mitä sillä kulkemisella haluaa saavuttaa?
