Lopeta ”elämän suorittaminen” – inspiroidu!

Muista aina, että olet mittaamattoman arvokas sielu, eli sinun ei siis tarvitse ”suorittaa elämääsi”, eli raataa ja ahkeroida matalassa tunnetilassa siksi, että lunastaisit ikään kuin oman oikeutesi olla olemassa. Suurin osa ihmiskunnasta kyllä elää elämänsä peläten tulevaa, peläten kuolemaa, toivoen parempaa huomista, ja suorittaen aamusta iltaan velvollisuuksia, pysyen enimmäkseen matalassa tunnetilassa. Mutta muista, että jokainen meistä voi valita myös iloisemman elämän. Ja tuo iloisempi elämä alkaa iloisesta hetkestä – nyt!

Ja juuri ne ihmiset, jotka ovat joko tietoisesti tai tiedostamatta huomanneet, että kevytsydämisenä ja innostuneena tehty toiminta on kaikkein tehokkainta, ja myös  taloudellisesti tuottavinta, ovat juuri niitä, joita kaikki muut ihailevat ja pitävät esikuvinaan. Tällaisia inspiraation kautta menestyviä ihmisiä ovat esimerkiksi innovatiiviset keksijät, menestyviä yrityksiä luovat yritysjohtajat, taiteilijat, koomikot, ja myös modernit ”turhat julkkikset”, jotka ovat esimerkiksi luoneet itselleen elinkeinon esittelemällä muille omia valokuviaan tai omaa elämäänsä. Vaikka moni paheksuu tällaisia ihmisiä, niin todellinen syy närkästyksen ja kateuden tunteeseen on se, että ”oikeaa työtä” tekevät ihmiset tuntevat tunnetasolla, että juuri tuollainen inspiroitunut ”elämässä leikkiminen” on usein hyvin hauskaa, lapsenomaista elämää. Moni raskaan työn raataja siis  tuntee katkeruutta helpommin menestyneitä kohtaan todellisuudessa siksi, että sisimmässään hän ymmärtää, että elämän ei tarvitsisi koskaan olla raskasta ja ikävää, että elämä ei yli päätään ole vakava asia, ja että meillä jokaisella on aina ja joka hetki mahdollisuus valita huolettomuus.

Ja että myös nuo ”raskaat rutiinityöt” voivat olla inspiroivia ja kevyitä: Kyse on anoastaan siitä, missä tunnetilassa työ tehdään.

Meillä jokaisella on mahdollisuus joka aamu ottaa paperi, ja piirtää siihen kaksi saraketta. Vasempaan sarakkeeseen kirjoitat, mitä asioita itse voit tänään tehdä. Ja asiat ja ongelmat, joille et itse  juuri nyt voi tehdä konkreettisesti mitään (esimerkiksi rahapula tai joku muu  ratkaisematon asia), mutta jotka aiheuttavat sinussa rauhattomuutta ja  huolta, niin kirjoita ne oikeaan sarakkeeseen: Universumi hoitaa nämä asiat! Eli päästät näin vertauskuvallisesti, rituaalinomaisesti, ja samalla myös konkreettisesti irti huolistasi, sillä huolestuneena oleminen, eli huolten kantaminen matalassa tunnetilassa  ei joka tapauksessa johda ratkaisujen löytämiseen, koska matalassa tunnetilassa et voi vastaanottaa korkamman minäsi inspiraatioita.

Todella moni ihminen maailmassa siis suorittaa omaa elämäänsä, todistellakseen  omaa arvokkuuttaan, eli koska pohjimmiltaan pelkää aina tulevaa, ei kestä ajatusta siitä, että elämämme koostuu lopulta aina vain kiitävistä hetkistä, joihin emme koskaan voi ”tarttua” –  ja että elämämme tulee lopulta päättymään kuolemaan. Eli jos pyrimme tavoittelemaan  menestystä, vaurautta, mainetta, suosiota ja kunniaa vain siksi, että ne saavutettuamme oletamme olevamme ”turvassa” peloilta, niin kaikki se, mihin pyrimme, on lopulta turhaa. Mutta jos teemme asioita innostuneina ja iloisina, tuntien usein onnellisuutta ja tyytyväisyyttä, niin toimintamme johtaa helposti ja kuin huomaamatta myös kaikkiin noihin edellä mainittuihin asioihin, vaikka juuri ne eivät olisikaan siis olleet toimintamme alkuperäisinä motiiveina! Edellisessä tilanteessa siis elämää ”suorittavan” energiataso on  alhaalla, eikä hän edes nauti siitä, mitä tekee. Jälkimmäisessä tapauksessa taas innostuneen henkilön energiataso on korkea, ja hänen työskentelynsä ”sujuu kuin leikki”.

Kun olit lapsi, niin kysyit ehkä usein vanhemmiltasi: ”Minulla ei ole mitään tekemistä. Mitä minä voisin tehdä?”Et siis tehnyt asioita velvollisuudentunteesta, vaan etsit inspiraatiota tehdä jotakin, joka saisi sinut kokemaan mielihyvää mielihyvän ja ilon  itsensä vuoksi. Halusit siis ”tehdä jotakin vain siksi, että tuo jokin on hauskaa”.

Mutta kun kasvoit aikuiseksi, niin elämäsi alkoi täyttyä velvollisuuksilla ja vastuilla, joista et ollut läheskään aina innostunut.

Mutta voit kuitenkin kaikkien velvollisuuksiesi keskelläkin edelleen tavoittaa tuon lapsenomaisen innostuksen tunteen. Kun opettelet elämään hetkessä, nauttimaan kaikesta siitä, mitä olet jo elämääsi luonut, ja luottamaan universumin ja korkeamman minäsi ohjaukseen, niin korkampi minäsi inspiroi sinua löytämään myös arkielämääsi iloa ja innostusta, etkä joudu turhautumisen mielentilaan, etkä edes rutiineja suorittaessasi väsy, etkä tunne apatiaa ja tylsistymistä.

Voit milloin tahansa tavoittaa korkeamman minäsi tarjoaman inspiraation, kun kysyt korkeammalta minältäsi  kuin tuo pieni lapsi: ”Mitä hauskaa tekemistä voisin juuri nyt keksiä?”

Ja sitten vain kuuntelet sitä kaikkein pienintäkin vihjettä, hennoimmaltakin tuntuvaa kuiskausta, ja katso, mihin se sinut johtaa. Sillä juuri SE on korkeamman minäsi välittämä, inspiroitunut ajatus! Tuo vihje voi vaikuttaa aluksi täysin arkiselta, eikä se tunnu liittyvän mihinkään kovin tärkeään asiaan, eikä etenkään niihin suuriin ongelmiisi, jotka juuri nyt painavat mieltäsi. Mutta taika onkin siinä, että suuriin ongelmiisi liityy aina mielessäsi vastustusta ja negatiivisia uskomuksia, ja siksi korkeampi minäsi pyrkii johdattamaan sinut tavalla tai toisella  korkeaan tunnetilaan, ja sitä kautta kohti ongelmiesi ratkaisuja, ikään kuin SIVUPOLKUJEN KAUTTA.

Esimerkiksi: Sinulla on ”tyhjä ja pysähtynyt olo”, ja saat inspiraation viedä roskapusin. Sitten saat idean siivota sotkuisen laatikon, puhdistaa pölyt kaapin päältä, hankkiutua eroon turhista tavaroista ja vaatteista (joita et tule luultavasti enää koskaan käyttämään) , hankkiutumaan eroon vanhoista papereista ja asiakirjoista, jotka eivät liity enää millään tavalla nykyiseen elämääsi, siivoamaan ruokakaapistasi pois vanhentuneet ruuat ja mausteet, maalaamaan kuluneen kaapinoven, pesemään lattian ja puistelemaan pölyiset ikkunaverhot, tuulettamaan asuntosi…Tällaisen ”suursiivouksen” lähdettyä käyntiin tuosta roskapussinviennistä energiasi alkaa virrata vapaammin, tyhjä olo sisältäsi katoaa, eli tunnetilasi kohoaa kuin huomaamatta.

Ja KUN näin olet korkeassa tunnetilassa, innoissasi kaikesta konkreettisesta tekemisestä, jota sinun ei olisi ollut ihan pakko tehdä tänään, mutta joka sai sinut tuntemaan iloa ja reippautta – niin juuri tuossa korkeassa tunnetilassa saat yhtäkkiä mieleesi aivan mahtavan idean, joka onkin ratkaisu johonkin suureen ongelmaasi,johon et matalassa tunnetilassasi voinut löytää ratkaisua.

Innostumalla pienistä, ja näennäisesti vähemmän tärkeiltä tuntuvista asioista, tavoitat siis aina vastauksia suurempiin ogelmiin. Eli älä suorita elämää, älä yritä koskaan ratkaista ongelmia, vaan pyri aina ja joka hetki ensisijaisesti korkeaan tunnetilaan, päästämään energiasi virtaamaan – ja siten vastaanotat ratkaisun vaikeimpaankin ongelmaasi , helposti ja ilman ahdistusta.

Korkeampi minäsi on AINA kanssasi, eli jos tunnetilasi on matala, niin muista, että se on matala ainoastaan siksi, että et juuri nyt ole yhteydessä omaan korkeampaan minääsi, eli korkeampaan tietoisuuteen. Sallimalla mielentilasi kohoaminen millä tahansa tavalla saat siis kuitenkin yhteyden tuohon ”kuumaan linjaan”, jossa on joka hetki tarjolla ideoita, joiden avulla mikä tahansa unelmasi tulee mahdolliseksi.

Sillä unelmasi on jo luotu, eli ne ovat jo olemassa – sinä itse, ja matala tunnetilasi, olette ainoa este unelmiesi konkreettiselle toteutumiselle!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Käsikirjoita itsellesi iloinen, juuri toiveidesi mukainen elämä – ja aloita heti!

Jos sinulla on jostain syystä juuri nyt toivoton, tai ”tyhjä ja näköalaton” olo, niin muista, että kyse on vain ja ainoastaan  oman mielesi harhasta. Siitä, että olet juuri nyt eri tunnetaajuudella, kuin korkeampi minäsi, joka näkee elämässäsi AINA toivoa ja mahdollisuuksia!  Kuuntelet siis ikään kuin radiokanavaa, josta kuuluu juuri nyt surullista musiikkia, kun samaan aikaan toisella kanavalla soitetaan iloista musiikkia – et vain kuule tuota iloista musiikkia, koska tunnetilasi on matala.

On aivan samantekevää tulevaisuutesi kannalta, minkälainen on se elämäntilanne, jossa juuri nyt olet. Sillä sinulla on AINA mahdollisuus toteuttaa toiveitasi. Eli aivan samalla tavalla, kuin elokuvakäsikirjoittaja voi päättää, mitä elokuvan henkilöille elokuvassa tapahtuu, niin aivan samoin sinullakin on täydellinen vapaus kirjoittaa omaan elämääsi – ja kaikkiin tuleviin hetkiisi – juuri sellainen käsikirjoitus, kuin itse haluat. Ja voit ihan konkreettisesti tehdä se kirjoittamalla paperille asioita, joita toivot. Mutta älä uhraa ajatustakaan sille, miten, milloin ja kenen toimesta unelmasi tulevat ehkä toteutumaan, jos koet näistä asioista pientäkin epävarmuutta, sillä universumi on se filmiryhmä – ohjaaja, kuvaaja,  valaisija, järjestäjä, lavastaja ja kuvaussihteeri – joka toteuttaa käsikirjoituksesi eli toiveesi juuri sinun kannaltasi parhaalla mahdollisella tavalla.

Eli unohda kaikki aiemmat vastoinkäymisesi, ja aloita elämäsi iloisemman elokuvan käsikirjoittaminen jo tänään. Sinun ei tarvitse selitellä kenellekään toiselle ihmiselle, miksi olet kokenut paljon epäonnistumisia, ja miksi et ole tähän mennessä onnistunut toteuttamaan läheskään kaikkia toiveitasi. Jos  kanssaihmisesi kyselevät sinulta elämästäsi, niin muista, että nuo kysymykset eivät velvoita sinua jakamaan negatiivisia kokemuksiasi, ja murehtimaan tuossa tilanteessa epäonnistumisiasi, vaan voit noille muillekin ihmisille kertoa vain elämäsi iloisista asioista. Sillä jos kerrot muille onnettomuudestasi ja toivottomuudestasi, niin matala tunnetilasi vetää vain puoleesi ihmisiä, jotka säälivät sinua (sääli, toisin kuin myötätunto,  on aina matalan tunnetaajuuden tunne), tai haluavat myös kertoa omasta epäonnestaan, ja näin sekä sinun, että noiden muiden ihmisten matala tunnetila ja uskomus elämän kurjuudesta ja toivottomuudesta  vain vahvistuu. Sillä luomme siis joka htki omaa  elämäämme ajatuksillamme ja tunteillamme.

Älä siis myöskään syytä ketään mistään, mitä sinulle on tähän mennessä elämässä tapahtunut, tai mitä EI ole tapahtunut – älä myöskään itseäsi! –  sillä syyttämällä pidät vain lähelläsi ihmisiä, jotka syyttävät (sinua, itseään tai muita ihmisiä). Ja myös sellaiset ihmiset, jotka eivät koe minkäänlaista tarvetta syyttää sinua mistään tekevät niin, koska SINUN  matala tunnetilasi, eli syyllisyydentunteesi herättää heissä  tuon syyttäjän. Sinua syyttävä ihminen ei siis ole koskaan ”paha”, vaan hän vain ilmentää seurassasi negatiivisia tunteitaan.

Samoin jos pelkäät jotakin – mitä tahansa – niin pelkäämällä vedät vain puoleesi asioita ja tilanteita, jotka ylläpitävät pelontunnettasi, ja vahvistavat uskoasi siihen, että sinulla on syytäkin pelätä. Peloissasi jäät siis kiinni pelon maailmaan, näennäistodellisuuteen, jossa on kaikkialla jotakin pelättävää.

Tai jos vihaat jotakin ihmistä tai asiaa, niin olet jo välittömästi, eli  ensimmäisellä kertaa vihaa tuntiessasi, luonut korkeamman minäsi tajuudelle noista vihasi kohteista paremman version, jonka voit ottaa välittömästi vastaan elämääsi, jos ET jää vihan tunteeseen kiinni! Mutta jos et vapaudu vihastasi, vaan jäät ”hautomaan vihaa” vaikkapa jotakin ihmistä kohtaan, niin vedät tuota vihaamaasi henkilöä, tai muita hänen kaltaisiaan, koko ajan vain lisää kokemusmaailmaasi, ja vihaat heitä ja heidän käytöstään niin kauan, kunnes lopulta väsyt tuntemaan vihaa – tai pyrit tietoisesti muuttamaan vihan tunteesi katkeruuden ja kaunan kautta positiivisemmaksi, ja lopulta myötätunnoksi ja rakkaudeksi.

Sinun ei edes tarvitse puhua ihmisille, joita kohtaan tunnet negatiivisia tunteita, vaan riittää, että ajatustesi tasolla tunnet positiivisia tunteita noita ihmisiä kohtaan. Eli jos tunnet syyllisyyttä ja joku syttää sinua, niin pyri mielessäsi arvostamaan ihmistä, joka sinua syyttää, ja hän lopettaa välittömästi syyttämisen. Tai jos olet tuntenut turhautumista ja vihaa jotakin ihmistä kohtaan, ja hän on vastannut ”samalla mitalla”, eli  negatiivisilla tunteillaan ja käytöksellään, niin saat hänen negatiiviset tunteensa sinua kohtaan muuttumaan positiivisiksi ajattelemalla tuota toista ihmistä aidolla myötätunnolla, ”asettumalla hänen asemaansa”, eli näkemällä hänessä itsesi. Sillä me ihmiset emme ole koskaan erillisiä, me olemme ikuisesti kaikki yhtä. Ja välillämme on aina  korkean tietoisuuden tasolla ns. kuuma linja, eli rakkauden korkeassa taajuudessa olemme kaikki samaa henkeä. Ja tuota universumin ainoaa todellista voimaa, eli puhdasta positiivista energiaa, tietoisesti hyväksesi käyttämällä, voit muuttaa positiiviseksi MINKÄ TAHANSA ongelmatilanteen elämässäsi!

On siis aivan  sama, kuinka vaikealta tai ”mahdottomalta” tilanteesi juuri nyt vaikuttaa. Kyse on aina VAIN vaikutelmasta, ei siis ”kiveen hakatusta” olosuhteesta, jota ei voisi milloin tahansa muuttaa paremmaksi. Ja mitä enemmän olet kokenut vastoinkäymisiä, niin sitä enemmän olet luonut korkeamman minäsi taajuudelle onnistumisia ja ilonaiheita. Toiveidesi virta on siis hyvin voimakas, ja tulee viemään sinut vääjäämättä, ja  lähes väkisin kohti unelmaasi. Keskitä ajatuksesi siis juuri nyt elämäsi uuteen, iloiseen ja huoletttomaan käsikirjoitukseen, ja elä ja koe se sitten vain todeksi!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä