Positiivisen ajattelun voima
Kaikkea ei ole tarkoitus kääntää hyväksi.
Kaikkea ei voi kääntää hyväksi.
Myös huonoa on oltava. Oikeasti huono myös on huonoa, eikä sitä voi kääntää hyväksi. Huonon takaa voi myös löytyä ongelmia kuten uupumusta tai masennusta. Mutta on kuitenkin niin, että suomalainen ajattelutapa pohjautuu aika pitkälle negatiivisuuteen, jossa kaikki on enemmän tai vähemmän puutteellista, jossa jokin voisi aina olla paremmin – jolloin tuntuu, että nuo hyvät hetket ovat aina saavuttamattomissa. Tai paremminkin: täydelliset hetket ovat saavuttamattomissa. Tämä ajatusvire on mahdollisuus kääntää enemmän positiivisuudeksi, jolloin tämäkin hetki riittää.
Jolloin tässäkin hetkessä voi olla kauneutta.
Sillä miksi vain täydellisyys olisi kaunista? Kun täydellisyyttä ei ole edes olemassa, sillä täydellisyys on jotakin sellaista, mitä ei jo ole. Täydellisyys osaltaan nojaa siihen puutteettomuuteen ja puutteettomuus taas viestii siitä, että itsessä olisi jokin puute jota ei voisi rakastaa. Osaltaan mä näenkin tällaisen negatiivisuuden tekosyynä oman elämän tyytymättömyyden hyväksymiseen. Että se oman elämän tyytymättömyys ulkoistetaan itsensä ulkopuolelle, ei itsestä johtuviin syihin – että se mieli on melko hajallaan ja päässyt jo kauaksi itsestä.
Ensinnäkin on asioita joihin voi vaikuttaa ja ei voi vaikuttaa. Suurimpaan osaan asioista voi vaikuttaa. Tällaisia ovat jopa asiat kuten sää, sillä onhan se oma valintansa missä asuu, mitä tehden. Silloin on oikeastaan aika turhaa etsiä siitä koko ajan vikoja. On valinta olla juuri tässä. Toisaalta taas jos juuri sillä juhannus mökkireissulla sattuu satamaan, sille taas ei voi mitään. Hetken voi vain ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee.
Jolloin on valinta kiinnittää huomio enemmän sinne hyvään kuin pahaan.
Jolloin tuota taitoa voi myös tietoisesti harjoittaa.
Ylipäätänsä juuri tietoisuustaitojen harjoittaminen asian suhteen on mun mielestä oleellista. Ettei ole vain hyviä ja pahoja asioita vaan on asioita, jotka tapahtuu syystä (tai syyttä). Että oppii ottamaan etäisyyttä tilanteeseen jossa on, toisin sanoen tulkiten tilanteita ikään kuin ulkopuolelta. Miksi käyttäytyy (tai joku muu käyttäytyy) kuten käyttäytyy, miksi tuntee, miksi valitsee. Itsensä ja tilanteet, sen eri vastaukset ja tuntemukset hyväksyen osaksi elämää.
On lohduttavaa uskoa kohtaloon ja tarkoitukseen, jolloin ei yritä niin kovin hallita ja vaikuttaa kaikkeen, vaan ottaa elämän vastaan siten kuin se tulee. Lopulta vain oma reaktiomme siihen ratkaisee – ja voimme joko pyristellä vastaan tai mennä virran mukana. Antaa asioiden olla niin kuin ne ovat.
Tarvitaan myös tietyntapaista katseiden kääntämistä muista itseensä. Ettei vertaa niin kovin itseään muihin, mitä muut jaksaa ja tekee, vaan mitä itse jaksaa ja aidosti haluaa, löytäen oman potentiaalinsa, missä riittää. Se on samalla oman riittämättömyyden kohtaamista ja ymmärtämistä sekä sen mukanaan tuomaa jatkuvaa halua kohti enempää, täydellisyyttä.
Voi myös olla hyvä palata hetkittäin elämän perusteisiin eli toisin sanoen selkiyttää itselleen, mikä onkaan elämässä tärkeää, miksi olemmekaan olemassa. Tätä voi harjoittaa esimerkiksi tunnistamalla ja käsittelemällä elämän rajallisuutta ja kuolevaisuutta, pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa tai ihan vain pohtimalla iltaisin, mikä juuri tässä päivässä oli tärkeää tai kaunista. Se on konkreettinen väline huomion kiinnittämisestä hyvään.
Viimeksi:
Lue myös:
Elämä on kuolemaan valmistautumista