sittenkin paras versio itsestään (part 2)
Saapuminen Australiaan oli melkoinen tunnemyrsky.
Ekana päivänä (lähes 30 matkustustuntia, 2 nukkumatonta yötä ja lähes 24h syömättä) olin silleen, että vois vaikka lähtä huomenna kotiin.
Sitten nukuin 12h. Söin. Alko jo näyttää vähän paremmalta, mutta silti rinnassa tuntui pieni epämääräinen möykky.
Vasta kolmantena aamuna herätessä mä tunsin sen, miksi mä teen tätä juttua.
Jotta mä voin tehdä just tätä.
Mennä nukkumaan kello 21 tai 22.
Herätä kello 6 tai 7.
Nauttia aamun rauhasta ja hiljaisuudesta.
Ja sen jälkeen miettiä, mitä tänään haluan.
Ehkä otan heti uudet unet. Ehkä urheilen. Ehkä kirjoitan. Ehkä lähden kaupunkiin. Ehkä näen jotakin uutta, opin jotakin uutta.
Se juttu on se, että voin olla parhain versio itsestäni. Ja siihen edelliseen postaukseen viitaten: toteuttaa itseäni vapaasti.
Ja kuka ei haluaisi olla parhain versio itsestään?
Jotenkin alkuun mulla oli hirvee ahdistus kaikesta. Mähän oon nähnyt jo tän kaiken, tässä ei oo mitään uutta. Kaikki mitä näin, haistoin, maistoin ja kuulin vei mut viisi vuotta takaisin päin elämässä. Ajattelin, että nyt on päästävä pois, jonnekin uuteen.
Kunnes tuona aamuna kello 06.23 istuin yksin terassille, kasvot kohti kaupunkia ja aurinkoa.
Kun ei se oo ees siitä näkemisestä kyse, vaan siitä, mitä saan olla ja miten.
On ihan sama missä oon. Mitä teen. Mitä nään.
Oon vapaa.
Mietin näitä asioita seuraavat pari päivää. Jotenkin sitä joutuu taas pohtimaan elämäänsä ihan uudesta näkövinkkelistä. Rahaa, työtä, elämää ja vapautta – miten ne yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi?
Yhden villin ajatuksen se nostaa heti esille:
mitä jos sitä eläisi koko elämänsä näin, että tekisi töitä vain kun oikeasti tarvii?
Mitä jos sitä olisi sellainen hanttihommien moniosaaja?
Sellaista ei tietenkään lopulta työelämässä arvostettaisi. Että joku tulee ja menee, ei pysy paikoillaan. Sinällään oon onnellinen, että oon voinut tehdä jo tämänkin verran eikä se näy vielä mun CV:ssä ollenkaan.
Lopulta sellainen kulkuri elämä olis mulle pitemmän päälle stressaavaa, sillä et voi koskaan varmasti tietää, mistä saat sen rahan, milloin ja mitä tehden. Samalla kuitenkin oivallan, että tää on oikeastaan juuri se oppi, mitä seuraavaksi elämässä kaipaan.
Että lakkaisin stressaamasta.
Asioilla kun on kuitenkin tapana järjestyä.
Ei oo vielä tähänkään mennessä jättänyt järjestymättä.
Miksi sitä ei luota ei vain elämään vaan ennen kaikkea itseensä?
Mä oon jotenkin niin voimakastahtoinen ihminen, että mua sanonta ”sellaista elämä on” ei jotenkin tyydytä. Miksi elämän pitäisi olla ”sellaista kuin se on”? Silloin mietin, että kun muut puhuu, että työt ja koko elämä vituttaa, tuntuuko niiden vitutus samalta kuin mun. Suurimman osasta aikaa mun tekis mieli huutaa maailmalle, että se että jokin asia on normaalia, ei tee siitä oikeaa.
Haluan uskoa, että omaan elämään pystyy vaikuttamaan koko eliniän. Tietysti osittain niillä rahkeilla, mitä on käytettävissä. Joskus se valintapaletti on vain suurempi, kuin uskaltaa ajatellakaan. Ja kun pääset kerran tai kahdesti tai kolmesti näkemään sen the parhaan version, on hankalaa tyytyä enää vähempään.
Toki mä näen tässä myös sen, että itse elämässään kasvaen tuo parhaan version mallikin muuttuu, ei se aina pysy samana. Ehkä mä jo tämän reissun jälkeen arvostankin pysyvyyttä ihan uudella tavalla. Ehkä mä löydän sen työn, joka tuo mulle elämään merkitystä. Samalla mua pelottaa, etten. Mitä jos en opi koskaan sietämään pysyvyyttä, mitä jos maailma alistaa pakottaen mut siihen? (Tai siis eihän se maailma pakota, vaan minä ihan itse itseni).
Kun elämä meniskin niin kuin kalastajalla tarinassa kalastajasta ja liikemiehestä.
Että tekisit vähän töitä ja sulla jäis oikeasti aikaa ja energiaa myös oman itsesi toteuttamiseen.
Kyse ei ole edes suoraan pelkästä valinnasta. Ei ole monestikaan itse mahdollista vaikuttaa, että mä haluaisin muuten tehdä 4 tai 6 tuntista työpäivää. Jos työpäivän pituus olisi 4 tuntia, sitä kai voisi tehdä vaikka joka päivä. Silloin sitä saisi myös oikeasti rakennettua sen ympärille sitä elämää, joka tuo sitä merkitystä, jos työ ei ole se, mistä sitä saa.
Tämän päivän maailma kun rakentuu niiden ehdoilla, jotka sen avulla pystyvät toteuttamaan itseään – tai jotka pystyvät rakentamaan elämän mielekkääksi siitä huolimatta, ettei se tuo sen kummempaa merkitystä.
Lue lisää:
sittenkin paras versio itsestään
se syy, miksi monet meistä tuntee levottomuutta
