Joensuu Night Run 12h joukkuesarja 2016

Ei yhdeksän, vaan viisi kulkijaa: The Fellowship of the 325m Ring maaliviivan ylittäneenä.

On se jännä juttu, miten häilyvä hulluuden ja ihan parhaiden juttujen raja on. Tai ehkä sitä ei olekaan – ainakaan en tiedä, kummalla puolella rajaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä liikuttiin.

Joensuu Night Run 12h on kilpailu, jossa juostaan 12 tunnin ajan – iltakahdeksasta aamukahdeksaan – sisäradalla joko yksilösuorituksena tai joukkueena niin, että yhden joukkueen jäsenen kerrallaan on oltava radalla. Yksilöjuoksijoille on tarjolla lyhyempiäkin sarjoja. Itse osallistuin tapahtumaan viiden hengen joukkueessa The Fellowship of the 325m Ring.

Juoksijoita radalla – ohi kiitävä punapaitainen on joukkueemme jäsen.

Klo 19:15-21

Saavuin Joensuun areenalle joukkueestamme ensimmäisenä ja niinpä vaatteiden vaihdon jälkeen pääsin hakemaan numerolapun ja chipin. Muut joukkueemme jäsenet ilmestyivät paikalle puolen maissa, ja aikaa jäi juuri sopivasti taktiikkapalaveriin, huoltopisteen pystyttämiseen ja starttiviille siirtymiseen.

Koska olin ensimmäisenä juoksukamat päällä, sain kunnian aloittaa juoksu. Lähtösummerin soitua suurin osa juoksijoista lähti mukavaa hölkkätahtia liikkeelle ja roikuin letkan jatkeena sen kummemmin miettimättä. Ensimmäinen 15 minuutin juoksuvuoro meni nopeasti. Klo 20:15 luovutin chipin seuraavalle joukkuetoverille ja jäin huoltopöydän luokse napostelemaan omia keksejä ja järjestäjien tarjoamaa banaania.

Klo 21-01

Seuraavat tunnit noudattivat samaa kaavaa: 15 minuuttia juoksua reippaahkoa hölkkävauhtia jotakuinkin mukavuusalueella pysytellen, heti juoksuvuoron jälkeen evästä naamariin ja reilu tunti odottelua. Tauot kuluivat venytellessä, joukkuekavereiden kanssa höpötellessä, somettaessa ja huoltopuuhissa. Evääksi olin ottanut jugurtteja, erilaisia gluteenittomia keksejä, urheilujuomaa ja pari Gainomaxia ja järjestäjien pöydästä hain muun muassa banaania ja sipsejä.

Viimeinen vartin juoksuvuoroni osui puolenyön paikkeille, ja sattumalta juuri minun kierroksellani joukkueemme yhteistulos ylitti maratonin. Oli hauskaa juosta huoltopöydän ohi ja kuulla: ”Sä juoksit just maratonin!”

Klo 01-06

Yhden jälkeen vaihdoimme puolen tunnin juoksuvuoroihin, jotta tauoilla jäisi enemmän aikaa syömiseen ja torkkujen ottamiseen. Ensimmäinen puolen tunnin juoksu sujui vielä suht kevyesti, mutta silmiäni oli alkanut painaa jo puolenyön maissa, joten olin kiitollinen puoli kahdelta koittavasta nukkumatauosta. Seiväshyppääjien laskeutumispatjalle oli muodostunut joukkuejuoksijoiden siskonpeti, jonne minäkin suuntasin viltteineni.

Torkuin reilun tunnin puoliksi unessa, puoliksi kuunnellen hallissa soivaa musiikkia ja lähellä juttelevia ihmisiä. Havahduin vähän ennen kännykän herätystä ja kömmin ylös edelleen unisena ja viltistä huolimatta viluisena. Kolmannella askeleella alas patjalta vasen lonkankoukistaja kramppasi. Kiroilin hetken aikaa mielessäni huonoa nukkuma-asentoa ja linkkasin huoltopöydälle juomaan urheilujuomaa saadakseni neste- ja enegiatasapainoa takaisin kohdilleen.

Lähdin juoksemaan seuraavaa osuuttani varovasti, mutta kun muutaman kierroksen jälkeen lonkankoukistajan kipu ei osoittanut ainakaan pahenemisen merkkejä, uskalsin vähän lisätä vauhtia. Tauolla ennaltaehkäisevästi tekemäni kineesioteippaukset eivät pysyneet millään paikoillaan, mutta polvissa ei onneksi ollut mitään ikäviä tuntemuksia. Jossain kohti kelloa katsoessani mietin, että kuinka siistiä on, että näin vaan pystyn juoksemaan neljältä aamuyöllä krampanneella jalalla (toim. huom. päätelmä tehty alentuneesti syyntakeisessa tilassa).

Tähän asti tankkauksen kanssa ei ollut ollut mitään ongelmia, mutta seuraavan tauon aluksi juomani Gainomax jäi sen verran pyörimään mahaan, että päätin jättää kiinteän ravinnon kokonaan väliin. Venyttelyjen jälkeen kömmin uudestaan patjalle viltin alle, tällä kertaa valiten tarkasti makuuasennon jalat mahdollisimman rentoina.

Hyvin varusteltu joukkueen huoltopöytä. 

Klo 06-07:40

Torkuilta noustessa totesin krampin levinneen myös saman jalan takareiteen. Kävin sekoittamassa lisää urheilujuomaa ja hain järjestäjien pöydästä sipsejä. Yritin venytellä ja rullailla jalkaa, ilman kovin kummoisia tuloksia.

Tässä vaiheessa siirryimme kymmenen minuutin juoksuvuoroihin. Asetan yleensä juoksutapahtumissa kaksi tavoitetta: sen, mitä haluan vähintään saavuttaa ja mihin uskon pääseväni mahdollisista pienistä vastoinkäymisistäkin huolimatta, ja toisen vähän yläkanttiin haarukoidun, johon pääseminen on vain ylimääräistä plussaa. Tässä vaiheessa olin jo ylittänyt minimitavoitteeni alun reippaan tahdin ansiosta, ja laskeskelin, että optimistinen tavoite 20 kilometrin ylityskään ei vaatisi kovin montaa kierrosta lisää.

Hölkkäsin todella varovasti jalkaa kuulostellen varmaankin hitainta tahtiani koko kisan aikana – sen verran sentään järkeä riitti vielä tässä vaiheessa, että totesin jalkojen jotakuinkin toimintakykyisenä pitämisen muutamaa kierrosta parmepaa lopputulosta tärkeämmäksi. Joskus muistaakseni näillä main, sattumalta jälleen minun vuorollani, joukkueen yhteistulos ylitti 100 kilometriä. Tällä kertaa olin itse tarkkana tulostaulun kanssa, ja pääsin kertomaan huoltopöytää ohittaessa muille satasen täyttyneen.

Juoksuvuorojen välissä tankkasin nestettä ja suolaa, mutta toisen kymmenminuuttisen jälkeen jalka tuntui siltä, että minun juoksuni tässä tapahtumassa on juostu.

07:40-08

Viimeisen 20 minuutin ajaksi siirryimme vaihtamaan juoksijaa joka kierroksella. Suolatankkaus tuntui alkavan toimia, joten päätin kuitenkin yrittää juosta vielä yhden viimeisen kerran. Yllättäen nyt jalka tuntuikin paremmalta, ja saatoin jopa hieman kiristää tahtia. Niin kiristivät muutkin ja pian oli taas minun vuoroni juosta kierros. Toinen kierros sujui jo helpommin.

Luulin tässä kohti juoksun todella olevan osaltani ohi jo ajan loppumisen takia, mutta joukkuetovereideni hurjan loppukirin ansiosta ehdimmekin aloittaa vielä kolmannen viestikierroksen. Lähtiessäni juoksemaan jalka tuntui toimivan lähes normaalisti. Huomasin silmäkulmasta jonkun valkopaitaisen miehen yrittävän ohittaa minua, ja päätin pitää hänet takanani loppukierroksen. Käänteinen kirittäjä sai minut tekemään koko kisan parhaan kierrosaikani viimeisillä minuuteilla.

Luovutin chipin joukkuemme ankkurille muutamaa minuuttia ennen loppulaukausta. Viimeiset sekunnit juoksimme kaikki yhdessä, kunnes summeri soi kisan loppumisen merkiksi.

Tunnelmia joltain loppupuolen tauolta.

Jälkipuinti

Epäröin ja jännitin tähän tapahtumaan lähtemistä todella paljon, vaikka asenteeni oli, että lähden vain hupijuoksulle hyvällä porukalla ilman vakavasti otettavia tavoitteita. Vaikka eilinen ja osin vielä tämä päiväkin on mennyt varsin nuutuneissa tunnelmissa, olen iloinen, että uskasin lähteä.

Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja ilmapiiri hallissa oli ainutlaatuinen. Erityiskiitos tarjoilupöydän luona toimineille järjestäjille, jotka jaksoivat tsempata vielä aamutunteinakin! Sisähallijuoksu ja viestiksi jaettu joukkuekilpailu oli myös aloittelijaystävällinen tapa tutustua pitkän matkan juoksuun. Missä tahansa mahdollisissa ongelmatilanteissa apua oli(si ollut) saatavilla, ja huollon järjestäminen oli todella helppoa. Saman radan kiertäminen ei ihme kyllä edes alkanut puuduttaa ja koko yö tuntui kuluvan kaksikertaisella nopeudella normaaliin ajankuluun nähden.

Jos pysyin laskuissa, oma tulokseni oli 21,37 kilometriä, mikä oli enemmän kuin uskalsin odottaa. Juoksin siis (tavallaan) elämäni ensimmäisen puolimaratonin! Koko juokkueemme tulos oli huimat 122 km. Vielä eilisen ajan kipuillut jalka alkaa olla jo lähes normaalin tuntuinen ja pahin väsymys on nukuttu pois 14 tunnin yöunilla. Olen yllättänyt itseni miettimästä, mihin sarjaan osallistun ensi vuonna.

 

Kaikki tulokset järjestäjien sivulla.