6 km lenkki = rasia ranskalaisia?

Oletteko huomanneet jälleen kerran yhden Instagramissa kiertävän kuvan, jossa kerrotaan kuinka paljon pitää juosta polttaakseen pikaruoasta saadut kalorit? Näitähän ovat perinteisesti naistenlehdet pullollaan aina, kun on laihdutusvuodenaika, ja muistelen muutamia nähneeni ihan valtakunnallisten uutismedioiden julkaisuissakin.

Kuulostaa simppeliltä: juokse 6 km, niin saat syödä maukkaat ranet. Tai päinvastoin: älä herranjumala syö niitä ranskiksia, koska noin pitkän matkan juotuisit juoksemaan pelkästään sitä varten.

Käymällä vaihtokauppa kaloreista päädytään helposti ajatteluun, jossa liikuntaa arvioidaan kalorinkulutuksen mukaan ja ruoka on numeerisia palkintoja, jotka pitää ansaita liikunnalla. Kaloreiden kyttääminen saa helposti valitsemaan liikuntalajeja sen mukaan, mikä jonkin (kaiken lisäksi yleensä epäluotettavan) kaloritaulukon mukaan kuluttaa eniten energiaa, ei sen mukaan, mistä oikeasti nauttii tai tulee hyvä olo.

Laskennallinen kulutus on yleensä suurta pitkäkestoisissa ja/tai intensiivisissä aerobisissa suorituksissa, mutta ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta esimerkiksi lihaskunnon, koordinaation ja liikkuvuuden kehittäminen ovat vähintään yhtä tärkeitä. Ja ihan rehellisesti, moniko oikeasti nauttii kakkupalastaan, jos samalla mielessä kummittelee, montako minuuttia spinningpyörää pitää polkea sen kuluttaakseen?

Moni liikuntaa harrastava nainen kuluttaa enemmän kuin kuvittelee. Omaan ruokavaliooni mahtuu sekä reilu määrä normaalia ruokaa että suklaata tai jäätelöä aina, kun siltä sattuu tuntumaan (mikä on varsin usein). En laske kaloreita vaan luotan siihen, että kroppani osaa ilmoittaa, milloin se on saanut kyllikseen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Olennaisempia kysymyksiä, kuin: ”montako kaloria tässä jumpassa kuluttaa/ sipsipussista saa”, olisivat: ”auttaako se istumisesta kipeytyneisiin hartioihin”, ”jaksanko sen avulla kantaa kauppakassit 70-vuotiaanakin”, ”maistuuko se hyvälle ja tuleeko siitä hyvä olo”, ”tulenko siitä onnellisemmaksi?”