Moni tietoinen luojakin pohtii usein, että miten manifestoiminen, eli ajatusten materialisoiminen, on oikeastaan mahdollista, sillä esimerkiksi esineethän ovat useimmiten ihmisten valmistamia. Ne eivät siis ole ”pudonneet taivaasta”. Monen meistä on hyvin vaikea käsittää, että todellisuus on vain unta, ja että jonkin asian ”todeksi kokeminen”  johtuu vain siitä, että olemme niin taitavia havaitsemaan todellisuuttamme aisteillamme, ja uskomaan tuohon todellisuuteen.

Kaikki, mitä koemme ”todeksi”, on siis kuitenkin vain illuusiota, jonka havaitsemme, aivan samalla tavalla, kuin nähdessämme ”todentuntuisen unen” koemme , että tuo uni tosiaan on totta. Unethan kertovat tunnetiloistamme, ja kuvittavat niitä.

Jos emme havaitse aisteillamme jotakin asiaa, niin sitä ei myöskään  ole meille ”olemassa”. Tämän ymmärtää konkreettisesti, kun ajattelee ääniaaltoa: Jos emme havaitse ääniaaltoa, niin myöskään ääntä ei ole meille lainkaan olemassa. Eli emme kuule ääntä.  Ja myös kaikki silmillämme havaitsemammme, hajuaistillamme haistamamme, tuntoaistilla tuntemamme, ja makuaistilla maistamamme, ovat samanlaisia tulkintoja värähtelystä, joka tapahtuu tietyllä taajuudella. Ja jos emme vastaanota tuota värähtelyä aisteillamme, niin emme myöskään koe aistimustamme todellisuudeksi, eli sitä ”ei ole meille olemassa”.

Kun me vaikkapa toivomme jotakin tietynlaista tavaraa itsellemme, niin samalla hetkellä, kun sitä toivomme, se on jo olemassa, siis ideatasolla. Ja tämä johtuu siitä, että myös toiveemme eli ajatuksemme oli valmis manifestaatio. Me siis vastaanotimme tietyllä tunnetaajuudella ajatuksen, joka oli tuo toive. Esim. toive omasta lapsesta on ensin ajatus, idea lapsesta, ja tietyn ”kypsymisajan” jälkeen lapsi on valmis syntymään fyysiseen todellisuuteemme. Ideana tuo lapsi oli kuitenkin ”valmis” jo heti ajatellessamme sitä ensimmäisen kerran.

Monet esineet ovat usein jo olemassa toivoessamme niitä, me siis vastaanotamme tiedon eli idean tietystä esineestä mieleemme, ja inspiroidumme siksi toivomaan tuota esinettä. Ja jos sallimme itsellemme toiveemme, niin universumi löytää korkean tunnetilamme ansiosta helpoimman polun, jota pitkin juuri tuollainen esine voi päästä luoksemme.  Universumin ”datamäärä” on suunnaton, ja siksi toivoessamme jotakin asiaa korkeassa tunnetilassa mieleemme suorastaan tulvii erilaisia vaihtoehtoja, joista sitten voimme valita mieleisemme. Eli tuossa valintaprosessissakin olemme täydellisen vapaita, eli omilla tunnetiloillamme me erittäin tarkasti ja täsmällisesti ilmoitamme universumille, mitä tarkalleen ottaen haluamme, ja mitä emme halua. Emme itse näe korkeamman minämme ”toivevarastoa”, joten emme voi itsekään tietoisesti tiedostaa, mitä kaikkea olemme elämämme, ja  edellisten elämiemme aikana toivoneet. Ja tästä syystä unelmamme vaikuttavat toteutuessaan usein ”vielä paljon upeammilta, kuin mistä olemme uskaltaneet itse edes uneksia”.  Ymmärrämme siis yleensä vasta jälkeen päin, että se mitä vastaanotimme, oli todellakin täsmällisesti manifestoitunut, omien toveidemme luomus, siis eräänlainen  kokonaistaideteos, toiveidemme täyttymys. Olimme siis korkeamman minämme taajuudella laajentuneet toiveidemme seurauksena, ja toteutunut toiveemme ”täytti tuon laajentuman” meissä, ja siksi tunsimme suurta mielihyvää. Esimerkiksi kokiessamme rakastumisen tunteen –  ollessamme jo valmiiksi korkeassa tunnetilassa  -koemme tästä syystä hyvin voimakkaan euforian ja täyttymyksen tunteen, kohdatessamme siis kanssamme samalla värähtelytaajuudella olevan henkilön.

Yksittäiset toiveemme ovat siis kuin keiton raaka-aineita ja mausteita, joista vasta YHDESSÄ, ja juuri oikein annosteltuina,  muodostuu herkullinen keitto.

Todellisuuden illuusioon uskominen on mahdollista siksi, että me ihmiset emme ole erillisiä sieluja, vaan kaikki samaa henkeä. Eli todellisuus, maailma ympärillämme,  on myös yhteinen, kollektiivinen  uskomuksemme, ja ollessamme matalammissa tunnetiloissa uskomme samaan todellisuuteen, kuin mihin muutkin ihmiset ympärillämme uskovat. Mutta samaan aikaan emme tietoisesti havaitse, että olemme tekemisisssä vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kanssamme samalla taajuudella. Ja jos lähellämme on matalammalla taajuudella olevia ihmisiä, kuin millä taajuudella itse olemme, niin meidän on sovitettava oma tunnetaajuutemme noiden muiden ihmisten matalaan taajuuteen, tai heidän on ilmennettävä meidän seurassamme omaa korkeampaa taajuuttaan, muuten emme voi olla kanssakäymisessä toistemme kanssa.

Ääriesimerkkinä on pariskunta, jossa toisen puolison tunnetaajuus on kohonnut voimakkaasti, ja se myös pysyy vakaasti korkeana – esim. meditaatioharjoitusten seurauksena –  kun taas   toinen osapuoli  pysyy pääosin hyvin matalassa taajuudessa. Universumin järjestämä ”helpoin polku” tilanteen harmonisoimiseksi on tavalla tai toisella erottaa nämä puolisot toisistaan, koska heidän taajuustilansa eivät siis ole yhteismitalliset, eli suhteen  osapuolet eivät vedä toinen toisiaan puoleensa . Tällöin toinen osapuoli voi saada hyvin voimakkaan inspiraation ”karata” tilanteesta, tai hän kokee fyysisen kuoleman (jolloin hänen tunnetilansa siis kohoaa välittömästi). Nämä eri tunneaajuuksilla olevat sielut siis pyrkivät yhteisestä sopimuksesta harmoniaan keskenään – eli heidän molempien korkeammat minät siis pyrkivät keskinäiseen harmoniaan. Matalammassa tunnetilassa olevalla on myös mahdollisuus sallia oman tunnetilansa kohoaminen, ja kumppanin tuntema ehdoton rakkaus auttaa häntä siinä, mutta jos hän ei tätä kohoamista salli, niin noiden kahden ihmisen ero on väistämätön.

Vetovoiman laki ei siis mahdollista eri tunnetaajuuksissa olevien ihmisten keskinäistä kanssakäymistä. Saatat esimerkiksi olla jopa samassa huoeessa jonkun tuttavasi kanssa havaitsematta häntä, jos taajuuksienne ero on suuri. Tai vastaavasti saatat löytää jonkun samalla taajuudella kanssasi olevan ihmisen miljoonakaupungista, vaikka ”todennäköisyys” kohtaamisellenne on erittäin pieni. Todennäköisyyslaskentakin perustuu nimittäin vain uskomuksiimme, ei mihinkään ”yleiseen todennäköisyyteen tai lainalaisuuteen”.

Korkeassa tunnetilassa oleva parisuhteen osapuoli  voi myös laskea omaa tunnetaajuuttaan, matalammassa taajuustilassa olevan tasolle, jolloin liitto jatkuu, ja molemmat tuntevat edelleen negatiivisia tunteita toisiaan kohtaan, eli kokevat erillisyysharhaa. Negatiiviset tunteet voivat siis olla samalla tavalla ihmissuhteen ”liima”, kuin ehdoton rakkauskin, valitsemme aina täysin vapaasti itse omat tunnetaajuutemme, ja tuohon taajuuteen sopivat ”tanssipartnerit”. Mutta jokainen negatiivinen tunne on toisaalta myös yhä edelleen laajentanut korkeassa tunnetilassa ueammin olevaa osapuolta, joten hän ei lopulta enää  pysty laskeutumaan puolisonsa taajuuksiin, koska se on jo liian tuskallista, siis juuri laajentumisen vuoksi. Eikä tietoisen luojan polulta ole paluuta, eli  voimakkaasti laajentunut on matalammissa taajuuksissa jo aivan liian kaukana todellisesta itsestään, ja kokee hyvin voimakasta ”sielun kipua” myös fyysisesti.  Eli laajentunut ei voi ”kutistua”, ”valaistunut ei voi peruuttaa takaisin pimeään”.

Kaikki, mitä elämässämme koemme, on siis aina vain illuusiota, ja omien havaintojemme tulos. Ns. tyhjyyttä ei kuitenkaan ole olemassa, koska me keskitymme aisteillamme havaitsemaan aina jotakin. Universumissa on olemassa myös loputon määrä muita ulottuvuuksia, eli dimensioita, mutta niiden tavoittelu ja tutkiminen ei ole tässä elämässä mielekästä, koska emme hallitse edes tätä nykyistä todellisuuttamme, vaan luomme ja sallimme asioita itsellemme usein sattumanvaraisesti, eli emme hallitse omia tunnetilojamme ja taajuuksiamme tietoisesti.

Harjoittelemalla tietoisesti mielenhallintaa voit kuitenkin oppia hallitsemaan myös useimpia manifestaatioitasi, ja siten kokemaan elämän mahdollisimman mielekkäänä. Elämämme ainoa tarkoitus on kokea onnellisuutta, ja onnellisuus ei ole koskaan mitään muuta, kuin onnellisuuden tunne. Ja siksi  kyky tietoisesti ylläpitää korkeaa tunnetilaa on elämäsi tärkein ja arvokkain taito.

Sillä sinä olet oman elämäsi täysin vapaa, ja kaikkivoipa Luoja. Tavoittele siis aina korkeaa tunnetilaa, ja iloitse vapaudestasi.

Jos elämäntilanteessa, jossa juuri nyt elät, on joku asia, jonka haluat muuttaa, niin voit muuttaa tuon asian toiveidesi mukaiseksi vain arvostamalla sitä, mitä sinulla on juuri nyt.

Todella moni ihminen ajattelee, että asia on  juuri päin vastoin, eli  että jos hän arvostaa vallitsevaa elämäntilannettaan, johon hän toivoo muutosta, niin tuo arvostus saa ei-toivotun tilanteen vain jatkumaan entisenlaisena. Mutta tämä ei siis pidä paikkaansa, sillä toiveemme toteutuvat vetovoiman lain vaikutuksesta aina korkeassa tunnetilassa. Tyytymättömyytesi, tai vaikkapa häpeän tunteesi, eli negatiivinen tunnetilasi,  siis päin vastoin estää toivomasi muutokset.

Ajatus siitä, että ”ankean risukasan arvostaminen saa risukasan pysymään ankeana” johtuu erillisyysharhasta, jonka eräät uskonnolliset tulkinnat ovat aikaansaaneet. Eli negatiivisessa tunnetilassa oleva ihminen näkee ”jumalan” tuomarina, jolta meidän pitää alamaisina ANELLA apua, ja siten  siis ”risukasan arvostaminen saisi tuon jumalan tarjoamaan meille vain risukasaa”. Mutta koska ”jumalia” ei ole olemassa meidän yläpuolellamme, vaan olemme täysin vapaita, ja täysin rajattomia oman elämämme luojia, niin  saamme kaiken, mitä haluamme, jos vain sallimme sen itse itsellemme.

Jos siis esimerkiksi elät yksin, ja toivoisit parisuhdetta, niin pyri löytämään yksinolostasi mahdollisimman paljon positiivisia puolia, sillä arvostuksesi kohottaa tunnetilaasi, ja täten vedät myös toivomaasi parisuhdetta puoleesi. Arvostuksesi aiheita voivat olla vaikkapa vapaus noudattaa omaa aikataulua, vapaus unelmoida tulevasta puolisosta, oma rauha ja vapaus päättää itse talousasioista, vapaus sisustaa kodista oman mielen mukainen, tai vapaus valita lemmikkieläimet,joista itse pitää.

Jos taas elät parisuhteessa, ja sinulla on kumppanisi kanssa erimielisyyksiä jollakin elämänalueella, niin muista, että keskittymällä noihin erimielisyyksiin, pakotat ne pysymään aktiivisina parisuhteessasi. Eli jos sinulla on kumppanisi kanssa riitaa vaikkapa kotitöistä, maailmankatsomuksesta, rahasta, lastenkasvatuksesta, harrastuksista, asuinpaikasta, sukulaisista, päihteidenkäytöstä, tai mistä tahansa muusta asiasta, niin jos pyritkin löytämään noista asioista arvokkaita näkökohtia, niin kuin taikaiskusta ongelmat välillänne muuttuvatkin mahdollisuuksiksi. Eli näetkin puoliksi tyhjän lasin puoliksi täytenä. Sillä universumilla on nerokas  kyky luoda harmoniaa mihin tahansa ongelmatilanteisiin, jos vain osapuolet sallivat itse – korkeassa tunnetilassa olemalla – tuon harmonian syntymisen.

Jos olet työpaikassa, jossa et viihdy, niin pyri arvostamaan tuota työpaikkaa ja sen olosuhteita, eli älä keskity lainkaan niihin asioihin, joihin et ole tyytyväinen, sillä kaikki, mitä vastustat, lisääntyy aina – vaan keskitä ajatuksesi  niihin asioihin, joita voit aidosti arvostaa. KAIKISSA elämämme tilanteissa on nimittäin aina jotakin arvokasta, eikä tämä lause ole tekopyhää teeskentelyä! Eli jos työpaikallasi on yksikin ihminen, jonka seurassa viihdyt, niin arvosta tuota  ihmistä. Arvosta sitä, että epäystävällisten työtovereiden seurassa olet saanut tilaisuuden harjoitella tunnetilojesi hallintaa. Jos työsi on fyysisesti raskasta, niin arvosta sitä, että se kohottaa fyysistä kuntoasi. Jos työsi on yksitoikkoista, niin arvosta sitä, että voit ”meditoida” työtä tehdessäsi. Jos palkka on työssäsi huono, niin arvosta sitä, että olet luonut joka kuukausi korkeamman minäsi taajuudelle suunnattomasti parempaa palkkaa, siis vain toivomalla sellaista. Ja arvostamalla pientä palkkaasi mahdollistat siis suuremman palkan tulevaisuudessa.

Jos olet työtön, ja saat työttömyyskorvausta, tai muita yhteiskunnan tukia, niin arvosta sitä, että saat niitä, sillä olet itse luonut työttömyytesi, ja rahallinen korvaus on ”palkkaa” työttömyydestäsi, ja olet itse luonut myös sen. Et siis ole universumin näkökulmasta yhtään huonompi tai arvottomampi, kuin kukaan muukaan ihminen, olet vain luonut työttömyyden kokemuksen elämääsi. Työttömyys mahdollistaa sinulle monien muiden asioiden tekemisen, ja jos et tunne työttömyytesi takia häpeää tai epätoivoa, niin voit myös nauttia vapaudestasi. Ja jos olet toivonut työtä, josta saisit palkkaa, niin avostamalla siis työttömyyttäsi,  sallit itsellesi myös  tuon työn löytymisen. Jos olisit todella rikas, eikä sinulla olisi silloinkaan palkallista työtä, niin olisit täsmälleen yhtä arvokas, kuin nyt työttömänä ja vähemmän varakkaana. Työn tekeminen tai tekemättä jättäminen ei siis tee sinua yhtään arvokkaammaksi tai arvottomammaksi. ”Työn sankaruus” on ihmisten negatiivisiin tunnetiloihin perustuvaa ”arvokkuutta”. Jos arvostat itse itseäsi, niin olet AINA resonanssissa oman korkamman minäsi kanssa, teet jotain tai jätät tekemättä. Sillä olet joka tapauksessa aina ja ikuisesti mittaamattoman arvokas.

Jos siis olet työtön, veloissa, olet tehnyt konkurssin, tai sinulla on muusta syystä  liian vähän rahaa, ja tunnet arvottomuutta ja ahdistusta tilanteestasi, niin et voi saada haluamaasi työtä, etkä rikastua niin kauan, kun olet ahdistunut ja toivoton. Mutta jos arvostat aivan kaikkea tukea ja apua, jota saat, ja arvostat kaikkia niitä aineellisia ja aineettomia hyviä asioita, joita sinun rahallisesti niukkaan elämääsi kuuluu, niin mahdollistat myös kaikkien toiveidesi virrata luoksesi. Sillä vetovoiman laki reagoi siis aina KORKEAAN TUNNETILAASI, ja samanlainen vetää puoleensa samanlaista.

Jos olet sairas, niin arvosta lepoa, jonka sairautesi mahdollistaa. Arvosta asioita, joita ehdit tehdä sairastaessasi, jos kuntosi ne sallii. Ja ennen muuta: Arvosta sitä terveyttä, jota sairastaessasi luot korkeamman minäsi taajuudelle.

Pohdi siis nykyistä elämäntilannettasi: Liityykö johonkin, tämänhetkisessä elämässäsi olevaan positiiviseen asiaan, negatiivisia tunnemuistoja tai asenteita. Kun muutat nämä negatiiviset tunteesi arvostuksesi, niin tunnelukkosi aukeavat, etkä enää vastusta myöskään positiivista muutosta!

Korkeamman minäsi TODELLINEN todellisuus on siis aivan toisenlainen, kuin nykyinen, jo manifestoitunut todellisuutesi, joka on jo ”menneisyyttä”. Arvostamalla jälkimmäistä sallit ja saavutat sen, mistä olet unelmoinut, ja jonka olet siis jo itse itsellesi luonut.