Kaksi viikkoa Tunturikymppiin
Tasan kahden viikon päästä on elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma. Edelleen fiilikseni vaihtelevat mitä hittoa mä oon tekemässä -pohdinnoista ensi kesän kisakalenterin ja entistä pidempien matkojen suunnitteluun.
Joensuuhun palattuani juoksutreenit ovat sinänsä sujuneet hyvin. Olen käynyt säännöllisesti lenkillä ja juossut useita lähellä tulevaa kisamatkaa olevia lenkkejä, huomattavasti helpommassa maastossa toki. Tänään kävin Kolilla juoksemassa noin 8-9 km lenkin (kaksi mukani ollutta laitetta ovat erimielisiä asiasta) ja testailemassa miltä meno tuntuu haastavammilla poluilla.
Vaikka kunto ja taito eivät vielä riitä ylämäissä tai kaikkein kivikkoisimmissa paikoissa juoskemiseen, suhtaudun suhteellisen luottavaisesti siihen, että kävelyä ja hölkkää vuorottelemalla pääsen Pyhällä siedettävässä ajassa maaliin asti. Lokakuussa odottava Vaarojen maratonin 14 kilometriä hieman hirvittää tämänpäiväisen jälkeen (ihanko todella tuossa maastossa pitää rymytä melkein kaksinkertainen matka?), mutta toisaalta sitä ennen on enemmän aikaa treenata.
Kuten jossain sivulauseessa saatoin mainita, ongelmani pidemmillä lenkeillä on ollut polven sisäsyrjän kipeytyminen. Liittyessäni takaisin kuntosalilleni, sain kaupanpäällisenä tapaamisen pt-fysioterapeutin kanssa. Hän keksi noin viidessä minuutissa mistä onglema johtuu: jokin pakaran alueella oleva lihas ei aktivoidu tarpeeksi, jolloin polvi kääntyy sisäänpäin, ja tämä pidemmän päälle tuottaa kipua.
Sain jalan virheasennon korjaamiseksi yksinkertaisen kolmen liikkeen jumppaohjelman, joka päivittäin tehtynä alkoi auttaa jo parissa viikossa. Aikaisemmin polvi on alkanut tyypillisesti oireilla jo noin kuuden kilometrin jälkeen, mutta nyt olen pystynyt juoksemaan jopa yhdeksän kilometrin lenkkejä täysin ongelmitta. Jumppaohjelmaa on kuitenkin tarkoitus ehdottomasti jatkaa vähintään niin kauan kuin yleensäkin haluan juosta.
Oikeastihan vain käytän koko juoksuharrastusta tekosyynä hiilaritankkaukseen. Kaikki kuvat otettu tänään Kolin kansallispuistossa.