Suunnitelmia ja joulusuunnitelmia

Suunnilleen 10 vuoden ajan aktiivisesti välttelin raskaaksi tuloa. Kuvittelin, että sitten kun sitä haluaisin, se kävisi aika helposti, sillä niinhän minulle oli noin 20 vuoden ajan opetettu. Että varmoja päiviä ei ole olemassakaan.Ja tulee jos on tullakseen on naurettava lähtökohta lapsen hankinnalle, koska tuleehan se. No ei vittu tule ja näköjään joka jumalan päivä on varma päivä. Ja vaikka kyseessä olisikin hedelmällinen nainen, kuukaudessa on silti vain 12-24 tuntia, jonka aikana hedelmöittyminen voi tapahtua.

Olen oppinut tämän prosessin aikana niin paljon lisääntymisestä, että minua on alkanut ihmetyttää kuinka kukaan ylipäänsä tulee raskaaksi. Homma voi mennä pieleen niin monessa kohtaa ja silti terveitä lapsia syntyy maailmaan joka päivä. Edes hedelmöittyneestä munasolusta kehittynyt muutaman päivän ikäinen alkio siirrettynä kohtuun tismalleen oikealla hetkellä ja tarvittavilla hormoneilla boostattuna ei takaa mitään.

En ole laskenut kuinka paljon rahaa olen elämäni aikana käyttänyt raskauden ehkäisyyn. Minua on edellisen vuoden aikana vähän harmittanut kaikki se hukkaan heitetty raha, vaikka toisaalta summa varmasti on huomattavasti pienempi kuin se kuinka paljon olemme jo tähän mennessä käyttäneet hedelmöityshoitoihin. En ole laskenut niitäkään rahoja, sillä jos tietäisin määrän tarkalleen, olisin varmaan jo lopettanut yksityiset käynnit ja siirtynyt julkiselle. Maksan laskut ja ostokset apteekissa sujuvasti suomatta ajatustakaan summille. Muutaman kerran kun mies on, ihan oikeutetusti, hieman irvistellyt laskun saapuessa, olen todennut kohtalokkaalla äänellä, että tämän se nyt vaan meille maksaa, ei auta.

Tämän kierroksen testipäivällä on kyllä aika huono ajoitus. Ei se sentään osunut jouluaatolle, mutta ei tapaninpäivä kovin paljon parempi ajankohta ole. Negatiivisen tuloksen tullessa olen jo missannut glühweinit joulumarkkkinoilla, kuplivat juhlamaljat sekä graavilohen. Ja kaikki mahdollisesti tyhjän takia. Mahdollisuudet on noin 35-65 saada maailman onnellisimmat tai sitten synkimmät joulupäivät. Mitään mahdollisuuksia ei ole saada tavallisen leppoisaa ja rentoa joulua, vaikka sitä nyt kaipaisin kaikkein eniten.

Tai tietysti vielä enemmän kaipaisin onnellista joulua, johon kuuluisi iloisten uutisten jakaminen kaikkein lähimmille. Onneksi olemme jo tapaninpäivänä lähdössä kotiin päin miehen perheen luota, eikä meidän tarvitse viettää päivää iloisesti seurustellen, jos itse haluankin vain itkeä sängyn pohjalla.

perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (9)
  1. Mutta nythän sä saat vielä syödä, juoda ja elää ihan normaalisti! Hoitaja sanoi mulle istutuksen jälkeen että nyt sitten sushia naaman seuraavat kaks viikkoa niin paljon vaan ku jaksaa, koska eihän normaalistikaan vielä tuossa vaiheessa tiedetä raskaudesta.

    Tsemppiä odotukseen! Mä abortoin tuulimunan kolme viikkoa sitten ja jotain positiivista asiasta kaivaakseni olen onnellinen ainakin siitä, ettei tarvinut joulua ”turhanpäiten” kitsastella ilman graavilohia yms. tuon tuulimunan takia.

    1. neiti Vainio
      16.12.2021, 14:41

      Mulle on sanottu just päin vastoin! Että jos jotain hyvää tässä tilanteessa on, niin ainakin voi aloittaa vauvan hyvinvoinnin kannalta oikean ruokavalion etuajassa. Oon ehkä ottanut ”raskaana kunnes toisin todistetaan” liian vakavasti? En mitään täyttä raskausruokavaliota ota käyttöön, mutta jätän piinapäiviksi pois ne mitkä tiedän olevan huonoja, eli alkoholi ja mm. pehmeät juustot ja vakuumikala. En sitten ainakaan voi syyttää itseäni syömisten osalta jälkikäteen, jos raskaus ei alakaan.

      Kiitos! Tsemppiä sullekin, ja nautitaan joulusta ❤️

  2. Ah toi eka kappale! Niinpä! Miten ihmeessä ihmiset tulee ylipäätään raskaaksi ja miksi kukaan ei aiemmin kertonut miten helvetin herkkää ja vaikeaa hommaa raskautuminen voi olla? Oon aina vähän naureskellu varmoihin päiviin luottaville, koska sehän on täyttä humpuukia, mutta guess not. Oli kyllä lievästi sanottuna huijattu olo, kun aloitettiin yrittämään lasta.

    Voimia jouluun ❤ Mulla todettiin kohdunulkoinen raskaus lokakuussa ja jos raskaus olisi ollut normaali, oltaisiin kerrottu siitä jouluna perheille. Nyt sen sijaan katson, kun siskon esikoinen (tärppäsi tietysti heti ekalla yrityskierrolla) saa kaiken huomion jouluna.

    Kiitos, kun kirjoitat! Olen pohtinut samoja asioita mahdolliseen lapsettomaan tulevaisuuteen liittyen (joista kirjoitit viimeisimmässä postauksessa), ja vertaistuki auttaa.

    1. Äh kommentti tuli näköjään väärään postaukseen!

      1. Paitsi ettei näköjään tullutkaan.. Nyt lopetan tän sekoilun 😀

        1. neiti Vainio
          21.12.2021, 21:57

          Tää lily näyttää kommentteja välillä miten sattuu, mulla on joskus ollut ihan sama ongelma! 😅

    2. neiti Vainio
      21.12.2021, 21:55

      Todellakin huijattu olo, hyvin kiteytetty!

      Kiitos, kun kommentoit. Vertaistuki tosiaan auttaa, siksi kommentteja on aina kiva saada. Mukava tietää, että kirjoituksistani on hyötyä muillekin ☺️

      Ja paljon voimia jouluun sinullekin. Kuulostaa kamalalta teidän tilanne ❤️ Meillä olisi ollut vaihtoehtona olla minun perheeni kanssa, johon kuuluu raskaana oleva sisko ja hänen taaperonsa (molemmat erittäin rakkaita!), mutta paremmalta tuntui kuitenkin lapsivapaa joulu miehen perheen luona. Olen itse siellä nuorin osallistuja!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *