opin jotain rasismista
Vaikka moni meistä pitääkin itseään rasismittomana ihmisenä, kuinka moni meistä oikeasti uskaltaa kohdata aidosti ihmisen sieltä jostain muualta kaukaa tulevasta?
Ettei se eka ajatus ole
”uskallanko matkustaa sinne yksin naisena”
”pitäiskö mun nyt varoa itteäni hiukan tässä seurassa”
Ja mietin, mikä tällaiseen ennakkoluuloon on syynä, jos sulla ei edes ole omakohtaista kokemusta erilaisista ihmisistä?
Kuinka monella meillä lopulta on?
Mihin tieto ”nyt pitäis olla varuillaan” sitten oikein perustuu?
Vaikka media ei olekaan suoraan rasistinen, se valo, missä asiat esitetään, istuttaa kuitenkin rasistista siementä meidän ajatuksiin.
Kun istuin iltaa poolilla juoden kaupasta salakuljetettua gin tonicia kolmen eri lähi-idän maata edustavan mies yksilön kanssa (all bymyself), joskus vuosia sitten musta ei ehkä olis ollut siihen. Ja tavallaan oon onnellinen huomatessani tän piirteen itsessäni, ja oon onnellinen että saan opettaa itselleni yhä lisää sitä avoimuutta. Tuo ilta on ollut yksinkertaisesti tähän astisista illoista täällä balilla parhain.
Kun sä et voi perustaa sun ajattelua mihinkään lööppiin, et edes vaikka yhteen huonoon kokemukseen, jos sellainen on ollut.
Jokainen kun on oma yksilönsä, etkä sä voi tietää tuosta yksilöstä mitään valmiiksi, oli hän minkä-ikäinen, mistä sukupuolesta tai mistä maasta tahansa.
Tän reissun aikana mulla on vahvistunut vaan oma käsitykseni siitä, että jos arvokkaan ihmisen mittarina on hyvyys, löytyy kaikista hyvyyttä toteuttavimmat ihmiset itse asiassa juuri jostain tuolta kaukaa. Mutta tietystikään mitään ei voi julistaa parhaimmaksi yhden, kahden, ei neljänkään ihmisen perusteella. Miksi siis voisit huonommaksikaan?
Rasismi on vaan helppoa ja kapeakatseista vihaa ja jos tuohon kapeakatseisuuteen olis uskominen, olisi omaa kansaansa vihattava myös. Jos joku mua tän matkan aikana on ärsyttänyt, on se usein itse länsimaalainen ajattelemattomuudellaan ja itsekkyydellään.
Siksi paras keino rasismia vastaan onkin hakeutua oikeasti ennakkoluulottomasti tilanteisiin, joissa joudut tekemisiin mahdollisimman monien erilaisten ihmisten kanssa. Se että luet mun tai jonkun mielipiteen ei tuo sulle sitä oppia, minkä voit itse oppia ja jolla vain silloin on todella merkitystä.
Jotta voisin kuvailla ehkä parhaiten kokemaani ystävällisyyttä, kerron 21-vuotiaasta afganistanilaistaustaisesta Ezatista, jonka kyydillä menin Australiassa joka aamu töihin, sen sijaan, että mun ois pitänyt kävellä 40minuuttia suuntaansa.
Ezat haki auton täyteen ihmisiä, joskus jopa teki kierroksen kahdesti, ei pyytänyt koskaan rahaa, kysyi aina, oliko tarvetta muille kyydeille esimerkiksi kauppaan. Kun työjaksoni lopuksi halusin tarjota maksua kiitokseksi, lukuisten kieltäytymisten ja perustelujen (mm että ansaitsen itse rahani koska oon työskennellyt kovasti ja ettei hän tee mitään ajatellakseen rahaa) hän totesi, että jos mun todella täytyy hyvittää, tulisi mun lahjoittaa se jollekin sitä enemmän tarvitsevalle.
Kuten kodittomalle.
Ehkä 7 viikon tauottomalla työskentelyllä oli osuutta asiaa, mutta kohdatessani niin puhdasta hyvyyttä itkin.
Nyt hyvästeltyäni jordanialaisen ja kirjoittaessani tätä poolilla (btw puhelimella, läppäri sano sopimuksen irti), haluaisin itkeä uudestaan.
Niin moni ei tiedä tästä mitään.
Mikä vääryys.