mitä ihmiset ovat keksineet
Huomaan kaavan:
elämä on alkanut tuomaan mulle kohdattavaksi ihmisiä, jotka tuntevat maailmantuskaa ja siten haluavat tehdä pallosta paremman paikan.
(p.s lisää tällaisia kohtaamisia universumi, please)
Se taas muistuttaa mulle sitä, kuinka kaikista kohtaamisista voi löytää jonkin merkityksen, jotakin, joka jää mukaan. Tämänkin merkitys on ollut, herättää mut uudestaan miettimään asioita mitkä ovat oikein, mitä minä itse teen ja voisin vielä tehdä, mitkä vaan on kivoja ja siksi vaikeita luopua. Ja juuri sen viimeisimmän lauseen äärellä, oivallan:
on aina epämiellyttävää, kun sulta viedään asioita pois, mutta todellisuudessa sulla ei olisi pitänyt olla noita asioita alun perinkään.
Tehotuotettua lihaa, orjapalkalla tehtyjä vaatteita… jos jo silloin kun nuo keksittiin, olisi ollut joku, jolla olisi ollut suurin valta päättää ja sanoa näin ei voi tehdä, ei olisi tämän päivän ristiriitaa. Kun on tottunut yltäkylläisyyteen ja runsauteen ja helppouteen ja halpuuteen, on todella hankalaa luopua omastaan, ”omastaan”, joka itse asiassa ei ole edes koskaan ollut sun.
Kyse on lopulta valinnoista.
Ja kaikki tekemäsi valinnat ovat aina arvovalintoja. Ei ole olemassa käsitettä valinta ilman sen pohjalla olevaa arvoa. Kapitalistinen ajattelutapa sumentaa tätä todellisuutta opettamalla ajattelemaan, että joskus tarkoitus pyhittää keinot. Minä en usko niin. Minusta myös keinojen on oltava arvolinjassa. Siksi tarkoitus saadaan ihmisille mahdollisimman paljon tiettyä ruokaa, ei pyhitä keinoja – kasvatetaan eläimet sitten tehokkaammin (terveisin pescovege joka on alkanut kipuilla kalan syönnin kanssa).
Toisaalta emme edes tiedä, millainen maailma todella olisi, jos eläisimme puhtaasti tuollaisten arvojen mukaan. Ihminen ei pysty koskaan varmasti ennustamaan, millainen maailma tekemiensä päätösten jälkeen syntyy – tai mihin suuntaan se kehittyy. Koko ihmisyys on sattumien tuotosta. Enää se on vain siinä tutussa ja turvallisessa seilaamista, sillä silloin mikään ei muutu ja kun mikään ei muutu, ei ole mahdollista myöskään virheelle. Paitsi että sun itse on vaikeaa hypätä suureen muutokseen, josta et tiedä, sitä se on erityisesti koko pallon tasolla ajateltuna – edessä voi olla koko maailman mittakaavan kriisi – tai sitten ei, mene ja tiedä.
Tekstini idea ei ole puhua kuitenkaan ilmastonmuutoksesta.
Sillä halusi sitä uskoa elämässään ilmastonmuutokseen tai ei, kiinnostaa jonkin pienen saaren uppoaminen tai ei, ei siitä ole itse asiassa alun perinkään kysymys.
Kyse on siitä, mikä on oikein
ja millaista on oikeudenmukainen ei vain ihmisten vaan kaiken elollisen kohtelu. Lainatakseni Erling Kaggea kirjasta Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni:
”Maapallo on 4,54 miljardia vuotta vanha, ja siihen nähden tuntuu hieman ylimieliseltä, ettemme lainkaan kuuntele sitä vaan luotamme mieluummin sokeasti siihen, mitä ihmiset ovat keksineet.”
Mielenkiintoisimpia vertauskuvia luonnolle on itse asiassa peilaus itse ihmisyyteen – siellä avaruus on mieli, maapallo sen runko, tuuli henkäys ja joet meissä virtaava vesi. Jos haluat ajatella, voit kuvitella luonnon peilikuvana itsellesi. Ihmisillä on myös elinkaari ja kiertokulku ihan niin kuin luonnollakin. Siihen nähden on äärimmäisen surullista, että ihmiset ovat alkaneet kuvitella sitä omaksi oikeudekseen, kadottaneet nöyryyden sen edessä, elämättä sopusoinnussa, mieluummin riistäen.
Mä vielä harjoittelen itseni kanssa tätä ituhippi ajatusta, että me kaikki ollaan yhteydessä kaikkeen, pikku hiljaa sen tietämys alkaa kuitenkin avautua minulle. Yhden noista tiedon jyväsistä saan tänään, helteisenä kesäpäivänä kärpänen käsivarrellani, pienen pieni hämähäkki säärelläni. Ennen ajattelin, että tällaisten pienten eläjien suojeleminen menisi liian pitkälle huuhahtavaksi hippeilyksi. Nyt kun ajattelen asiaa uudestaan, siitä näkökulmasta, että millainen ihminen
susta
tulee, jos päätät alkaa kohdella kaikkea kunnioittavasti?
Jos pystyt kohtelemaan kunnioittavasti kärpästä, kuinka helppoa sen jälkeen on kohdella hyvin kaikkea muita ihmisiä, asioita, elollista ja elotonta, ympärillään?
Ja ehkä myös hiukan toisinpäin ajateltuna: jos et pysty kohtelemaan edes kärpästä kunnioittavasti, miten pystyt kaikkia ihmisiäkään? Ehkä valikoiden voit. Muttet tasapuolisesti.
Jos haluat elää elämää, jossa ihan oikeasti kunnioitat kaikkea, silloin on myös kunnioitettava kaikkea. Et voi asettaa arvoa köyhälle et rikkaalle, et hämähäkille et koiralle.
Ja itse asiassa
jos haluat tulla mestariksi,
aloita ”pienestä”, joka on oikeasti suurta, älä kuninkaasta. Kuninkaan kohtelu on mielistelyä, itsepetosta.
Minimalismi elämäntapana itsessään on tuonut mua lähemmäs ekologisempaa elämää. Se ei ole kuitenkaan ollut sen itseistarkoitus, vaan ennemminkin sivutuote. En valinnut yksinkertaistetumpaa elämää maailman, vaan itseni vuoksi, mistä syntyykin viisaus joka yhtyy kärpäseen ja hämähäkkiin:
kun teet elämässä oikein, paitsi itsesi kannalta, teet lopulta oikein myös kaikkien kannalta.
Ja siinä kohtaa kaikki yhtyy kaikkeen.
Lopulta ajattelenkin, että paras teko minkä itsesi ja planeetan kannalta voitkin tehdä on huolehtia ensin itsestäsi: kun sä voit hyvin, kun sä voitat rakkaudettomuuden haavan, susta tulee ihminen jolla on voimia ja mahdollisuuksia huolehtia yhä enemmän myös muista. Ja se tarkemmin ajateltuna on ehkä tärkein merkityksemme elämässä: hyvyyden vaaliminen kun on rajoittamaton mielentila, rakkaus perusolemuksemme ja sen lopputuloksesta hyötyy vielä kaikki – ja sitä myös haluat, kun käsittelet demonisi ja alat oikeasti voida hyvin.
Heräsi tästä kohtaamisesta mieleeni myös toinenkin ajatus:
ihmiset, jotka ovat erityisen hyvin onnistuneet ratkomaan maailmantuskansa, alkavat tuntea jonkinmoista vihaa välinpitämättömiä kanssaihmisiä kohtaan.
Kerran, hän, joka tämän todensi, sanoi mulle, että mulla on uskomaton mielenrauha. Hän mietti ensin kadehtivansa, sen jälkeen todeten, ettei kuitenkaan, sillä viha – hän pohti oikeaa termiä, eikä lopulta halunnut kuvata sitä vihaksi, joskaan ei keksinyt parempaakaan – auttaa häntä jaksamaan toimimaan muutoksen vuoksi.
Mutta ei muutos vaadi vihaa, halusin sanoa. Muutos tapahtuu, epäoikeudenmukaisuutta voi kokea, vaikka tuntisikin mielenrauhaa ja rakkautta kaikkea kohtaan. Ne eivät sulje toisiaan pois.
En kuulu kirkkoon, mutta pidän silti kristinuskossa esitetystä viisaudesta, jossa synnitöntä pyydetään heittämään ensimmäinen kivi. On ihan äärimmäisen helppoa syyllistää muita ihmisiä teoissa, jotka itselle ovat olleet helppoja valintoja, mutta totuus on, että me kaikki ollaan syntisiä, virheen tekijöitä. Jokainen meistä tekee virheitä, omalla tavallaan, omalla ”alallaan”, eikä sitä poista se, onko synti vaikkapa ilmastoa vai lähimmäistä kohtaan, onko synti autolla ajaminen vai pikamuodin ostaminen, lihan syöminen vai pettäminen. Syyllistäminen ei johda elämässä mihinkään, enemminkin elämässä tarvitaan porkkanoita, esimerkkejä, joiksi tulla. Kliseisesti riippuvuuksista luopumisen kohdalla sanotaan ”muutoksen on lähdettävä itsestä”, mutta se pätee, oli kyse millaisesta muutoksesta tahansa, koski se luontoa taikka hyvää ihmisyyttä. Et voi pakottaa ketään mihinkään, viha vaan erottaa ihmisiä kauemmas toisistaan – ja se pätee molempiin suuntiin. Joko vihataan ettet tee mitään tai vihataan, ettet tee oikealla tavalla. En siis liioin ymmärrä häntä, joka ei välitä mistään mitään mutten myöskään häntä, joka vaatii toiselta täydellisyyttä.
Sillä
siellä missä sulla on turvallista olla,
siellä missä sä näät miksi voisit tulla,
mutta missä sut hyväksytään arvostelematta kaikesta huolimatta,
siellä
on myös mahdollisuus todelliseen muutokseen.
Lue lisää:
energiavirtasi korvaa uudet vaatteet
hyväuskoiset ja hyväsydämiset hölmöt
