yleisimmät minimalismia koskevat harhaluulot
”Sielukas yksinkertaisuus” on minun nimitykseni tavaran järjestämiselle ja kodin stailaamiselle rakkaudella tekemättä siitä kuitenkaan kliinisen minimalistista tai menemättä liiallisuuksiin. Se on tapa järjestellä ja personoida oma tilansa siten, että koti on kutsuva ja kaunis mutta tuntuu kodilta.”
Beth Kempton – Wabi Sabi: japanilaista viisautta epätäydellisen täydelliseen elämään
Tekstin luettuani alan epäillä, olenko minimalisti sittenkään. Kuuluko minimalismiin kliinisyys? Näin en ole ennen ajatellut. Olen pohjannut ajatukseni katsomalla youtubesta erilaisia minimalismi videoita ja lukemalla kirjoja tyypeiltä kuten the Minimalists tai Fumio Sasaki. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut, että minimalismin tarvitsisi olla kliinistä, miltä toki monien minimalistien kodit kieltämättä näyttävät. Olenko ymmärtänyt jotakin väärin, olenko sittenkin vain ”sielukkaan yksinkertainen”?
Minulle koti viestittää rakkautta, heti ensisilmäykseltä. Jos se taas olisi valkoinen ja moderni, en ajattelisi niin. Joka tapauksessa on minusta väärin kieltää, etteikö ”kliininen” koti voisi jostakusta tuntua kodilta, aiheuttaa sitä samaa hyvänolon tunnetta, kuin vaikkapa mulle avatessani ulko-oven, nähdessäni valokuvaseinän ja isoa ikkunaa vasten odottavat futonit.
Itse en kuitenkaan miellä kliinisyyttä minimalismin ehdoksi siksi, että ideologiaan yleisesti ottaen ajatellaan liittyvän olennaisuus, eikä kukaan yritä määrittää mitä tuo olennaisuus on. Muistelen minimalisti dokumentissaan Ryan Nicodemuksen jotakuinkin sanovan ”pidä kirjasi”, kun hän kertoo jonkun kysyvän, onko ok omistaa kaikki hyllyt täydeltä rakkaita kirjoja. Ei mikään ideologia halua estää sua tuntemasta iloa, on vain niin, ettemme useinkaan ymmärrä, mikä iloa tuo ja keskitymme paljon myös epäolennaisuuksiin.
Itse alan sielukkaalla yksinkertaisuudella heti ajatella boheemiutta, mutta eikai erilaisia mieltymyksiä pidä sekoittaa perusideologian kanssa. Mielestäni ”sielukas yksinkertaisuus” kertoo ennemminkin henkilökohtaisesta mielenkiinnosta kuin kokonaisesta ideologiasta. Minimalisti voi näyttää myös boheemilta, jos persoonasi on boheemi, mutta se voi olla myös ”kliininen”, jos arvostat modernia yksinkertaisuutta. Persoonattomuus taas ei ole minimalismin ehto. Itse asiassa omalla kohdallani vasta minimalismin löytymisen myötä löysin itselleni persoonan, jota mulla ei aiemmin ollut.
Usein minimalismia yritetäänkin itsessään määrittää tavaramäärien perusteella. Tässä kohtaa kehotan sua hakeutumaan Googleen, sekä syöttämään hakukenttään ensin kuvan Fumio Sasakin kodista ja sen jälkeen Joshua Beckerin. Huomaat, että molempien kodit näyttävät hyvin erilaisilta, mutta siitä huolimatta molemmat kutsuvat itseään minimalisteiksi. Silloin palaamme siihen ainoaan asiaan, mistä kaikki minimalisti vaikuttajat nimenomaisesti puhuvat: se sama olennaisuus. Se on hyvin avoin kenttä tutkittavaksi. Mielestäni minimalismin ohjenuora voisikin toisin sanoen olla tämä: luo ja vaali sitä versiota sinusta, joka on ominta sinua, joka aiheuttaa perhosia vatsaasi, jota ei tarvitse päivittää tai muuttaa tai täydentää joka hetki. Se on sitä olennaista, joka on juuri sinua, eikä sitä pidä verrata muihin.
Toinen tavanomainen virheellinen näkökanta on, että minimalismiin kuuluisi täydellinen nautinnoista kieltäytyminen. Kyse ei ole nautinnoista kieltäytymisestä, vaan siitä, mistä nautintoa saa. Sitä en saa ostamalla uutta merkkilaukkua, vaan luksuksen asemaa elämässäni korvaa viiden ruokalajin yllätysmenu syötynä perheeni kanssa. Saan siis edelleen nautintoa, saan sen vain eri paikasta. Nautinto ei myöskään tarkoita nautinnolla mässäilyä. En siis syö viittä ruokalajia joka päivä. Tämän toimien vain esimerkkinä. Arkipäiväisempää nautinnon lähdettä suorittanee aamuvarhaisella yksin kahvilassa istuskelu.
Nautinnon lähteitä on siis edelleen monia, mutta niinä toimivat yksinkertaiset asiat. Pointtina on, että rajoittamalla turhia nautinnon lähteitä, ”normaalien” tai toisin sanoen sanoen ehkä hidasta dopamiinia aiheuttavien nautinnon lähteiden voima kasvaa eksponentiaalisesti. Voisikin sanoa, että nautit ehkä enemmän, kuin koskaan ennen.
Ihmisistä tulee helposti ehdottomia. Tuota ehdottomuutta saattavat vaatia paitsi minimalisti itse itselleen, myös muut ympäriltä. Jos sä siis ajattelet, että vähemmän on enemmän, noudatat tuota ohjenuoraa elämässäsi ja siitä syystä olet rajoittanut ”epätärkeitä” nautinnon lähteitä – kuten somea, ruutua ja shoppailua – ajatellaan, että sen tarvitsisi tarkoittaa kaikki tai ei mitään periaatetta. Minusta tämä on typerä ajatus. Jos jokaista valintaansa syynää väkipakolla, olisi rentous elämästä aika kaukana. Silloin sitä yrittäisi tavoitella täydellisyyttä, mitä ei ole olemassakaan. Täydellisyys on mahdottomuus, eikä se kuulu elämään tai ihmisyyteen. Myöskään virheettömyys ei ole mahdollista. Tässä kohtaa sanottakoon, että askeesi on sekin asia erikseen.
Tilannetta voidaan peilata esimerkiksi ihmiseen, jolle terveellinen ruokavalio on tärkeää. Usein terveellinen ruokavalio noudattaa päällisin puolin tietynlaista rutiinia, silti edelleen sisältäen pullan silloin tällöin. Pulla on kuitenkin herkku, mikä sinällään ei ole terveellinen. Noudattaako hän silloin enää terveellistä ruokavaliota? Eli vastaavasti minimalismista ajateltuna, jos noudatat suurena linjana elämässäsi suuntaa vähemmän on enemmän, mutta joskus päätät poiketa tuosta kaavasta, vaikkapa ostamalla tavaran vain omaksi mielihyväksesi, tekeekö se susta epäminimalistin?
Mutta, noh, kuka edes on se, jolla on oikeus sanoa: tätä on minimalismi ja tätä se ei ole? Minäkään en voi sitä tehdä. Siihen tarvitaan ihmisyhteisö, suuri joukko ihmisiä, jotka sydämessään tuntevat yhteenkuuluvuutta ja tuntevat puhuvansa samaa kieltä. Heidän maailmansa näyttää samankaltaiselta. Täysin samalta ne eivät voi näyttää koskaan, sillä olemme kuitenkin yksilöitä, erilaisten kulttuurien ja sattumien tuotosta.
Silloin termin määrittelyssä vaaditaan samaa, kuin määritettäessä hyveitä: varmuudella voidaan sanoa, mitä se ei ole, sen jälkeen voit antaa lähinnä esimerkkejä siitä, miten se toteutuu erilaisilla mahdollisilla tavoilla maailmassa, huomioiden ympäröivän ympäristön ja olosuhteiden vaikutuksen. Et kuitenkaan voi asettaa sille yleispätevää sääntöä. Lopulta jokainen vastaa niiden toteuttamisesta itse.
Halusin katsoa, mitä mieltä sanakirja on asiasta. Sanakirjan kun ehkä voisi ajatella olevan jonkinlainen puolueeton ja viisas päätelmä erilaisista sanoista. Ensinnä katsottuna suomalainen sivistyssanakirja ei auta ollenkaan, sillä kielitoimiston mukaan minimalismi on ”äärimmäisen pelkistettyjä ilmaisukeinoja käyttävä taidesuunta.” Sen sijaan Oxfordin englannin kielinen sanakirja, jota pidetään Harvardin mukaan laajalti hyväksyttynä täydellisimpänä koskaan koottuna sanakirjana, kertoo, hyvin vapaasti suomennettuna, minimalismin tarkoittavan vähimmäisten tarvittavien keinojen käyttämistä saavuttaakseen haluamansa lopputuloksen.
Silloin mielestäni ajatus vähemmän on enemmän on riittävän tarkka määre. Se jättää kentän hyvin avoimeksi, mutta se on juuri siten hyvä. Jokaisella meillä on kuitenkin ne omat olennaisuudet, omat halutut lopputulokset, joita haluamme saavuttaa ja niiden saavuttamiseksi jokaisen on löydettävät omat, vähimmäisellä vaivalla tarvittavat keinonsa. Liialliset raamit, määritteet tai säännöt toimivat ennemminkin ihmisyyden rajoitteena. Sen sijaan on luotettava ihmisten vilpittömyyteen ja hyvyyteen, sillä siihen mielestäni yleisesti ottaen ihmisyys perustuu. Se perustuu jokaisen omaan luottamukseen itseensä ja elämään, että pystyy aidosti ja teeskentelemättä vastaamaan kysymyksiin mitä olennaisuuden etsintä ja siihen pyrkiminen sisältävät. Ja jos sä koet eläväsi puhtaasti noiden mukaan, voit huoletta kutsua itseäsi minimalistiksi, olet sitten ”sielukkaan yksinkertainen” tai modernin pelkistetty.
Voidaan siis sanoa, että minimalismin sisältä löytyy melko moninainen joukko erilaisia ihmisiä, jossa toisessa äärilaidassa on metsässä omavaraistaloudessa suoranaisessa asketismissa elävä ekominimalisti ja toisessa äärilaidassa ”normaalissa” televisio ja sohvataloudessa elävä perhe. Ainut asia, mikä heitä yhdistää, on herääminen siihen, ettei kuluttamiseen keskittyminen tuo elämälle syvempää merkitystä ja aletaan pohtia, mitä sitä oikeastaan sitten tuo.
