Ensimmäistä kertaa olen surullinen isänpäivänä. Äitienpäivä on ollut kärsimystä jo muutaman vuoden, mutta isänpäiviä en ole aiemmin ottanut henkilökohtaisen epäonnistumiseni kannalta. Tänä vuonna sitten vähän yllättäenkin huomaan olevani taas mieli maassa.

Tahattomasti lapsettoman kannalta on ihanaa, että isänpäivää edeltävä viikko ei ole täynnä perheonnen hehkutusta kuten äitienpäivänä, vaikka olenkin vakaasti sitä mieltä että isien asemaa perheissä ja suhteessa lapsiin tulisi ehdottomasti tukea ja tunnustaa yhtä tärkeäksi kuin äitienkin. Minulla on tässä täysin itsekäs ajatus taustalla, haluan että tulevaisuudessa olemme mieheni kanssa tasavertaisia vanhempia, enkä minä ole se, jolla on vetovastuu koko hommasta. Ja jota mies vähän auttelee lastenhoidossa. Ja tässä auttaisi yleinen asenneilmapiirin muutos. Kodinhoidolliset asiat meillä jakautuu nytkin hyvin tasa-arvoisesti, mutta olen kuullut kokemuksia lähipiiristä kuinka helposti lapsiin liittyvät asiat kasaantuvat vain naiselle, muiden töiden säilyessä muuttumattomina siinä rinnalla. Eihän uudesta työnjaosta murehtiminen ole vielä millään lailla ajankohtaista, mutta toisaalta miksen voisi välillä yrittää varautua myös siihen, että kaikki päättyykin onnellisesti?

Soitin omalle isälleni onnittelupuhelun ja jutustelimme viikon kuulumisista ja isänpäivän suunnitelmista. Siskoni perheineen on menossa heille syömään, mutta me asumme sen verran kaukana, että emme lähteneet viikonlopuksi vierailulle. Isä kuitenkin kysyi, onko meillä tälle päivälle mitään juhlasuunnitelmia ja heti perään hoksatessaan virheensä lisäsi vähän hätäisesti, että ei kai, eihän teillä ole isiä mailla halmeilla. Niin. Ei ole mailla halmeilla meidän taloudessa.

Hämmennyin, naurahdin ja ääneni ehkä vähän värisi, kun vastasin kertomalla, että ei tosiaan ole suunnitelmia, miehenkin kotimaassa isänpäivä on eri aikaan, joten hänelläkään ei ole mitään ohjelmaa tiedossa.

Rakastan isääni ja hän on paras isä, jonka voin kuvitella. Mutta joskus hän vain ei ajattele ihan loppuun asti, vaikka harkitsevainen ja huomaavainen luonne muuten onkin. Olen perinyt häneltä saman harkitsevan rauhallisuuden, sekä lisäksi rikkaan mielikuvituksen ja tietynlaisen herkkyyden. Olen oppinut häneltä loogista ja kriittistä ajattelua, muiden huomioon ottamista sekä omaan itseeni ja omiin kykyihini luottamista. Hän on siis kaikin puolin hyvä isä.

Mieheni tuskin on surullinen tänään, koska ei ole edes tottunut, että isänpäivää vietetään nyt. Minä olen surullinen hänenkin puolestaan, kun ajattelen miten hyvä isä hän voisikaan olla. Ja miten ihanaa olisikaan, jos hän olisi voinut viettää jo kaksi isänpäivää tänä vuonna. Mutta niitä ei ole näköpiirissä, ei mailla ei halmeilla.