Missä menee masokismin raja?

Tämä on asia, jota olen pohtinut jo jonkin aikaa. Kaikki alkoi siitä, kun kahden opiskelukaverini kanssa puhuimme kuntosalilla käymisestä ja kavereiden tuomisesta salille. Kumpikin kertoi kuulleensa salille (vastentahtoisesti vai vapaaehtoisesti, sitä tarina ei kerro) tuomiensa kaveriensa/ siskojensa perusteelleen salillatreenamattomuuttaan muun muassa seuraavasti:

”Mä en tykkää kun siellä tulee hiki ja alkaa hengästyttää.”

”Ei ole kivaa kun lihaksissa alkaa tuntua silleen oudolle.”

Pyörittelimme kollektiivisesti päitämme: hengästyminen, hikoilu ja polte lihaksissahan on liikunnan tarkoitus!

Romela Begaj of Albania competes in the women's 58kg weightlifting competition at the World Weightlifting Championships in Antalya, southern Turkey.

Kuvalähde: http://www.baltimoresun.com/bal-reu-weightlifting-20100919135833,0,3009852.photo

Sitten mieleeni palautui elävästi kuva minusta ”juoksemassa” lukion ekalla 1500 metrin testiä. ”Juoksemassa”, koska kävelin suurimman osan matkasta. Alkoi hengästyttää, koskea jalkoihin ja farkut(!) hiertää. Ei todellakaan ollut kivaa.

Missä vaiheessa siitä, että aina joku lihas on kipeä edellisistä treeneistä kunnes menen seuraavan kerran salille hankkimaan lisää kipeitä lihaksia, tuli normaali olotila? Ja onko tämä enää ihan tervettä, vai jotain sairasta itserankaisua? Missä menee terveen liikunnallisuuden ja masokismin raja?

greg everett, catalyst athletics, performance menu, weightliftingKuva: http://breakingmuscle.com/olympic-weightlifting/womens-weightlifting-a-journey-of-25-years

Luulen, että omalta kohdaltani törmäsin tähän rajaan muun muassa tänään, enkä mennyt yli.

Suunnitelma oli käydä proseminaarin jälkeen yliopistolla syömässä, siten hilpaista pikapikaa kaupan kautta kotiin, äkkiä viimeistellä ja lähettää proseminaariesitelmä, kipittää salille vetämään käsitreeni ja sen jälkeen työhön liittyvään koulutusiltaan. Jossain välissä ehkä askarrella ruotsinläksyt, jos ehtii.

No eipä käynyt näin. Yliopiston ruokala tarjoili jotain kalakeiton tapaista, mutta sekä minun että toisen epäonnekkaan koemaistajan mielestä syömäkelvotonta mössöä (en yleensä ole nirso ruuan suhteen, mutta tämä oli oikeasti pahaa!). Lähdin siis kaupan kautta kotiin erittäin nälkäisenä, väsyneenä ja pahantuulisena. Ensimmäinen ajatus oli lähteä samantien salille purkamaan kiukkua, toinen ajatus: ei mitään järkeä. Liian vähillä energiolla liian kovassa kiireessä olisin korkeintaan muuttanut henkisen angstin fyysiseksi pahaksi oloksi. Päätin unohtaa salin ja perua ilmottautumiseni koulutusiltaan, ja tulin kotiin laittamaan ruokaa ja lepäämään. Kannatti.

Joku joskus sanoi, että kannattaa miettiä, juokseeko jotain kohti vai jotain pakoon. Liikunnan ei ole tarkoitus olla rangaistus, vaan palkinto. Polte ja kipu lihaksissa on palkitsevaa, jos sillä saa (omalla mittapuulla) ison kasan rautaa nostettua ja endorfiinit hyrräämään. Jos voi treenin voi sanoa, että oli kivaa, eikä tein kun oli pakko, vaikken olisi yhtään jaksanut.

Huomenna menen tekemään sen käsitreenin toivottavasti paljon paremmilla fiiliksillä. Siihen mennessä ehkä jalatkin ovat toipuneet eilisistä kyykyistä, joten saatan jopa päästä nauttimaan muutamasta tunnista ilman maitohappoja lihaksissa.

****

Ps. Päivän piristys://www.youtube.com/embed/a8W6Yj8WoLE

Nainen nostaa sata kiloa ja nauraa päälle.

 

Jutun kuvituksena on käytetty satunnaisia nettilöydöksiä. Oli muuten haastavaa löytää kuvia tai videoita painoja nostavista naisista, jotka eivät ole bikineissä poseeraavia fitnesspimuja.

hyvinvointi mieli liikunta ajattelin-tanaan