MITÄ RAHALLA EI VOI OSTAA
Lähes poikkeuksetta meille myydään tunnetiloja, ei tavaroita, vaan sitä nimenomaista tunnetta sen avulla saavutettavaksi, mielikuvia, arvoja.
Mutta ostaessamme talon, emme voi kuitenkaan ostaa kotia.
Seuraa, muttemme rakkautta.
Kauneutta, muttemme arvostusta.
Sängyn, muttemme unta.
Kellon, muttemme aikaa.
Palveluita ja lääkkeitä, muttemme terveyttä.
Paljon asioita, muttemme kuitenkaan sitä merkityksellisyyttä.
Ei ole kyse siitä, etteikö taloa saisi ostaa, vaan tiedostamisesta, ettemme halua sitä taloa vaan ennemminkin sen kodin, johon palata, jonkun luokse.
Tuota kotia ei vaan voi ostaa. Se pitää elää, tuntea, kokea, nähdä.
Miksi emme sitten näe sitä?
Asioita, joita todella haluamme, vaan keskitymme vain ostamiseen, jota luulemme haluavamme enemmän?
Jopa eniten maailmassa.
Että olisi enemmän sitä rahaa, ostaakseen enemmän niitä asioita.
Kuitenkaan todella ostamatta sitä, mitä haluaa, sillä sitä ei voi alun perinkään ostaa. Siksi kai siihen ostos kierteeseen jääkin jumiin. Sokeuttaa itsensä todellisille tarpeilleen, tuijottaen vain sitä halua, jonka taakse on kätketty väitetty tunne.
Mitä siis oikeasti elämässä tahdotkaan?
Niitä ostettavia vai ei-ostettavia asioita?
Ja näytätkö sen niille?
Valitsetko ne.
Vai kumpi saakaan enempi huomiota?
Viimeksi:
Lue myös: