Zagrebin hullu liikenne

Yksi eniten täällä ihmetystä, huvitusta ja harmitusta aiheuttanut asia on liikenne. Tiedän, että moniin muihin maihin ja esimerkiksi Euroopan suurimpiin suurkaupunkeihin verrattuna Zagrebin liikennekulttuuri on varsin helposti haltuunotettavissa, mutta silti välillä todellä mietin, mitä näiden ihmisten päässä oikein liikkuu.

Autot

Autoilijat täällä näyttävät jakautuvan kahteen kastiin: rauhallisen ja muut huomioivan ajotavan omaaviin ja niihin, joille tärkeintä on saavuttaa suurin mahdollinen ajonopeus ennen seuraavia liikennevaloja (joissa hetki sitten vaihtunut punainen on toki aivan sama asia kuin vihreä), ja noiden niska ei taivu katsomaan sivulta tulijoita. Risteystä ylittäessä on siis mahdotonta tietää, tuleeko lähestyvä auto päälle vai jääkö se odottamaan, kun itse hidastelet epätietoisena reunakiveyksellä. Autoja parkkeeratessa taas ainoa sääntö näyttää olevan ”minne tahansa mahtuu tai vaikkei oikein mahtuisikaan”. Vähän aika sitten melkein kolautin rikki sivupeilin yhdestä autosta, kun en meinannut mahtua pyörällä kahden jalkakäytävälle rinnakkain parkkeeratun auton välistä.

Jalankulkijat

Jalankulkijoita tuntuu yhdistävän ennen kaikkea illuusio omasta kuolemattomuudesta. Tyynesti pyöräkaistalla vastaan kävelevät tai keskustelemassa seisovat ihmiset luovat kyllä lähestyvään pyöräilijään aavistuksenomaisesti kiinnostuneen katseen, mutta eivät tee elettäkään väistääkseen pyöräilijää, joka näin ollen joutuu tekemään äkkijarrutuksen tai koukkaamaan pois pyöräkaistalta. Jotkut pyöräilijät ilmeisesti eivät tätä kuitenkaan tee, sillä pieni joukko jalankulkijoita on oppinut loikkaamaan kaksi metriä sivuun välittömästi pyörän havaittuaan. Risteyksissä yleensä niin rauhallisesti käyttäytyville kävelijöille kuitenkin tuntuu tulevan yhtäkkiä kova kiire, sillä yleisenä tapana näkyy olevan kävellä puoliväliin tietä odottamaan, että toisenkin kaistan liikenne loppuisi.

Pyöräilijät

Jos jalankulkijat eivät pelkää kuolemaa, pyöräilijät tuntuvat toivovan sitä. Oman elämänsä kamikazet eivät vaivaudu käyttämään suuntamerkkejä tai pyöräilykypärää ja poukkoilevat autokaistalta jalkakäytävälle ja risteysten yli valoista piittaamatta sen mukaan, mitä reittiä kulloinkin pääsee nopeiten. Itsetuhoisin tähän asti näkemäni tielläliikkuja saapui risteykseen ajaen polkupyörää moottoritien vastaantulevien autojen kaistaa pitkin. Lisäksi pyöräilyssä tuntuu pätevän omanlaisensa machokulttuuri: 90% todennäköisyydellä jokainen saavuttamani ja ohittamani miespyöräilijä kiihdyttää seuraavan kahden minuutin aikana vauhtia ohittaakseen puolestaan minut.