Kun elämme elämäämme maan päällä, niin kaikki kokemuksemme luovat toiveita, jotka laajentavat tietoisuuttamme, ja samalla  koko universumia, ja kohottavat korkeamman minämme värähtelytaajuutta. Luomme siis koko ajan sekä itseämme että universumia  uudeksi.

Ja tästä syystä uskomukset siitä, keitä ja millaisia olemme, vaativat jatkuvasti ”päivitystä”, aivan samoin, kuin vaikkapa tietokoneohjelmat. Mutta jos pidämme tiukasti kiinni vanhoista uskomuksistamme, hakien niistä ikään kuin turvaa, niin koemme negatiivisia tunteita siksi, että ”emme salli itsemme pysyä oman laajentumisemme tahdissa”. Toisin sanoen: Emme salli itsellemme niitä toiveita, joita olemme toivoneet. Ja koska vetovoiman laki saa meidät vetämään aina puoleemme oman tunnetilamme taajuudella värähteleviä kokemuksia, niin jos tunnetaajuutemme on jo negatiivinen, ja uskomuksemme todellisuudestamme siis ”vanhentunut”, niin tästä syystä moni meistä salliii itselleen unelmiaan hyvin hitaasti, ja elämä tuntuu jämähtäneeltä ja ilottomalta, ja ”kärsimykseltä”. Ja kärsimys siis johtuu ainoastaan siitä, että pakotamme itsemme pysymään negatiivisissa tunnetiloissa, ja turrutamme itsemme niihin, kieltämällä itseltämme jopa kokonaan onnellisuuden ja elämänilon.

Eli aivan kuin kävelisit kivi kengässäsi, ja kieltäytyisit ottamasta kiveä pois, vaikka kipu jalassasi on jo sietämätön, koska haluat ”oppia sietämään kipua”, eli tottua siihen. Uskot siis, että jos tunnet tarpeeksi kipua, niin et enää reagoi siihen. Ja samaan aikaan kieltäydyt uskomasta, että kiven poistaminen kengästä olisi  paljon helpompi ratkaisu ongelmaasi. Kivi kengässä kuvastaa siis negatiivista tunnetilaasi, kenkä ilman kiveä taas positiivista tunnetilaasi.

Moni meistä etsii siis turvallisuudentunnetta siitä, mikä on jo manifestoitunut, uskoen, että elämäntilanteemme pysyminen vakaasti samanlaisena pitäisi meidät  ikään kuin ”turvassa” yllättäviltä muutoksilta. Eli pelkäämme muutosta, koska pelon tunnetilassa kaikki uusi TUNTUU meistä pelottavalta, johtuen siis juuri negatiivisesta tunnetilastamme – ei siis suinkaan siitä, että kaikki uusi olisi ”vaaraksi”. Tästä on kyse, kun puhutaan  ns. muutosvastarinnasta, ja esimerkiksi sukupolvien välisestä ”kuilusta”. Kyse ei kuitenkaan ole myöskään siitä, että kaikki uusi olisi aina automaattisesti  vanhaa ”parempaa”, ja ”pakko hyväksyä”, vaan siitä, että jos emme salli itsellemme sitä, mitä ITSE olemme itsellemme toiveillamme luoneet, niin vastustamme omaa muutostamme, omaa uutta uskomustamme uudistuneesta itsestämme.

Muutos ei siis ole koskaan tasapainon ja harmonian vastakohta, vaan harmonia päin vastoin VAATII jatkuvaa muutosta, koska elämä itsessään on jatkuvaa muutosta! Havainnollisena esimerkkinä tästä on lainelautailija, joka pysyy aallon harjalla vain, jos hän ei vastusta aaltoa, ja sen liikettä. Tai nuorallatanssija, joka hänkin pysyy nuoralla vain, jos hän pysyy jatkuvassa liikkeessä.

Paikallaanpysyvyyden  ja jämähtämisen illuusio monien ihmisten elämässä johtuu siis ainoastaan siitä, että nämä ihmiset sallivat itselleen jatkuvasti ”samaa vanhaa”, eli eivät  pysy oman laajentumisensa tahdissa. He siis luovat koko ajan uutta, mutta sallivat vain vanhaa, eli pitäytyvät vanhoissa uskomuksissaan siitä, millainen heidän elämänsä on, ja millaisia he itse ovat. Heidän TODELLINEN todellisuutensa, siis korkean tietoisuustason todellisuus, on kuitenkin jo aivan erilainen, ja negatiiviset tunteet ja turhautuminen kertovat tästä tajuuserosta.

Esimerkiksi kaikki sairaudet johtuvat siitä, että tunnemme negatiivisia tunteita, eli emme pysy oman laajentumisemme tahdissa,  emmekä siis salli muutoksen harmoniaa, eli terveyttä (solujammehan kuolee ja syntyy koko ajan, mikä ylläpitää terveyttämme). Sairauden jatkuminen ja paheneminen taas johtuu aina vain siitä, että olet luonut itsellesi sairastamalla terveyttä, mutta et salli terveyttä itsellesi, koska uskot edelleen sairauteesi. Parannut, jos siis muutat vanhaa uskomustasi, eli alatkin uskoa paranemiseesi. Jos taas et edelleenkään usko paranemiseesi, niin helpoin polku harmonian saavuttamiseen on fyysinen kuolema, jolloin saavutat ”täydellisen harmonian”, koska luovut negatiivisista tunteistasi, eli muutoksen vastustamisesta kokonaan.

Samoin köyhtyminen johtuu siitä, että et itse usko rahan virtaukseen, jolloin negatiivinen uskomuksesi myös toteutuu, ja raha ei enää pääse virtaamaan luoksesi (raha on vain energiaa). Ja köyhtymisesi jatkuu, jos pidät kiinni köyhyyden uskomuksestasi, eli vaikka köyhänä luot toiveillasi jatkuvasti itsellesi lisää rikkautta, niin koska et usko tuohon todelliseen olemukseesi, joka siis on jo rikas, niin pysyt köyhänä.

Uskomuksemme ovat siis vain näkökulmia elämään, jonka koemme todellisuudeksemme, ja voimme milloin tahansa muuttaa sitä näkökulmaa, josta katsomme omaa elämäämme, ja omaa todellisuuttamme. Ja tunnetilamme kertovat siitä, katsommeko ”vanhaa todellisuuttamme”, vai ”laajentunutta todellisuuttamme”. Eli negatiivinen tunnetilamme kertoo, että katsomme ”mennyttä itseämme”, kun taas positiivinen tunnetilamme kertoo, että katsomme ”todellista nykyisyyttämme”, siis laajentunutta itseämme.

Ollaksesi onnellinen sinun tulee siis hetki hetkeltä sopeutua tunnetaajuutesi kohoamiseen, eli pysyä jatkuvasti muuttuvan itsesi  kanssa resonanssissa ja harmoniassa, vastustamatta muutosta, eli pysyä ns. flow-tilassa. Ja positiivinen tunnetilasi on siis indikaattori tästä harmoniasta.

Kun vanhat uskomukset itsestäsi ja elämästäsi eivät enää palvele sinua, niin luovu niistä, ja luo uusia. Ja harjoittelemalla olosuhteista riippumatonta tyytyväisyyttä, meditaatiota (ajatusmelun hiljentämistä), ja ajatusten keskittämistä tietoisesti positiiviseen, saat vetovoiman lain toimimaan hyväksesi, sillä universumi reagoi aina vain tunnetiloihimme, ei siis koskaan siihen ns. todellisuuteen, joka on tällä hetkellä manifestoitunut, ja joka on universumin näkökulmasta jo menneisyyttä. Eli jos haluat tulla rikkaaksi, niin tavoittele tavalla tai toisella vaurauden tunnetilaa, eli ”usko tunnetasolla vaurauteesi”, oli tuo vauraus sitten vaikkapa  henkistä, eli esimerkiksi ”ilon ja rakkauden  vaurautta”, tai luonnon vaurautta, eli kasvien ja eläinten elinvoimaa ja runsautta. Ja tämä sama, vaurauden korkea tunnetila, tekee sinut myös terveeksi ja rakastetuksi, viisaaksi, arvostetuksi ja  kauniiksi, siis toiveidesi mukaiseksi.

Kaikki mihin itse tunnetasolla uskot, toteutuu aina.

Monen meistä on vaikea hyväksyä sitä, että niin moni maan päälle syntyvä sielu valitsee perheen, jossa hän kokee jo pienenä lapsena paljon surua, ahdistusta ja pelkoa. Tämä tosiasia tuntuu olevan ristiriidassa sen kanssa, että olemme täysin vapaita, oman elämämme luojia. Mutta ajattelet näin VAIN silloin, kun olet empatian ja säälin tunnetaajuustilassa, jotka molemmat ovat negatiivisia tunnetiloja. Tuntiessasi puhdasta myötätuntoa ja ehdotonta rakkautta ymmärrät myös lapsuudessa koettujen haasteiden arvokkuuden. Aivan kuten ymmärrät myös läheisen ihmisen fyysisen kuoleman arvokkuuden, ja fyysisestä elämästä vapautuneen sielun riemun silloin, jos olet resonanssissa oman korkeamman olemuksesi kanssa.

Miksi siis valitsemme niin usein juuri lapsuuden kasvupaikaksemme ympäristön, jossa läheiset perheenjäsenet – joista olemme vielä täysin riippuvaisia – kokevat paljon negatiivisia tunteita, ja tekevät pahaa sekä itselleen, että läheisilleen? Miksi siis ikään kuin tietoisesti asetamme itsemme ”uhrin” asemaan, ja hankimme kokemustemme seurauksena  itsellemme negatiivisia tunnemuistoja, joiden purkamiseen kuluu usein koko elämä? Miksi hankimme itsellemme traumoja, joita monet meistä antavat perinnöksi myös omille lapsilleen, eli ”kostavavat” omat kärsimyksensä omille jälkeläisilleen, koska omat lapset aktivoivat oman lapsuutemme negatiiviset tunnemuistot, ja koston tunnetila on korkeampi, kuin tunne uhriudesta ja voimattomuudesta?

Kun olet korkeassa tunnetaajuudessa, niin ymmärrät, että juuri tällaiset valinnat, kuten inkarnoituminen vaikeisiin oloihin,  ilmentävät vapauttamme luojina kaikkein parhaiten. Me olemme niin vapaita, että voimme tietoisesti valita lapsuuden olosuhteet, jotka vapauttavat meidät toisten ihmisten negatiivisten tunteiden vaikutuksesta, ja opettavat meidät jo hyvin varhain rakastamaan täysin ilman ehtoja sellaisia ihmisiä, jotka ovat negatiivisissa tunnetiloissa, ja jotka tekevät siksi ei-toivottuja tekoja.

Olemme siis täydellisen vapaita valitsemaan pelon, vapautuaksemme pelosta. Olemme vapaita valitsemaan vihan, vapautuaksemme vihasta. Olemme vapaita kokemaan syyllisyyttä, voimattomuutta  ja häpeää ymmärtääksemme, että meillä ei ole koskaan mitään syytä kokea mitään noista tunteista. Olemme vapaita valitsemaan arvottomuuden kokemukset, tunteaksemme mittaamattoman arvomme. Me VOIMME kyllä valita myös katkeruuden ja vihan vanhempiamme kohtaan, ehdottoman rakkauden sijasta, mutta meillä on ei-toivottujen kokemustemme myötä kuitenkin suuremmat valmiudet valita ehdoton rakkaus, kuin helpommissa oloissa kasvaneilla. Ja tämä johtuu siis hyvin voimakkaista toiveistamme: Voimakas negatiivinen kokemus luo aina yhtä voimakkaan positiivisen toiveen.

Ja myös nuo tunnetasolla epävakaat vanhempamme valitsevat tietoisesti juuri meidät lapsikseen,jotta voisimme opettaa heidät rakastamaan itse itseään ehdoitta, omalla ehdottomalla ja puhtaalla rakkaudellamme, jota lapset vanhempiaan kohtaan   ainakin jossain vaiheessa elämäänsä tuntevat.  Siten jokainen syntyvä lapsi voi katkaista myös jo useita sukupolvia periytyneen vihan, syyllisyyden ja katkeruuden kierteen, jos hän niin valitsee tapahtuvaksi. Sillä ns. sukutraumat jatkuvat ja periytyvät seuraavalle sukupolvelle vain, jos me itse lapsina jatkamme niitä. Mutta  tässäkin asiassa meillä on täydellinen vapaus valita: Joko ehdoton, tai ehdollinen rakkaus.

Yksikään ihminen ei siis koskaan tee ”pahaa” toiselle ihmiselle, kärsimättä itse. Vain itseään kohtaan julma ihminen kykenee olemaan julma myös toista ihmistä kohtaan. Eli vain negatiivisessa tunnetilassa oleva, omasta korkeammasta minästään erossa oleva ihminen,  voi vahingoittaa toista ihmistä. Ja koska omat lapsemme syntyvät maan päälle resonanssissa korkeamman minänsä kanssa, niin siksi juuri lasten – ”pienten jumalien” – läsnäolo saa negatiivisessa tunnetilassa olevan vanhemman tuntemaan aivan erityisen suurta tuskaa siitä, että hän on itse erossa korkeammasta itsessään! Eli pienet lapset ja heidän korkea tunnetaajuutensa korostaa meidän omia negatiivisia tunteitamme, tuo esiin. negatiivisia tunnemuistoja omasta lapsuudestamme, eli  tuo kuin suurennuslasin alle oman ”vajavaisuutemme”, ja kyvyttömyytemme hallita omia negatiivisia  tunteitamme. Eli saadessasi oman lapsen tapahtuu sama ilmiö, kuin sillon, kun rakastat puolisoasi kiihkeästi, mutta ehdollisesti, siis odottaen häneltä vastarakkautta –  ja saatat seuraavassa hetkessä tuntea puolisoasi kohtaan hyvin voimakasta vihaa, jos et saakaan tuota vastarakkautta.

Jos siis oma, viaton lapsesi saa sinut tuntemaan vihaa, niin tunnet tuota vihaa todellisuudessa itseäsi kohtaan. Sillä vihan tunne kertoo vain siitä, että olet itse erossa omasta korkeammasta minästäsi. Se, että kohdistat negatiiviset tunteesi puolisoosi ja lapsiisi, on vain oman sisäisen tuskasi, eli erillisyytesi projisointia.

Ja juuri siksi oma perhe ja koti, jonka jokainen ihminen  toivoisi olevan rauhan ja rakkauden tyyssija, on niin usein aivan päinvastoin vihan, pelon ja surun näyttämö. Eli vaikka kaikki vanhemmat TOIVOVAT, että he kykenisivät luomaan lapsilleen tasapainoiset ja turvalliset kotiolot – etenkin, jos heidän oma lapsuudenkotinsa ei ole ollut sellainen – niin paradoksaalisti juuri tuon toiveen voimakkuus, ”täydellisen perheen vaatimus”, saa vanhemmat YRITTÄMÄÄN harmonian luomista. Ja aina kun yritämme, mitä tahansa, niin olemme todellisuudessa negatiivisessa tunnetilassa, ja saamme aikaan täysin päinvastaisia tilanteita, kuin mitä toivomme.

Tästä syystä esimerkiksi kiireisten ja stressaantuneiden ihmisten hyvin yleinen, voimakas toive ”onnellisesta ja rauhallisesta, rakkaudentäyteisestä perhejoulusta” epäonnistuu todella usein, eli muuttuu irvikuvaksi itsestään. Voimme kokea onnellisuutta vain olemalla onnellisia, juuri nyt. Emme siis voi koskaan ”tulla onnellisiksi, yrittämällä olla onnellisia”.

Jos taas lapsi elää hyvin tasapainoisessa, turvallisessa ja rakastavassa perheessä, niin vaikka hän saa tällaisissa oloissa tilaisuuden säilyttää helpommin myötäsyntyisen rakkautensa omaa  itseään kohtaan, niin hän oppii  toisaalta usein rakastamaan vanhempiaan ehdollisesti (koska tasapainoisia vanhempia on niin helppo rakastaa), ja tästä syystä  hän saattaa myöhemmin elämässään kokea suurta voimattomuutta ja pelkoa, jos hän ei kaikkialla kotinsa ulkopuolella kohtaakaan vanhempiensa kaltaisia, rakastavia ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tasapainoinen ja turvallinen koti olisi lapsen kehityksen kannalta haitallinen kasvuympäristö, mutta vanhempien on hyvä tiedostaa, että jos rakastat lastasi ehdoitta, niin annat hänelle myös vapauden tehdä omia valintoja täysin vapaasti, ja kokea myös negatiivisia kokemuksia kodin ulkopuolella, vaikka oma rakkautesi olisikin ehdotonta. Sillä ehdoton rakkaus ON juuri sitä, että annamme kaikille muille ihmisille täydellisen vapauden toteuttaa omia unelmiaan, haluamallaan tavalla. Ja vain ei-toivottujen kokemusten kautta luomme elämäämme toiveitamme.

Mutta jos siis itse synnyit  perheeseen, jossa vanhempasi vasta harjoittelivat  oman itsensä ehdotonta rakastamista, niin olet saanut vanhemmiltasi suurenmoisen, arvokkaan lahjan. Sillä jos pystyt rakastamaan täysin ehdoitta sellaisia vanhempia, jotka ovat saaneet sinut tuntemaan voimakkaita negatiivisia tunteita lapsuudessasi, niin koska olet lapsena pääosin ollut vielä hyvin korkeassa tunnetilassa, viattomuuden tilassa, tuntien vielä vahvasti oman, mittaamattoman arvokkuutesi, niin kokemasi tuska on juuri siksi ollut myös aivan erityisen suuri. Ja tuo hyvin voimakas, tuskan ja pettymyksen tunne, on luonut korkeamman minäsi taajuuteen suunnattoman voimakkaan toiveen ehdottomasta rakkaudesta, eli olet luonut omista vanhemmistasi korkean minäsi taajuustilaan täydellisen ihannekuvan. Ja jos myöhemmin elämässäsi kykenet katsomaan vanhempiasi korkeamman minäsi silmin, täydellisinä sieluina, jotka ovat olleet ”pahoja” vain ollessaan negatiivisissa tunnetiloissa, niin olet sieluna laajentunut todella voimakkaasti. Ja myös vanhempasi ovat joka kerta negatiivisia tunteita tuntiessaan toivoneet kykenevänsä vihan sijasta rakkauteen, ja jos sinä katsot heitä korkeamman minäsi silmin, niin samalla vapautat myös heidät tuntemasta syyllisyyttä.

Anteeksianto on aina vain sitä, että emme kiinnitä huomiota omiin, emmekä muiden ihmisten negatiivisiin tekoihin, sillä menneisyydessä kokemillamme negatiivisilla kokemuksilla  ei ole  mitään merkitystä, korkeampi minämme ei koskaan katso taakse päin. Ja kaikki kokemamme ns. paha on aina luonut positiivista. Anteeksianto on siis sitä, että  ymmärrämme, että kukaan ihminen ei ole koskaan perusolemukseltaan paha tai julma, vaan pahuus ja julmuus on mahdollista ainoastaan negatiivisissa tunetilossa. Ja että vihainen ja julma ihminen on vihainen ja julma aina kaikkein eniten omaa itseään kohtaan. Sillä vain harha erillisyydestä saa meidät tuntemaan vihaa muita ihmisiä kohtaan.

Me olemme kaikki perusolemukseltamme puhdasta, positiivista energiaa, täydellisiä sieluja, ja sellaisina suunnattoman arvokkaita. Arvosta siis korkeinta sekä itsessäsi, että jokaisessa elämäsi polulla kohtaamassasi ihmisessä, ja koko luomakunnassa.