sittenkin paras versio itsestään
En tiiä.
Tää on taas sellainen juttu, mitä oon viimeaikoina ihmetellyt, alkanut katsoa uudesta näkövinkkelistä. Vähän niinkuin fomoa, mistä kirjoitinkin muutama viikko sitten.
Sillä miksi ihmeessä ihminen ei haluaisi olla paras versio itsestään?
Ja kun
kerran
täällä eletään,
miksi ihmeessä ihminen
ei saisi
olla paras versio itsestään, sillä potentiaalilla, mihin juuri susta on?
Hell yes ja todellakin!
Paras ei tietystikään tarkoita täydellistä. Paras on joskus myös ”huono”. Se voi olla se, ettei aamulla huvita nousta sängystä, käy lähikaupasta hakemassa mikropitsan ja sipsipussin ja kattoo päivän elokuvia.
Ei kyse ole siitä.
Ei täydellisestä suorittamisesta 24/7.
Vaan sitä yleismaallisesta kokonaiskuvasta millainen on ja mihin menossa. Ja miksi sitä ei saisi olla jonnekin menossa? Kehittyä ihmisenä, sillä se on meidän tarkoituskin ylipäätänsä tällä planeetalla. Miettien sitä kehityskaarta simpansseista luolaihmisiin, torpista metropoleihin. Aina ihminen kehittyy, ei se yhteiskunta, vaan ennen kaikkea ihmiset siellä yhteiskunnassa yksilöinä, muodostaen sen sen hetkisen hetken.
Jotenkin mun mielestä on silloin tavallaan kummallista kaikki se toppuuttelu, että no ei tarvi muuttua, ei tarvi kehittyä, ole vaan.
Opettele sietämään sitä elämää.
Unohda ne muut.
Muissa se on se vika, miksi sun olo on sellainen kuin se on, ne sen saa aikaan, ihan turhaan.
Kaikki sellainen puhe lopulta itse asiassa mietittynä voivat vain vaikuttaa jopa toisen kasvuun. Että joku ottaa itseensä ”okei, tätä tilannetta pitää nyt oppia sietämään, näin sen kuuluu olla.” Yrittäen sietää hampaat irvessä.
Ja mä haluaisin sanoa: jos susta tuntuu huonolta, sille on jokin syy.
Jos susta tuntuu huonolta, tee muutos.
Jos susta tuntuu huonolta, älä yritä vain sietää enää yhtään päivää huomiseen.
Ole se parempi versio sinusta.
Mä luulen että se parhaimman version myytti liittyy siihen, että viimein löytää oman äänensä.
Irrottaa oman äänensä muista.
Ja toteuttaa tuota ääntään.
Itseään.
Juuri nyt musta tuntuu, että mä oon parhain versio itsestäni juuri tässä.
Aina silti hiukan kehittyen, sillä kehittyminen ihmisenä on ihanaa. Tulee uusia polkuja joita kulkea, uusia tienhaaroja joita valita – ja sen jälkeen voi katsella taaksepäin omaa kehitystään.
Silloin sitä tuntee merkityksellisyyttä.
Ollen siis sitä elämän merkitystä itseään.
