Meille ihmisille on tyypillistä ”tähtien tavoittelu”. Olemme kiinnostuneita muista aurinkokunnista ja itseämme muistuttavista olennoista vierailla planeetoilla – eli todellisuuksista ja dimensioista itsemme ja oman elämänpiirimme ulkopuolella. Samalla emme kuitenkaan ole lähelläkään oman korkeamman minämme värähtelytaajuudelle manifestoitunutta minäämme, eli omien toiveidemme myötä laajentunutta omaa itseämme. Valtava, fantastinen, tuntematon ”universumi” sisältyy siis ennen muuta meihin itseemme.

Taajuuksia, joilla on ”elämää”, on siis kyllä loputon määrä, ja universumi laajenee kaikilla taajuuksilla koko ajan valtavalla vauhdilla, mutta meidän oma kokemuksemme elämästä on juuri sellainen, kuin millainen on oma tunnetaajuutemme ja millaisen todellisuuden tunnetilamme siis meille milläkin hetkellä sallii. Tästä syystä myös jokaisella maan päällä elävällä ihmisellä on aivan oma todellisuutensa, emme vain havaitse näitä eroja, koska uskomme niin vahvasti kaikkien ihmisten yhteiseen, näennäisesti ”kollektiiviseen todellisuuteen”. Eli aivan kuten kärpäsen tai kissan aistinvarainen havainto maailmasta on erilainen kuin meillä ihmisillä, niin samalla tavalla eri ihmisillä on keskenään erilaiset kuvat maailmasta, jossa elämm. Ja jokainen meistä siis on myös luonut oman todellisuutensa ja kokemuksensa itse.

Sa toisaalta: Mitään ei ole olemassa ilman havaitsijaa. Kaikki mikä ”on”, on siinä mielessä pelkkää harhaa, eli niin sanottu todellisuus on hologrammi.

Vaikka fyysisessä elämässämme on paljon hyvinvointia ja runsautta, niin olemme kuitenkin raaputtaneet vain pintaa kaikesta siitä henkisestä ja maallisesta rikkaudesta, joka on jo olemassa korkeammassa tietoisuudessa – ja joka kuuluu vain meille, koska olemme sen itse luoneet. Oma tunnetaajuutemme määrittelee sen, kuinka paljon tuosta ”korkean tietoisuuden varannosta” voimme milläkin hetkellä sallia itsellemme, eli millaisten toiveidemme vastaanottamiseen olemme milloinkin valmiita.

Meillä on siis valtava pääoma – maallista rikkautta, upeita kokemuksia, ihmissuhteita – josta olemme lunastaneet käyttöömme vain mitättömän pienen osan. Ja tähän on syynä se, että emme ymmärrä omaa mittaamatonta arvoamme. Mitä enemmän olemme kokeneet tunnetasolla – ja sitä kautta myös konkreettisesti – puutetta millä tahansa elämänalueella, nin sitä enemmän olemme luoneet samoja asioita korkeamman minämme taajuudelle. Eli perusolemuksemme, kaikkivoipa luoja, on laajentunut toiveidemme ja unelmiemme seurauksena.

Tätä korkean taajuuden rajattoman runsauden kokemusta on alun perin kuvannut uskontojen vertauskuva ”taivaasta”, ”paratiisista” tai ”nirvanasta”, jonka koemme aina, kun olemme elämiemme välitilassa täydellisesti ei-fyysisellä tasolla (suurin osa olevaisuudestamme on koko ajan korkeassa tietoisuudessa). Olemme kaikkien fyysisellä tasolla elämiemme elämien seurauksena luoneet ei-toivotuilla kokemuksillamme toivottuja kokemuksia. Ja kaikki, mistä olemme koskaan unelmoineet, on siis ikuisesti olemassa, ja odottaa vain meidän oman tunnetaajuutemme kohoamista tasolle, jossa voimme kaiken sen havaita.

Se, että kokiessamme pidäkkeetöntä iloa, eli kun tunnetaajuutemme on ajoittain korkealla, eivät ”kaikki taivaat aukene” kerralla, johtuu siitä, että emme kykenisi vastaanottamaan niin paljon ”onnea” yhdellä kertaa. Manifestoimme siis fyysiseen elämäämme aina vain niin paljon hyvää, kuin mitä ”sielumme sietää” vastaanottaa. Tästä syystä esim. valtavan suuret veikkausvoitot ovat paitsi ”toiveiden täyttymyksiä”, niin toisaalta myös ”matalan tunnetaajuuden luomuksia”, sillä valtavat, hyvin nopeasti saadut rikkaudet saattavat useimmat ihmiset henkisesti epätasapainoon, eli tuovatkin saajalleen ns. epäonnea. Niukkuudessa elävän on tätä vaikea käsittää, mutta materiaalisesti suuret rikkaudet voivat siis myös lisätä ihmisen arvottomuuden tunnetta, sillä ihmisen omanarvontunne on konkreettisesti pelkästään tunnetason kokemus. Mitkään maalliset rikkaudet eivät pysty sitä aikaansaamaan, ellei ihminen itse tunne itseään arvokkaaksi.

Ja vastaavasti: Jos ihminen tuntee itsensä tunnetasolla arvokkaaksi, eli tunnistaa itsessään aidosti kaikkivoivan Luojan, mittaamattoman arvokkaan sielun, niin äärimmäinenkään materiaalinen puute ei poista tätä omanarvontuntoa. Luomme siis aina tunteillamme, sekä sitä mitä emme halua, että sitä mitä haluamme.

Tunne siis aina mittaamaton arvosi, täysin riippumatta elämäntilanteestasi, jossa juuri nyt elät. Siten voit myös sallia itsellesi kaiken sen hyvän, mitä toivot. Ilo luo iloa, rakkaus luo rakkautta, tyytyväisyys tyytyväisyyttä. Arvosta itseäsi ja elämääsi, ja saat kaiken, mitä haluat.

Monet meistä ovat oppineet jo lapsina reagoimaan kanssaihmistemme negatiivisiin tunnetiloihin omaa tunnetaajuuttamme laskemalla. Olemme siis  oppineet  ymmärtämään omien tunteidemme viestin täysin väärin: Jos toinen ihminen on negatiivisessa tunnetilassa, ja me reagoimme siihen laskeutumalla niin ikään negatiiviseen tunnetilaan, niin oman negatiivisen tunteemme todellinen viesti on, että meillä ei ole mitään syytä olla negatiivisessa tunnetilassa. Mutta opimme ymmärtämään tämän viestin merkityksen siis aivan päin vastoin, eli koemme empatiaa negatiivisessa tunnetilassa olevaa kohtaan, vaikka siihen ei ole mitään syytä, eikä se ole hyödyllistä kummallekaan osapuolelle. Tilanteissa, joissa korkeassa taajuudessa värähtelevä myötätunto toista ihmistä kohtaan, eli oman korkean tunnetaajuuden ylläpitäminen olisi normaali reaktio, monet meistä ottavatkin ikään kuin ”syyn niskoilleen” kanssaihmistensä negatiivisista tunteista.

Pahimmillaan meihin juurtuu hyvin voimakas syyllisyydentunne, joka saa meidät tuntemaan pahaa oloa aina, kun joku toinen ihminen on negatiivisessa tunnetilassa, vaikka tuohon syyllisyydentunteeseen ei olisi minkäänlaista syytä. Tällainen muiden ihmisten ”ilmapuntarina” toimiminen on paitsi tunnetilojen holtittoman ja kontrolloimattoman vaihtelun takia henkisesti hyvin raskasta, niin se saa meidät myös luomaan itsellemme kohtuuttoman paljon negatiivisia kokemuksia, sillä ollessamme jatkuvasti toisten ihmisten tunteiden tulkkina emme siis hallitse omaa tunne-elämäämme lainkaan, jolloin negatiiviset tunteemme saavat meidät myös luomaan ei-toivottuja kokemuksia omaan elämäämme.

Jos pieni lapsi opettelee kävelemään, kaatuu ja itkee, niin vanhemmat pystyvät yleensä säilyttämään oman korkeamman tunnetaajuutensa, koska ymmärtävät, että lapsi kyllä oppii kävelemään, eikä kävelyn haparoivuus ole millään tavalla dramaattista – saati vanhempien ”syy”. Mutta usein samat aikuiset ihmiset kokevat kuitenkin syyllisyyttä siitä, että vaikkapa heidän oma puolisonsa on vihainen – mistä tahansa syystä. Tämä johtuu siitä, että puolisot ovat kehittäneet syyllisyydentunteita eli negatiivisia tunnemuistoja toistensa suhteen, ja siksi molemmat puolisot saattavat kokea, että jos toisella on paha olla, niin myös toisenkin puolison on laskeuduttava negatiiviseen tunnetilaan. Tämä väärä reaktio johtuu useimmiten siitä, että parisuhteelle on asetettu jo sen alussa vääriä odotuksia: Oletetaan, että puolisoiden tehtävä on pitää toinen toisensa onnellisina. Tämä väärä oletus johtaa vääjäämättä ongelmiin parisuhteessa, sillä todellisuudessa toinen ihminen ei KOSKAAN voi olla vastuussa kenenkään toisen ihmisen tunnetaajuudesta. Jokainen ihminen voi kontrolloida ainostaan omaa tunnetaajuuttaan.

Suhteen osapuolet eivät edes aivan suhteen alussa ole ”tehneet” toisiaan onnellisiksi, vaan yhdessä koettu ”rakastumisen” tunne on johtunut vain siitä, että kumpikin osapuoli on ”halunnut rakastua”, toisin sanoen molemmat ovat sallineet oman tunnetaajuutensa kohoamisen. Tällainen tietoinen korkean tunnetaajuuden salliminen voi jatkua vaikka läpi elämän, jos jompi kumpi tai molemmat puolisot niin haluavat. Mutta kyse on siis oman tunnetaajuuden tietoisesta kontrolloinnista, eli rakkaudesta ilman mitään ehtoja – ei siis sattumanvaraisesta ajelehtimisesta  ”elämän myrskyävällä merellä”.

Se, että et reagoi kanssaihmistesi negatiivisiin tunnetiloihin, ei ole tunteettomuutta tai ”kylmyyttä”. Jos toinen ihminen kokee korkean tunnetilasi niin, ja paheksuu sinua, niin muista, että hänen paheksuntansa ja tuohtumuksensa kertoo vain siitä, että hän on itse erossa omasta korkeammasta minästään. Sinä olet siis hänen tunnetaajuutensa laskuun täysin syytön. Ja jos taas olet omasta mielestäsi tehnyt jotain väärin, ja vahingoittanut tuota toista ihmistä, niin voit löytää oikeat sanat ja oikeat ratkaisumallit tilanteeseen vain ollessasi itse korkeassa tunnetaajuudessa. Jos koet syyllisyyttä, niin negatiivinen tunnemanifestaatio vetovoiman lain vaikutuksesta vain yltyy välillänne.

Syyllisyys on siis täysin tarpeeton tunne, kuten on myös syyttäminen, katkeruus ja kostonhimo. Näitä tunteita tarvitsemme vain salliessamme tunnetaajuutemme kohoamisen masennuksesta ja vihasta ylemmäs, kohti toivoa ja muita positiivisia tunteita. Mutta mihinkään negatiivisiin tunnetiloihin ei ole tarpeen eikä hyödyllistä jäädä pitkäksi aikaa.

Saat siis aina kaiken sen, mihin kohdistat huomiosi. Omasta tunnetilastasi riippuu, mitä elämääsi milläkin hetkellä manifestoit.