Melontakurssilla
Kuva: Eveliina Hiltunen / Joensuun kauhojat
Tällä viikolla olen palellut, bongannut joutsenia, heittänyt talviturkin ja löytänyt uusia lihaksia-jotka-voivat-tulla-kipeksi Joensuun kauhojien järjestämällä melonnan alkeiskurssilla. Kolmen illan kurssin tarkoituksena oli tutustua kajakkimelotaan ja harjoitella perustekniikoita, kuten eteen- ja taaksepäin melomista, kajakin kääntämistä, rantautumista ja kaatuneesta kajakista pelastautumista.
Oppitunti 1: Pue kolme kertaa enemmän kuin luulit.
Kurssin ensimmäinen ilta koitti kesäisessä +6 asteen sateisessa ja tuulisessa säässä. Vaikka kajakissa istuessa jalat ovat suojassa ja pelastusliivitkin lämmittävät, tämä ei paljoa auta ympäröivän veden ollessa suurinpiirtein ilman lämpöistä. Joten sääntö nro. 1: viileällä säällä melomaan lähtiessä kannattaa pukea tuplasti se mitä pukisi pikkupakkasella hiihtämään lähtiessä. Vähintään.
Lievästä jäätymisestä huolimatta päivän tehtävät saatiin suoritettua eikä kukaan onneksi kaatanut kajakkiaan.
Kuva: Eveliina Hiltunen / Joensuun kauhojat
Oppitunti 2: Virtauksella on väliä.
Keskiviikkoiltana sää oli jo hieman siedettävämpi: tuulinen mutta sentään aurinkoinen. Suuntasimme Pielisjoelle, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Kun samaan aikaan sekä tuuli että virta olivat vastaan, välillä reippaastakaan melomisesta huolimatta kajakki ei kirjaimellisesti liikkunut metriäkään. (Jos olisi lakannut melomasta, se olisi valunut taaksepäin. Kokeilin.)
Tällä kerralla opettaja demostroi kajakin kaatamista ja siihen takaisin kiipeämistä sekä sitä kuuluisaa eskimokäännöstä. Tunnin päätteeksi halukkaat saivat kaataa kajakkinsa – minä päätin jäädä odottamaan lämpimämpää säätä.
Kuva: Auvo Salmi / Joensuun kauhojat
Oppitunti 3: Tämähän voi olla kivaa!
Viimeisenä iltana suurin osa teoriapuolesta oli käyty joten hyppäsimme lähes saman tien kajakkeihin ja järvelle. Ensimmäistä kertaa kurssin aikana oli lähes tyyntä, ja sumuisen harmaa järvi seesteisen kaunis. Liekö ero ollut kajakissa vai melojassa, mutta tällä kertaa alkoi tuntua, että melonta sujuu huomattavasti aiempaa kevyemmin ja vaivattomammin, ja tekniikkaan syntyä jo jonkinlainen rutiini. Jutun juju on siinä, että melaa ei liikuteta käsillä, vaan keskivartaloa kiertämällä, mikä alkuun tuntui kiikkerässä kajakissa hieman haastavalta. Kajakit eivät kuitenkaan kaadu vahingossa ollenkaan niin helposti kuin luulisi, kunhan melojan oma vartalonhallinta on suunnilleen kohdillaan.
Niinpä kurssin viimeiseksi tehtäväksi – edelleen yhtä viileästä säästä huolimatta – jäi kajakin kaataminen. Tätä ei toki olisi ollut pakko suorittaa, mutta kun olin jo valmiiksi kastunut tihkusateesta ja saanut jopa kevyen hien pintaan melomisesta, arvelin että samallahan sekin menee. Yleensä kai kajakin kaatamista suositellaan jo alkeiskurssilla jottei sitä tarvitsisi myöhemmin pelätä ja jotta tietää miten vahingossa kaaduttua irrottaudutaan kajakista. Itse olen sen verran hömelö, etten osannut juurikaan pelätä kaatumista ennen kuin olin jo pääalaspäin vedessä apua-kylmää-mitentäältäpääseepoiskylmäämärkääällöäapua. No nytpähän tiedän.
Päivän adrenaliiniannos kaupan päälle. Tosibloggari ottaa selfien ennen vaatteiden vaihtoa.
Kaiken kaikkiaan kurssista jäi todella hyvä fiilis: jos sää vain ei suoranaisesti ole vastaan, melonta voi olla kivaa ja kohtalaisen helppoakin. Opettajat olivat todella kannustavia ja mukavia ja ryhmähenki hyvä. Eikä se kajakki kaadu vahingossa.