Elämä ei ole kilpailu
Useampikin Lilyn bloggaaja on viime päivinä kirjoittanut suorituskeskeisestä suhtautumisesta elämään ja tällaisen ajattelutavan aiheuttamasta stressistä. Suorittajan ajatusmaailmaan kuuluu asioiden aikatauluttaminen hieman liian ahtaasti, epäonnistumisista (eli siitä, jos asiat eivät menekään suunnitelman mukaan) ahdistuminen ja ulkoisen ”täydellisyyden” tavoittelu. Tunnistan kaikki mainitut piirteet itsessäni, mutta olen myös tietoisesti yrittänyt opetella niistä eroon.
Suorituskeskeisen elämäntyylin lähtökohtana on ajatus, että joku arvioi ja arvottaa koko ajan omia tekoja. Hyvästä työstä seuraa palkinto ja vaatimustason alle jäämisestä rangaistus. Kumma kyllä, usein ainoa arvioija vaikuttaa olevan suorittaja itse, eikä kukaan tunnu tietävän, mitä ne rangaistukset ja palkinnot ovat.
Työ tai opiskelu on se osa elämää, jossa joku ulkopuolinen asettaa vaatimuksia omalle suoritukselle, ja jossa palkinnot ja rangaistukset kiinnittyvät siihen, kuinka hyvin työllä saadaan rahoitettua muu elämä. Lisäarvona toki töissä voi olla kivaa ja siitä voi saada onnistumisen kokemuksia. Kuitenkin työajan ulkopuolella tapahtuva elämä on olemassa vain sitä itseään (sinua itseäsi) varten, ei siksi, että siitä saataisiin näkymättömiä papukaijamerkkejä tai kiiltotarroja reissuvihkoon.
Kilpailutilanteita elämässä syntyy harvoin, jollet satu olemaan ammattipikajuoksija (ks. edellinen kohta) tai osallistu Idolsiin. Yleensä toisten parempi suoriutuminen jossakin – kodinhoidossa, joulukorttien askartelussa tai käsilläseisonnassa – ei ole itseltä pois. Myöskään omasta ”ali”suoriutumisesta harvoin koituu muuta haittaa, kuin ehkä pari nurkassa pyörivää pölykoiraa, joita kukaan ei edes huomaa, jos sytytät kattovalon sijaan kynttilät.
Kuten Saranda kauniisti kirjoitti, elämän läpi suorituspisteitä keräillen ryysiessä oikeasti tärkeitä asioita jää helposti tekemättä ja huomaamatta. Vaikka yhteiskuntamme ja kulttuurimme tietyllä tapaa kannustaa suorituskeskeisyyteen monilla eri elämän osa-alueilla, jokainen on itse vastuussa siitä, miten omaa elämäänsä toteuttaa. Kun seuraavan kerran ääni päässäsi käskee lenkille räntäsateeseen tai luuttuamaan keittiön kaappeja, vaikka oikesti tekisi mieli istua glögimukin kanssa katsomaan hömppäsarjoja, kysy itseltäsi rehellisesti: miksi ja ennen kaikkea ketä varten?