Älä rankaise itseäsi raatamalla ja kärsimällä – inspiroidu!

Jos haluat saavuttaa elämässäsi jotain merkittävää, jotakin ainutlaatuista, viritä itsesi aina ensin korkeimpaan taajuuteen ja kuuntele intuitiotasi. Odota korkeamman minäsi ohjeita. Inspiroidu. Maailman merkittävimmät tiedemiehet kuten Einstein ovat ottaneet usein päiväunia: Meditaation ohella uni on usein suorin tie oivallukseen. Rennossa ja pakottomassa tilassa syntyvät suurimmat ja nerokkaimmat ideat ja visiot. Kun emme yritä liikaa olemme parempia vastaanottajia. Ja myös parempia suorittajia.
 
Vaikuttavimmat taideteokset ovat usein syntyneet voimakkaassa luovuuden tilassa, ilman pitkällistä harkintaa, kuin ”ihmeen kaupalla”. Maailman parhaat ja myös eniten rahaa teikijälleen tuoneet laulut ovat monesti syntyneet hyvin nopeasti, ei läheskään kaikkia niitä ole sorvattu ja hiottu vuosikausia. Nekin ovat aina inspiraation, intuition  hedelmiä. Niihin on jo ennen manifestaatiota tarttunut henki, sielu ja tarkoitus: Ne tulevat merkitsemään paljon suurelle joukolle ihmisiä, koskettamaan monia.
 
Kovalla työllä, jopa raadannalla voi tietysti myös saada tuloksia aikaan, etenkin jos itse arvostaa itseään vain työn raskauden ja uhrautumisen kautta. Silloin tavallaan manifestoi itsensä raatajaksi ja uhriksi – ja haluaa korostaa myös kanssaihmisille  ”kärsineensä” paljon menestyksensä eteen. Mutta silloinkin on kyse manifestaatiosta. Luomme itse oman todellisuutemme.
 
Inspiroitunut ihminen voi vastaavasti tehdä paljonkin töitä tuntematta itseään väsyneeksi, kokematta työtä raskaana, saati kärsimyksenä.
Silloin kaiken tekemisen ydin ja polttoaine on innostus, intuitiivinen tarve tehdä juuri nyt jotakin, joka johtaa johonkin tärkeään.
 
Elämän tarkoitus ei ole kärsimys vaan ilo. Voimme siis kyllä itse luoda itsellemme vaatimuksia ja tuntea kärsimyksen jälkeen suurempaa tyydytystä saavutuksistamme. Mutta voimme myös nauttia työnteosta. Se, tuntuuko työ kevyeltä tai raskaalta, merkitykselliseltä tai turhalta, sen päätämme itse.
 
Me ihmiset osaamme olla siis myös julmia itsellemme. Jos olemme tyytymättömiä itseemme tai tunnemme syyllisyyttä saatamme olla itsellemme hyvin ankaria – ja täysin tarpeettomasti. Silloin olemme ankaria ja julmia usein myös kanssaihmisillemme. Tämä kaikki on alempaa värähtelyä.
 
Alistaja ja uhri ovat samalla värähtelytasolla. Syyttäjä ja syyllisyydestä kärsivä samoin. Niin myös huijari ja huijattava, rikollinen ja rikoksen uhri. Jos joku väheksyy, halveksii tai syyttää sinua pyri nostamaan taajuuttasi, älä syyllisty äläkä tunne alemmuutta. Negatiivinen puhe kumpuaa aina matalasta värähtelystä, pahasta olosta. Pyri löytämään hyviä asioita sellaisen ihmisen persoonasta, joka sinua syyttää, halveksii tai väheksyy. Siten saat sinuun kohdistuvan hyökkäyksen tyrehtymään ja annat hyökkääjällekin mahdollisuuden nostaa värähtelyään. Kukaan ei pysty syyllistämään sellaista ihmistä, joka ei itse syyllisty.
 
Muista, että negatiivisuutta ilmentävällä, matalalla taajuudella värähtelevällä ihmisellä on aina itsellään äärimmäisen paha olla: Hänkin on erossa korkeammasta minästään ja hän tuntee sen aiheuttaman tuskan. Hänenkin tavoitteensa on vain kohota ylös, Lähteeseen. Kokea ilo ja hyvä olo.
Auta sinä häntä samalla tavalla kuin hänen oma korkempi minänsä koko ajan ja tilanteesta riippumatta tekee: Pyri pysymään  korkealla taajuudella, tapahtui mitä tapahtui. Ole aina majakkana niille jotka etsivät valoa.
 

Hyvinvointi Mieli

Epäonnistumiset ovat tärkeitä tienviittoja matkalla unelmiemme elämään

Jos haluamme jotakin tapahtuvaksi ja se ei tapahdukaan, niin on syytä olla iloinen ja luottavainen. Asiat joita me haluamme eivät nimittäin aina ole meille hyväksi. Tai luulemme haluavamme jotain, mutta meille on tarjolla jotakin paljon parempaa. Emme vain vielä näe sitä. Siksi on tärkeää luottaa univesumin ja korkeamman minän ohjaukseen, aina.

 

Me itsekin näemme usein vasta jälkeen päin, että hartasti toivomamme asia joka ei toteutunut, ei olisikaan ollut meille hyväksi. Aika antaa perspektiiviä asioille: kun olemme myrskyn silmäsä pelkäämme ja takerrumme, kun myrsky on laantunut näyttää maailma taas aivan erilaiselta.

On aina viisasta antaa myrskyn ensin laantua, rauhoittua, olla luottavainen – tehdä vasta sitten johtopäätökset.

 

Korkeampi minämme näkee polkumme ja mihin se johtaa, sananmukaisesti korkeammalta ja laajemmasta perspektiivistä. Korkeampi minämme näkee, mitä olemme toivoneet ja mitä tulemme manifestoimaan, mikäli sallimme sen. Korkeamman minämme kuva tulevaisuudestamme on upeampi ja runsaampi, kuin mitä ikinä kykenisimme mielikuvituksessamme kuvittelemaan. Meidän tulee vain luottaa ja antaa kaiken tapahtua, pakottamatta ja helposti. Oikeaan aikaan. Universumissa on täydellinen järjestys: niin kuin taivaankappaleet kiertävät harmoniassa toinen toisiaan, niin myös meidän ihmisten elämä on tarkoitetu olevan harmonista. Jos niin haluamme.

 

Mutta jos yritämme liikaa tai väkisin, olemme huolissamme ja väsyneitä, epäilemme onnistumisen mahdollisuuksia ja pelkäämme tulevaa: silloin matka kohti manifestaatiota hidastuu. Se saattaa jopa pysähtyä kokonaan. Kunnes jälleen nostamme värähtelyämme masennuksesta, vihasta, turhautumisesta toivoon, uskoon ja tietoon. Kaikki onnistuu aina, on vain uskottava siihen, että näin käy.

 

Jos sinulla on tunne, etä ”mikään ei onnistu” ja pelkäät tulevaa, niin yritä ajatella jotakin aivan muuta kuin huoltesi kohdetta. Työnnä hetkeksi ”pää pensaaseen” kuten sanotaan, hengiä, luovuta huolesi universumille. Ajattele asioita, joita arvostat, kirjoita niitä paperille, yritä tuntea edes hetken ajan iloa siitä, että maaperä allasi on vakaa, aurinko nousi tänäkin aamuna – ilman että sinä henkilökohtaisesti olit ollut huolissasi nouseeko se!

 

Muista, että me kaikki luomakunnassa -ihmiset, eläimet ja kasvit- olemme toinen toistemme kanssaluojia. Universumin nerokas ”verkosto”, uskomaton viisaus huolehtii siitä, että kaikki kääntyy lopulta aina parhain päin. Älä siis ole huolissasi, jos joku muu saa jotakin, mitä sinä olisit halunnut. Se mitä luulit haluavasi ei ollut tarkoitetu sinulle. Sinulle on varattu jtain paljon parempaa, sellaista joka sopii sinun polkuusi, josta juuri sinä saat täyttymyksen ja ilon.

 

Joskus käy niin, että me siirrymme pois fyysiseltä tasolta, ennen kuin annamme itsellemme luvan nauttia unemistamme, kaikesta, jota olemme toivoneet. Mutta kaikki on edelleenkin juuri niin kuin pitääkin: Kun olemme palanneet kotiin, Lähteeseen, sinne missä korkeampi minämme on saamme kokea todeksi kaiken mitä olemme toivoneet. Meillä ei siis koskaan ole mitään hätää. Kaikki on hyvin.Aina.

 

Sitten synnymme jälleen uudelleen tähän fyysiseen maailmaan, innokkaina luomaan jälleen uutta, laajentamaan universumia. Sillä ilman meidän elämäämme täällä, ilman meidän kokemiamme haasteita ja saavutuksia universumi ei laajentuisi. Me olemme siis mittaamattoman arvokkaita tässä prosessissa. Ikuisen luomisen prosessissa. Me olemme kaikki luojia.

Hyvinvointi Mieli