Matalassa tunnetilassa oleva ihminen ymmärtää tietoisen luomisen eräänlaisena ”pakkopositiivisuutena”, eli tosiasioiden kieltämisenä tilanteessa, jossa ihminen kuitenkin ”tietää olevansa ongelmiensa kanssa pulassa”.

Se, että yritämme väkisin uskoa johonkin ratkaisuun, johon emme tunnetasolla usko, onkin tällaista väkisin luotua, teeskenneltyä positiivisuutta, joka ei johda toiveidemme manifestoitumiseen. Mutta tietoisessa luomisessa ei ole kysymys tästä.

Voit kohottaa tunnetilaasi täydellisestä epätoivosta euforiseen iloon hyvin nopeasti, mutta et voi koskaan hypätä suoraan epätoivosta euforiaan, vaan voit aina tavoitella vain seuraavaksi korkeampaa tunnetilaa. Helpoin tapa tehdä tällainen ”tunteiden siltaaminen” on  pyrkiä tuntemaan hyvin negatiivisen tunteen, kuten epätoivoisen masennuksen sijasta ensin hieman korkeampaa tunnetta (viha, syyttäminen; vihainen ihminen ei siis tunne olevansa täysin voimaton), sen jälkeen varovasti positiivista tunnetta (turhautuneisuus, varovainen toiveikkuus), josta sitten pääset jo helposti toivon ja uskon taajuudelle, etsimällä elämästäsi arvostuksen aiheita. Arvostaminenkaan ei siis toimi,jos et tunnetasolla aidosti arvosta sitä, mitä yrität arvostaa, eli syvässä epätoivon tilassa et pysty arvostamaan edes  luontoa tai ystäviäsi, koska et arvosta itseäsikään. Masennushan on täydellisen arvottomuuden tunne. Mutta tuntemalla siis vihaa ja katkeruutta pääset arvottomuudentunteesta hieman ylemmäs tunneskaalassa, eli ”vihan voima  vapauttaa”. Älä kuitenkaan jää vihan tunteeseen, vaan pyri siinä vaiheessa siis varovasti arvostamaan jotakin sellaista, johon jo valmiiksi uskot.

Ns. haihattelu, idealismi ja toiveajattelu on mahdollista sekä korkeassa, että matalassa tunnetilassa. Se, mihin tulokseen unelmointi ja ”pilvilinnojen piirtely” johtaa, riippuu siis tunnetilasta, jossa olemme, kun odotamme unelmiemme toteutuvan. Unelma sinänsä on siis jo valmiiksi luotu molemmissa tapauksissa, mutta voimme vastaanottaa unelmamme vain korkeassa tunnetilassa.

Esimerkki toiveesta, johon ei yleensä liity kovin voimakasta vastustusta eli epäuskoa,   on  vaikkapa parkkipaikan löytäminen. Jos  olet korkeassa tunnetilassa ja huoleton etsiessäsi parkkipaikkaa, niin löydät parkkipaikan nopeasti ja helposti, koska olet ”resonansissa parkkipaikan löytymisen kanssa”, eli korkeampi minäsi ohjaa sinut intuitiosi välityksellä vapaan pysäköintipaikan luokse. Manifestoimme siis aina sen, mihi tunnetasolla itse uskomme. Mutta jos pysäköintipaikka on pakko löytää hyvin nopeasti, koska vaikkapa laiva on juuri lähdössä, niin on todennäköistä, että pysäköintipaikan etsijä kokee monenlaisia ongelmia ennen laivaanpääsyään, sillä vetovoiman laki vetää pelkäävän ja ahdistuvan ihmisen kokemusmaailmaan samalla matalalla tunnetaajuudella olevia asioita, eli ongelmia.

Jos suhtaudut vihaisesti poliiseihin, ja kapinoit tunnetasolla vaikkapa kännykkäänpuhumiskieltoa tai turvavyöpakkoa vastaan, niin päädyt paljon useammin ratsioihin, joissa samalla, matalalla tunnetaajuudella olevat poliisit etsivät juuri kaltaistasi, uhmakasta sääntöjenrikkojaa. Ja jos vielä kerrot muille samalla tavalla ajatteleville ja tunteville ikävistä kokemuksistasi poliisin kanssa, niin negatiivisessa tunnetilassa tapahtunut kritiikkisi ”manaa” elämääsi lisää samanlaisia kokemuksia, ja vahvistaa negatiivista suhtautumistasi poliiseihin.

Matalassa tunnetilassa oleva ihminen pyrkii myös usein neuvomaan huolettomia, idealistisempia ihmisiä ”hyväksymään elämän realiteetit”, ja ”katsomaan totuutta silmiin”, tai ”pelkäämään jumalaa ja kadotusta”, mutta hän antaa neuvojaan vain omasta näkökulmastaan käsin, eli hänen mielipiteidensä pohjalla on oma pelko,  ja omat negatiiviset uskomukset ja tunnemuistot. Ns. realisti tuntee negatiivisia tunteita idealistin seurassa siksi, että tunnetasolla realisti aistii, että idealistin tunnetila on juuri jotakin sellaista, jossa hänen itsekin pitäisi olla, kokeakseen onnellisuutta! Eli negatiivinen tunnetila on indikaattori realistin korkeamman minän tunnetaajuuden, ja hänen ”realistisia ajatuksia tukevan” matalan tunnetilansa välillä.

Esimerkiksi pienet lapset uskovat vielä tunnetasolla ”korkeampaan luojaan itsessään” eli unelmiinsa, mutta heidän vanhempansa pyrkivät usein ”romahduttamaan pilvilinnat”, ikään kuin suojellakseen lapsiaan pettymyksiltä. Todellisuudessa tällaiset hyväätarkoittavat vanhemmat opettavat lapsilleen pelkoa epäonnistumisesta, uskoa siihen, että elämä on kärsimystä,  eli lapset oppivat uskomaan omaan rajallisuuteensa, ja lakkaavat siis uskomasta omaan, rajattomaan  luomisvoimaansa.

Useimmat  ihmiset pelaavat esimerkiksi uhkaplejä toiveikkuuden taajuudella, jolloin voitot jäävät pieniksi, vaikka pelaaja  jonkin pienen voiton saatuaan ”uskoisikin” hetkellisesi voitamisen mahdollisuuteen. Mutta jos hänen perustunnetilansa ja tunnemuistonsa eli uskomuksensa suhteessa rahaan on pelko ja huoli, niin suurten voittojen voittaminen on epätodennäköistä. Siksi ”raha tulee rahan luokse”, eli ihminen, joka ei pelkää rahan puutetta, saa myös helposti rahaa. Toinen asia sitten tietysti on, arvostaako tällainen ihminen rahaa, eli jos hän ei arvosta rahaa, niin suuretkaan omaisuudet eivät kuitenkaan tee häntä onnelliseksi. Sillä ainoa asia jota kukaan ihminen koskaan elämässään tavoittelee, on lopulta aina onnellisuuden tunne, ei mikään materiaalinen, eivät edes ihmissuhteet. Voimmehan kokea rakkauttakin vain rakastamalla itse.

Siksi myös kuvitelmamme MUIDEN ihmisten oletetusta onnellisuudesta on poikkeuksetta harhakuva. Köyhä ihminen voi olla todella onnellinen, ja upporikas todella onneton.

Onnellisuus on siksi AINA suhteellista, ja onnea voimme tuntea aina vain tässä hetkessä, juuri nyt – ja elämäntilanteestamme ja olosuhteistamme täysin riippumatta.

Jokainen kokemasi vastoinkäyminen johtaa aina hyvään, iloitse siis täydestä sydämestäsi kaikista ongelmistasi. Et voi koskaan tehdä ”virhettä”, joka ei samalla olisi synnyttämässä jotakin, mitä todella toivot.

Yksikään epäonnistunut avioliitto, taloudellinen menetys, häviäminen kilpailussa, työpaikka jota et saanut, kokemasi sairaus, paha teko toisia ihmisiä kohtaan tai edes tekemäsi rikos ei koskaan vahingoita täydellistä sieluasi. Sillä vastoinkäymiset luovat aina yhtä paljon  positiivista, kuin miten paljon ne saavat sinut tuntemaan negatiivisia tunteita.

Ei siis ole taikauskoa sanoa, että ”sirpaleet tuovat onnea”. Kaikki menetyksemme elämässä luovat aina monin verroin uutta. Jokainen tarvitsevalle lähimmäisellemme antamamme apu, ja myös  sanomamme kannustava sana, tai  tekemämme  rakkaudenteko, tulevat aina takaisin meille  itsellemme tuhatkertaisena.

Eli jos jossakin asiassa häviät, ja joku toinen voittaa, niin iloitse tuon toisen ihmisen voitosta, sillä me emme ole erillisiä. Kun toinen ihminen menestyy, niin sinäkin menestyt.

Jos koet jonkin pettymyksen elämässäsi, niin karista se HETI mielestäsi, eli älä jää katumaan, älä jää pohtimaan, miten sinun OLISI pitänyt toimia, jotta olisit onnistunut. Vaan kulje aina vain eteenpäin, katso horisonttiin, sinne missä unelmasi sinua odottaa. Iloitse siitä, että kokemasi pettymys mahdollistaa entistäkin suuremman voiton ja menestyksen tulevaisuudessa. Tästä syystä ”voittajia voivat olla vain ne, jotka kykenevät häviämään lannistumatta”.

Pelko, toivottomuuden tunne, epäusko ja turhautuminen ovat kaikki vain tienviittoja, jotka kertovat, että juuri nuo tuntemasi negatiiviset tunteet ovat viesti siitä, että oma korkeampi minäsi on tilanteestasi aivan eri mieltä. Et siis edes voisi koskaan TUNTEA noita tunteita, ellei todellinen todellisuutesi korkeamman minäsi taajuudella olisi aivan toisenlainen, kuin mitä nyt negatiivisten tunteidesi vallassa havainnoit. Sillä JOS katsot elämääsi korkeamman minäsi silmin, niin tunnetaajuutesi on yhtä korkea, kuin toiveidesi taajuus, ja siksi toiveesi toteutuvat aina korkeassa tunnetilassa.

Muista, että jokainen negatiivinen kokemuksesi tarkentaa, täsmentää ja hienosäätää toivettasi. Prosessi siis etenee ihan koko ajan, et pysy koskaan paikallasi, vaan luot todellisuuttasi itse uudeksi JOKA HETKI. Ajoittain kokemasi paikallaanpysymisen illuusio johtuu vain siitä, että luot negatiivisten tunteiden ja uskomusten vallassa samanlaista koko ajan, jolloin koet vaikutelman, että mitään edistystä ei tilanteessasi tapahdu.

Koska luomme todellisuuttamme juuri negatiivisilla kokemuksillamme, jotka siis mahdollistavat vapaan valinnan elämässämme, niin ainoa tapa kokea onnellisuutta elämässämme on hyväksyä negatiiviset tunteemme ja kokemuksemme oleellisena osana elämänprosessia, ”toiveidesi evoluutiota”.

Jos siis koet hyvin voimakkaita negatiivisia tunteita, niin kyse on aina vain siitä, että ET hyväksy negatiivista tunnettasi, etkä arvosta sitä opasteena, vaan yrität olla väkisin positiivinen silloinkin, kun sinun on reagoitava negatiivisen asiaan, jotta voit tehdä valinnan, eli valita ei-toivotun sijasta toivotun!

Ns. pakkopositiivisuus, se, että tukahdutamme negatiivisten kokemustemme aiheuttaman tunteen, ei siis ole tietoista luomista. Meidän on joka päivä tehtävä valintoja, eli meidän on tunteillamme näytettävä universumille, mitä haluamme, ja mitä emme halua. Mutta negatiivisten tunteiden hyväksyminen EI siis tarkoita kärsimystä, eli negatiivisiin tunteisiin jäämistä, toivottomuutta.

Rakasta siis negatiivisia tunteitasi, sillä ethän suutu maantiellä sinua ohjaaville tienviitoillekaan. Liikennevaloille jotkut meistä joskus suuttuvat, mutta liikennevalotkin ovat olemassa lopulta omaksi parhaaksemme, siksi, että emme ajaisi risteävän liikenteen sekaan.

Hyvin voimakkaat negatiiviset tunteet johtuvat siis vain siitä, että vastustat elämän luonnollista virtausta. Lopeta siis taistelu elämän virtaa vastaan, päästä irti airoista, ja nauti matkasta. Sillä matkasi on ikuinen.