Kroatia, päivä 84
Lukukauden ja vaihto-opiskeluni puoliväli tuli ja meni. Aika tuntuu kulkevan koko ajan kiihtyvällä tahdilla, paitsi niinä päivinä, kun ulkona sataa vettä ja harmauden eri asteet kestävät ikuisuuden. Toisina päivinä herään auringon kurkistellessa sisään ikkunasta, pyörin ympäri asuntoa osaamatta keskittyä mihinkään ja esseen kirjoittamisen sijaan tekstaan kaverille: ”Hey now it looks like nice and sunny! Do you want to meet today?”
Tässä vaiheessa ajatukset alkavat kääntyä jo Suomeen, kesälomaan ja kotiinpaluuseen. Paluulennon jälkeinen aika ei ole enää tyhjä aukko kalenterissa, vaan siihen on suunnitelmia ja odotuksia. Pari viikkoa sitten vuokrasin asunnon Pulasta viimeiseksi kahdeksi viikokseni Kroatiassa. Jäljellä olevat kurssitehtävät eivät jaksaisi kiinnostaa tippaakaan.
Huomaan laskeskelevani, milloin crossfit- ja joogasalin korttini menevät vanhaksi, ja kannattaako niitä enää uusia, sekä kuinka ajoittaa kampaajakäynnit, jotta viimeinen hiustenleikkuu sopivasti juuri ennen lähtöä. Jäänkö lennon jälkeen Helsinkiin vai jatkanko suoraan Joensuuhun?
Vaikka täällä on vielä paljon nähtävää, koettavaa ja tehtävää jäljellä, nyt ensimmäistä kertaa (alkuhämmennyksen jälkeen) se, että en olekaan Kroatiassa ikuisesti, alkaa tuntua konkreettiselta ja todelliselta asialta. En laske päiviä, mutta viikonloppuja suunnitellessani joka kerta hämmästyn, onko niitä todella noin vähän jäljellä?
