Äkäslompolo

Lainio-tunturin huipulla!

Sain viimeinkin reissukuvat kasaan, mikä ei ollutkaan aivan yksinkertainen juttu, kun valokuvia oli otettu monella kameralla ja itse olin poikkeuksellisesti viihtynyt enemmän kameran edessä kuin takana.

Olimme siis viikon Yllästunturin kupeessä Äkäslompolossa, jossa on laskettelun lisäksi loistavat mahdollisuudet maastohiihtoon ja esimerkiksi lumikenkäilyyn. Kuten jo mainitsin hiihtokilometrejä kertyi karken laskelman mukaan noin 93, mikä lienee tähänastinen ennätykseni. Ja siltä se tuntuikin! Ensimmäisenä iltana olin sen verran poikki, että epäilin miten suksi mahtaa luistaa seuraavana päivänä, mutta niinhän se vaan luisti. Liekö muukaan mahdollista näissä maisemissa?

Säät olivat varsin pilviset alkumatkasta, mutta reissun viimeisenä päivänä aurinko helli meitä täydeltä terältä. Jos heikohko maantietoni ei petä täysin, kuvassa näkyy Kesänki-tunturi, jonne kiipesimme ensimmäisenä päivänä.

Huoltopaussi.

Hiihtotekniikka ja suksien voitelu olivat hieman päässeet unohtumaan, mutta onneksi sain varsinkin jälkimmäiseen asiantuntevaa opastusta. Silti jäin miettimään, johtuiko matkaseuralaisten selvästi reippaampi hiihtovauhti vain kovemmasta kunnosta vai myös paremmista ja uudemmista suksista. Omanihan ovat vain kymmenisen vuotta vanhat ja ainoastaan hintsusti halkeilleet pohjasta. Seuraavaa yllättävää rahantuloa odotellessa siis…

Jos liikut Äkäslompolon suunnalla, suosittelen Aakenus-tunturille kiipeämistä. Tunturin on hauskan pitkänmallinen, niin että paljakalla voi hiihtää tunturin lakea pitkin monta kilometriä. Sinne ei kulje koneella tehtyä latua, mutta ihan hyvin selvisimme parin edellisen hiihtäjän jälkiä pitkin. Sitäpaitsi näin samalla reissulla ihka elävän metson!

Ylläksen tunturijono Lainoin huipulta katsottuna.

 

Kiitokset kaikille matkaseuralaisille sekä iskälle kuvista!