raha katoaa, jos et käytä sitä johonkin, millä on merkitystä
Kun ystäväni kertoo taas ottaneensa pari ylimääräistä työvuoroa, mun tekee mieli kysyä mitä hän siitä saa. Siitä ylimääräisestä parista sadasta eurosta.
Tuo pari sataa euroa saa mut miettimään rahan, työn ja vapaa-ajan suhdetta. Kun mä itse teen useamman kuukauden vuodesta 80% työaikaa ja siis tienaan sen useamman satasen vähemmän, en koe, että mun elämässä ois mikään varsinaisesti muuttunut. Paitsi se, että olen onnellisempi ja jaksavampi ihmisolento eläessäni enemmän vapaudessa kuin häkissä.
Mutta rahallisesti. Joo, pankkitililläni ei ehkä ole sitä rahamäärää enemmän, mutta mitä se siellä pankkitilillä auttaa?
Ymmärrättekö mitä haen takaa?
Että kun sä saat tuon muutaman satasen jostain ylimääräistä, joka menee sinne pankkitilille lepäämään, minkälaista arvoa se todellisuudessa sun elämään tuo? Se että se lysähtää sinne rahasumman päälle ja lopulta katoaa jonnekin ei-minnekään?
Jos sulla on vaikka 5000 euroa tilillä ja sinne räpsähtää lisää 400 euroa tai vaikka 1000 euroakin, onhan sitä silleen että jes, lisää rahaa! Se on jotakin enemmän. Mutta miltä elämä sen jälkeen tuntuu? Mitä sä teet tuolla 400 tai 1000 eurolla? Kun avaat pankkitilisi se näkyy vain lukuna 5400 tai 6000 ja tuo siksi iloa. Hetken.
Kokonaisuudessaankaan tuo 6000 euroakaan ei vie sua elämässä paljoa pidemmälle. Viikon tai kahden loman sillä jossain varmasti saa. Siinäkin kohtaa voi miettiä: viikon tai kahden loma vuodessa, jossain kaukana, vai ehkä pienempi työaikaprosentti, ehkä jaksavampi olo ympäri vuoden, ehkä vaihtaen matkat suomen sisäisiksi, luontoon tai sukulaisille.
Tässä kohtaa täytyy tietysti sanoa, etten vaikuta hirveän ylimieliseltä kultalusikka suussa syntyneeltä ihmiseltä, etten tietystikään vähättele rahamäärän merkitystä eri tilanteissa olevien ihmisten silmissä, vaan puhun itsestäni keskiluokkaisena sairaalassa työskentelevänä perheettömänä ihmisenä. Ymmärrän kyllä, että jos huolehdit yksin viidestä muusta, pienikin määrä lisäeuroja on suuri. En vähättele sitä alkuunkaan, eikä tilanne saisi olla yhteiskunnassamme sellainen, ettei raha yksinkertaisesti riitä peruselämiseen. Se, ettet pysty huolehtimaan peruselintarpeista, merkitsee. Siltä keskiluokkaiselta toki voidaan kysyä, mitkä ovat peruselintarpeet.
Haluan nostaa huomiota kuitenkin siihen, että raha on lopulta näkymätöntä, ja se on numeroita. Itse olen sitä mieltä, että jokaisella on varmasti sellainen henkilökohtainen summa mielessä, se jonkinlainen hätävara, joka lämmittää mieltä ja jonka itsekin siellä haluan olevan. Mutta asia on myös vähän niin, että keskiluokkaisena tuollekin on kattorajansa. Etsä keskiluokkaisena keskiluokkaisessa palkassa pääse rikastumaan, et siten, että tekisit edes ylitöitä. Siksi on minusta paikkansa kysyä: mitä sä sillä rahalla saat?
Tietysti tämä on taas niitä kysymyksiä, kuka mitäkin elämältään haluaa. Vapautta vai hienon auton tai ison kodin. Monet kuitenkin tuosta kodistaan käsin jäävät haaveilemaan lottovoitosta ja pakoreitistä pois työelämästä. Se on musta äärimmäisen ristiriitaista. Ei työelämästä kokonaan helposti pakoon pääse, mutta helpottaa sitä kuitenkin voi. Toisin sanoen: tee arjestasi sellaista josta ei tarvitse paeta.
Keskiluokkaisena tilanne on aina se, että saisi olla lisää rahaa. Keskiluokkaisena tilanne on aina se, ettei työllä pääse rikastumaan. Siksi se on oravanpyörä, siksi yrität aina kurkottaa korkeammalle, koskaan ylettymättä. Siksi kun katsot taaksesi, et ehkä pysty nimittämään yhtään mitään konkreettista, mihin rahan olet käyttänyt ja mitä sillä saanut. Sen sijaan löydät itsesi yrittämästä saada aina ihan vain vähän lisää, muttei mitään todella jää käteen. Raha vain katoaa, sillä sillä on ostettu jotakin, joka on jo unohdettu, jolla ei todellisuudessa ole kestävää arvopohjaa. Siksi myöskään keskiluokkaisena ei oikeastaan ole mitään muuta järkevää suuntaa kuin downgreidata. Downgreidaus ei tarkoita, että sun pitää alkaa kulkea jossain mummon vanhassa verkkatakissa. Jostakin sen edestä tietysti joutuu luopumaan, mutta pystyt itse vaikuttamaan, mikä tuo joku on. Rahalla ostettavilla tavaroilla taas pystyt hyvin rajallisesti osoittamaan huomiota millekään, millä elämässä todella on merkitystä. Johon onkin paikkansa sanoa se klisee: collect memories not things.
Koko kuvio elämämme takana on itse asiassa aika järjetön. Maailman varallisuuteen nähden pienipalkkaisena ihmisenä rahoitat jonkun elämää, ostamalla kasan sellaisia asioita, joita et todella tarvitse, mutta joita luulet tarvitsevasi. Asiointimme perustuu suuriin ketjumerkkeihin, joiden takana seisoo jo järjettömän varallisuuden ympäröivät ihmiset. Itse juosten perässä, että kun saisi edes siivun tuosta samanlaisesta yltiörikkaudesta.
Todellisuudessa rahallisesti ei-rikas voi tuntea olevansa rikas vasta ollessaan tyytyväinen vähään.
Lue lisää:
Miten mulla on varaa matkustella ja tehdä osa-aikaisesti töitä? – ja muuta asiaa rahasta
eräänä maanantaina kello kuusi
