Gluteeniton vuokaleipä x 2

leip�.jpg

Olin jo jonkun aikaa ehtinyt ikävöidä hyvää tuoretta leipää, kun mieleeni muistui aikoinaan Trendistä poimittu erittäin hyvä leipäohje. Alkuperäinen ohje oli vehnäpohjainen, mutta googlailin myös erilaisia gluteenittoman leivän reseptejä ja sovelsin näistä oman versioni.

Tein leipää kahdella eri jauhosekoituksella, mutta uskoisin että lähes mikä tahansa muukin gluteeniton jauho sopii leipään. Jos taikinassa tuntuu olevan huonosti sitkoa, sekaan voi lisätä kananmunan varmistamaan leivän koossapysymisen.

Tämäm leivän paisto on viikonloppuhommaa, sillä sitä kohotetaan yhteensä yli neljä tuntia ennen paistamista. Muutoin leipä on kuitenkin äärimmäisen helppo valmistaa, eikä tässä ohjeessa mikään ole millintarkkaa.

 

VAALEA MAISSI-KAURALEIPÄ 

Vaihe 1:

4 dl kylmää luomumaitoa, vettä tai muuta vastaavaa nestettä

1 dl tattarirouhetta

3 dl maissijauhoa (ei maissitärkkelystä vaan ihan jauhoa)

1 rkl psylliumjauhetta

peukalonpään kokoinen nokare hiivaa

Vaihe 2:

4 dl gluteenittoman kaura- ja maissijauhon sekoitusta

1-1,5 tl suolaa 

1 luomukananmuna

(Ks. valmistusohjeet alla.)

 

VILJAISA KAURA-TATTARILEIPÄ

Vaihe 1:

4 dl kylmää vettä tai muuta nestettä

1 dl seesaminsiemeniä

2 dl gluteenitonta kaurajauhoa

2 dl tattarijauhoa

1 rkl psylliumjauhetta

sormenpään kokoinen nokare hiivaa

1-2 tl siirappia

Vaihe 2:

3-4 dl gluteenitonta kaurajauhoa

1-1,5 tl suolaa

 

Lisäksi molempiin ohjeisiin:

Voita tai muuta rasvaa vuokaan

Haluttaessa siemeniä koristeluun

 

VALMISTUS

1. Sekoita kaikki vaiheen 1 ainekset huolellisesti keskenään. Anna taikinan tekeytyä liinan alla lämpimässä paikassa vähintään 2 tuntia.

2. Lisää taikinaan loput aineet ja vaivaa huolellisesti kunnes taininaan syntyy sitkoa ja siitä tulee kimmoisan oloista (tämä vie yleensä vähintään 10 min). Lisää jauhoja vähitellen kunnes taikina on pehmeää mutta muovailtavan oloista. Tärkeää on ettet tee taikinasta liian paksua: riittää, kun nyrkki vaivatessa ”tarttuu kiinni” taikinan sisään. Jätä taikina liinan alle kohoamaa 1,5 tunniksi.

3.  Voitele leipävuoka. Kun taikina on hyvin kohonnut, kaada se vuokaan ja tasoita pinta ja ripottele päälle halutessasi erilaisia siemeniä. Jätä leipä kohoamaan vielä 45 minuutiksi.

4. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Paista leipää uunin alatasolla noin 30 minuuttia kunnes se on saanut kauniin värin. Leivän maku tasoittuu yön yli levättyään, mutta jos et malta odottaa, suosittelen tarjoiluun paksua kerrosta luomuvoita. Myöhemmin leivän voi myös hyvin paahtaa paistinpannulla sellaisenaan tai oliiviöljyn tai voin kera.

 

HUOM! Uunista riipriippuen paistoaika voi vaihdella! Varmista että leipä on pohjas myöten kypsä!

koti ruoka-ja-juoma