Satunnaisia jumppakuulumisia vol. n

1. Punnerrukset ja käsilläseisonta

Selailin vanhoja postauksiani, ja törmäsin tähän:

”(…) hintsusti ketuttaa saada kehuja siitä, että olen entistä kauempana omasta kroppaihanteestani (…) jolle miestenpunnerrukset ja käsilläseisonta ovat ihan helppoja temppuja eivätkä utopistisia haaveita.”

En väitä että kumpikaan olisi ”helppoja temppuja”, mutta vähän ennen joulua meni yksi punnerrus. Sen jälkeen useampi. Ja useampi. Viimeksi taisin tehdä yhteensä 50.

Käsilläseisonnan harjoittelukin edistyy pikkuhiljaa; vaikken edelleenkään osaa (lue: uskalla) ponnistaa seisomaan selkä seinään päin saati vapaaseen käsilläseisontaan, naama seinää päin ja siitä esimerkiksi toisen jalan irrottaminen tai lähemmäs seinää käsillä käveleminen onnistuu suhteellisen sujuvasti.

(Samassa postauksessa mainittuihin 100kg maastavetoon ja leukoihin ilman kevennystä on vielä matkaa.)

(Kuva pöllitty jostain, en enää muista mistä.)

2. Tempaukset ja liike-energia

Yläasteen fysiikalla oli tarkoitus! Nyt kun viimein olen hiffannut, että se tanko pitää saada kulkemaan pystysuoraan, jotta liike-energia suuntautuu oikein, tempauksissa on tapahtunut selvää edistystä. Tosin myönnettäköön, että mikäli tangon päihin lisää kiekkoja, käytännön toteutus ontuu vielä hieman.

3. Ei kilpailuvietille

Eräs joogaopettaja sanoi äskettäin: ”Älä kilpaile kenenkään kanssa, varsinkaan itsesi.”

Ei mitään lisättävää.

4. Vielä pari sanaa safkasta

Olen huomannut jännän ilmiön: aina, kun olen lomalla tai matkoilla, enkä treenaa, laihdun. Kun liikun vähemmän, olen omalla mittapuullani vähemmän nälkäinen ja huomaamattani syön vähemmän – ja silti enemmän kuin useimmat tuttuni. Mielessäni hihittelen aina kavereille, jotka miettivät, tarvitsevatko he enää illallista, koska ovat jo syöneet tänään lounaan, kun itse olen tukevan lounaan lisäksi iltapäivällä nautitusta jätskiann energiapitoisesta välipalasta huolimatta valmis paloittelemaan ja grillaamaan elefantin.

Kick ass! kirjoitti nälästä ja sen sosiaalisesta hyväksyttävyydestä. Liikkuvalla ihmisellä kuuluu olla ”koko ajan” nälkä, koska kroppa tarvitsee enemmän polttoainetta. Toki fiksusti suunnitellulla syömisellä pystyy välttämään nälkäkiukkukohtaukset, mutta ruokaa nyt vaan ihan oikeasti on saatava enemmän ja useammin kuin sohvaperunakavereiden. Eikä siinä ole sosiaalisesti mitään noloa.