Kisarapsa: Arctic Ice Road Run 14 km 2017
Vuoden 2017 juoksutapahtumakausi on nyt virallisesti korkattu! Tulin tyylikkäästi hurjasta loppukiristä huolimatta oman sarjani viimeiseksi, mutta ei se mitään: ihan yhtä masokistisen hauskaa oli silti.
Arctic Ice Road Run juostaan Kolin ja Vuonislahden välisellä jäätiellä, siis järven jäätä pitkin. Etukäteen suurin jännitysmomentti oli tien kunto: onko juoksualustana jäätä, lunta, sohjoa vai vesilammikoita? Viime aikoina kaupungissakin lenkkeillessä tiet ovat olleet vaihtelevasti näitä kaikkia, joten luotin kenkiini ja uskaltauduin ilmoittautumaan tapahtumaan. Ajatukseni oli käydä rennolla juoksulla hakemassa vähän kisakokemusta ja nostattamassa fiilistä kevään suurempia koitoksia varten.
Pakollinen numerolappukuva ja lähtöpose. Alempi kuva: Juhana Venäläinen.
0-3,5 KM
Heti lähtöalueelle tullessa käy selväksi, että sääennusteen perusteella uumoilemani kolea tuuli oli vielä astetta jäätävämpi. Olen kiitollinen kaksinkertaisista housuista ja pipon alle viritetystä buffista. Juoksijoita ei ole kovin montaa, reilu parisen kymmentä, ja kaikki ampaisevat heti startista liikkeelle paljon lujempa kuin minä. Yritän hetken roikkua mukana letkan loppupäässä, mutta päätän pian juosta vain omaa kisaani loittonevista selistä välittämättä.
3,5-7 km
Ensimmäisellä huoltopisteellä hörppään puoli mukia ainoaa saatavilla olevaa tuotetta, sekamehua, erittäin ystävällisen toimitsijan tarjoilemana ja jatkan nopeasti matkaa. Reitti on sanalla sanoen monotoninen. Ainoaa vaihtelua tuovat hitaasti muuttuvat maisemat ja lätäköiden ja liukkaampien kohtien väistely. Hyvistä yrityksistä huolimatta kastelen kengät useampaan kertaan jäälle nousseen veden ja edellisillan lumisateesta sulaneen sohjon takia. Liukkaus ei kuitenkaan tuota suurempia ongelmia: ennenkin hehkuttamani iRockit tuntuvat vakaalta jäisellä pinnalla. Vastaan alkaa tulla paluumatkan juoksijoita, joiden kanssa huutelemme tsemppauksia puolin ja toisin.
7-10,5 km
Kääntöpaikalla on tuttu mehutarjoilu ja matka jatkuu samaa reittiä takaisin. Kävelen vähän matkaa huollon jälkeen, koska jo aiemmin viikolla itsestään ajoittain ilmoitellut polvi on alkanut kipuilla puolimatkaa lähestyessä. Uudelleen hölkälle lähtiessä juoksuasentoa korjattuani polvi rauhoittuu ja sama hölkkä – kävely – asennon korjaus -kaava toistuu loppumatkan ajan. Olen koko matkan ajan pitänyt hieman peruslenkkiä reippaampaa vauhtia, ja polvea lukuunottamatta se tuntuu edelleen sujuvan.
10,5-14km
Viimeisen huoltopisteen jälkeen alan laskea mielessäni matkaa maaliin ja kiristän tahtia sen minkä polvi antaa myöten. Kääntöpaikan paikkeilla arvioin olevani jo noin kilometrin jäljessä minua edellä juoksevista, mutta nyt yksi selkä alkaa pikkuhiljaa tulla vastaan. Viimeisen kilometrin kohdalla tie kääntyy hieman ja nyt sivuvastainen tuuli pääsee puhaltamaan saaren takaa entistä navakammin. Yritän pitää vauhti yllä, mutta vastatuuli tuntuu syövän kaikki tehot juoksusta. Maali näkyy jo, mutta tuntuu lähestyvän tuskastuttavan hitaasti. Edellä juoskevaa tulee kirittämään maalisuoralle jo oman suorituksensa loppuun ehtinyt juoksija. Viimeisillä metreillä mantereen suoma tuulensuoja tulee avuksi ja onnistun puristamaan vielä pikkuruisen loppukirin. Maaliin saavun ajassa 1:47, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta selvästi alle etukäteen arvioimani noin kahden tunnin loppuajan.
Ensimmäisen kilometrin jälkeen olisi voinut jäädä riippumattoon lepäilemään. Päätin silti juosta loputkin kolmetoista.
Jälkipuinti
Tämä oli ensimmäinen tasaisen maan juoksukisani, olkoonkin tavallisia katutapahtumia eksoottisemmissa olosuhteissa. Yhden kerran perusteella en aio siirtyä juoksemaan kisoja ainakaan kokonaan sileille reiteille jatkossa. Vaikka tapahtuman järjestelyt pelasivat moitteetta ja tunnelma oli mainio, en saanut tasamaan raastosta samoja kiksejä kuin vaarojen tai tunturien rinteitä pitkin tunkkaamisesta. Monotoninen askellus myös tuntui kevyemmästä kokonaisrasituksesta huolimatta ikävämmältä kropassa kuin vastaava matka vaihtelevassa maastossa.
Vähän erilaista juoksutapahtumaa ilman teknisiä polkuja tai nousumetrejä kaipaaville voin kuitenkin lämpimästi suositella Arctic Ice Road Runia. Suhteellisen edulliseen osallistumismaksuun sisältyi sauna ja maukas keittolounas kisan jälkeen. Omalta osaltani varustelu osui nappiin niin kenkien kuin vaatetuksen suhteen. Nähtävästi +2 tuulisella säällä järvellä vastaa melko tarkkaan -10 asteen pakkasta tyynellä kaupungissa. Ensi kerralla tosin ehkä ottaisin omaa urheilujuomaa mukaan järjestäjien mehun sijaa tai lisäksi, koska se ei tuntunut sopivan yhtä hyvin nirsolle mahalleni. Huolto kuitekin pelasi niin, että juoman laadusta vähemmän tarkkojen ei tarvitse vaivautua kantamaan mukanaan muuta kuin korkeintaan kännykkä maisemien tallentamista varten.