rakastunut arkeen
Kun olin pyöräillyt tovin ja mulle tuli nälkä, päätin lähteä lohisopalle torille. Lohisopan päälle astelin vielä 10 metrin päähän kermavaahdolla kuorrutetulle pannukakulle ja kahville.
Tuossa jälkimmäisessä paikassa, upean keväisen auringon paahtaessa kasvoilleni,
hymyilin.
Kuinka onnellinen olenkaan.
Kuinka onnellinen olenkaan siitä, että oon rakastunut arkeen.
Oon onnellinen siitä siksi, että elämä on arkea.
Toisin sanoen,
rakastan siis elämää.
Ja kun rakastat jokaista päivää, mitä enempää voit vielä pyytää?
Vaikka rakastuin arkeen ja kaupunkiini jo viime kesänä, edelleen löydän siitä uusia kulmia. Kuten tämän torin. Miksei täälläkään ole tullut aiemmin istuttua?
Kun ihan kaikkea tätä ois ollut mahdollista elää jo vuosia vuosia sitten, mutta siinä välissä pitikin ensin etsiä itseään.
Eikä rakkautta voikaan pakottaa.
Aiemmin en olis edes kyennyt rakastamaan, sillä multa puuttui läsnäolon taito.
Viisaus.
Kyllä,
se
palasi, kun minä palasin.
