suurin ongelmamme on merkityksetön työ – ja sille pitäisi tehdä jotakin
Olen lomalla.
Itse maksetulla vapaalla.
Enkä tahdo malttaa nukkua, kun tekstiä vaan purkautuu jostain sisimmästä. Viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla.
Sitä tunnetta rakastan.
Että pää leijuu pilvissä ja elämä on niin kepeää, että voisi lentää. Lentääkin voisi, ihan minne tahansa. Kaikki maailmassa jos tuntuu mahdolliselta.
Se tunne kuitenkin katoaa, kun arki painaa päälle. Siivet katkaistaan ja lintu laitetaan takaisin häkkiin.
Mutta mitä merkitystä sillä kaikella on, voisit kysyä. (Et saa siitä rahaa joten ei sillä silloin mitään merkitystä ole, voisi joku kapitalisti lisätä.) Eihän elämän sellaista kuulu olla, vaan puurtamista ja ahkeroimista ja rahan luomista. Sitä tavallista elämää.
Sillä on merkitystä sillä tavalla, että vaikka itse työ onkin ihan mukavaa, se sellaisenaan ei tuo mulle merkitystä, siinä missä aamuhaahuilu, auringonlaskut, kahviloissa istuminen ja sitä myötä oivaltaminen ja kirjoittaminen tai siis sekä että. Se tunne on parasta mitä on. Oikeastaan niiden tasapaino, se hienojakoisuus, jossa rutiininomaiseen tylsyyteen sekoittuu vapaata luovuutta.
On sellaisiakin ammatteja tietysti, jossa voi luoda uutta, muttei kaikille. Uskaltaako sanoa ettei edes suurimmalle osalle? (Vai olenko taas sumentunut normin käsitteen koskemaan vain itseäni?)
Työmme on hyvin mekaanista suorittamista, jossa uuden oppimiselle tai luomiselle ei ole juuri mahdollisuutta. Sen sijaan teet valmiiksi määrättyjä asioita valmiiksi määrätyllä tavalla valmiiksi määrättyyn aikaan. Jos taas palataan esimerkiksi Maslown tarve hierarkiaan, ihmisyyden ylin tarve, kun kaikki muut tasot on hoidettu, on itsensä toteuttamisen tarve. Se tarve, jossa luot ja opit uutta. Kehityt.
Siihen sä tarvitset energiaa, sellaista vapaata energiaa, minkä työssäolo ja sen päälle omasta hyvinvoinnista esimerkiksi liikunnan ja ruoan ja sosiaalisten suhteiden muodossa huolehtiminen sulta vie (ne maslown tarpeet mitkä on toteutettava ennen ylintä itsensätoteuttamisen tasoa). Mutta sellaisen ihmisen, joka näistä tarpeista huolehtii jo enemmän kuin tarpeeksi, tarvitsee myös päästä luomaan uutta, olemaan luova, siten kehittyä. Sitä voitaisiin kutsua jopa perus tarpeeksi sillä tarve se on ollut siitä asti, kun otimme jalat alle, sytytimme tulen ja oivalsimme tietoisuutemme. Jotta toteuttaisit ihmisyyden syvintä olemusta, tuntisit itsesi merkitykselliseksi ja onnelliseksi etkä mekaaniseksi rattaiston suorittajaksi.
Omalla kohdallani oon onnekseni uskaltanut ja pystynyt vaikuttamaan tähän itse. Tietysti pelkään, että joku päivä pomo sanoo mulle, ettei se ole enää mahdollista. Menettämälleni rahalle mulle ei ole mitään väliä, mutta ei ole olemassa mitään sellaista lakia, joka turvaisi mulle tällaisen omavalintaisen oikeuden vaan viimekädessä se, mitä työ tarvii, ohittaa minun henkilökohtaisen tarpeeni. Tänä vuonna oon tähän mennessä pitänyt kolme ylimääräistä vapaaviikkoa sekä tehnyt 4 – 5 kuukautta 80% työaikaa.
Työstä vapautuneen ajan käytän itseni kehittämiseen. Jotta tuntisin, että elämässä on jotain järkeä. Että elämä olisi hyvää, sellaista, jota tuntuu hyvältä elää. Ja jota jaksaa elää. Se on elämistä kaikilla maslown hierarkian tasoilla. Silloin myös tunnet suurinta merkityksellisyyden tunnetta, mitä ihminen voi tuntea.
Luin joskus keskusteluja neljän päivän työviikosta, jossa törmäsin kelpoon kyseenalaistamisväitteeseen siitä, että riittäisikö se neljäkään lopulta. Onko tässäkin asiassa se vähän vähemmän loputon suo tarvottavaksi? Kun nyt jotakin pitää aina vaan parantaa.
Onhan se osin tottakin. Tuskin tulee koskaan olemaan maailmankaikkeudessa sellaista päivää, että ihminen oppisi täysin olemaan tyytyväinen siihen, missä ja miten on. Tarkoittaako se kuitenkaan sitäkään, että vallitsevaa tilannetta tulisi sitten sietää hampaat irvessä, vain koska tietää, että seuraava tavoite tulee kuitenkin kohta perässä – ehkä siten saavuttaen lopulta jopa sen 15 tuntisen työviikon, minkä taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti vuonna 1930. Ennuste on toteutunut sikäli, että sen mukaiset tuottavuusrajat on jo saavutettu. Mutta sitä hän ei voinut tietää, että pitäisimme edelleen rahan haalimista itseistarkoituksena (suosittelen lukemaan tilastokeskuksen linkin artikkelin.)
Eikö muuttuminen ole osa ihmisyyttä? Muuttumista kohti parempaa ihmisyyttä. Kasvamista ja kehittymistä, koko ihmisiän ajan.
Mitä siis 15 tuntisen työviikon jälkeen tulee?
Mene ja tiedä. Jotain uutta kuitenkin, joka vie meitä ihmiskuntana eteenpäin.
Tuskin hän, joka päätti alkaa hakata kiveä kiveä vasten 1.6miljoona vuotta sitten ajatteli, että lopputuloksena olisi maailma, jossa elämme nyt.
Lue lisää:
raha katoaa, jos et käytä sitä johonkin, millä on merkitystä
