”Meneekö toi vähän överiksi?”

Eräs lähisukulaiseni on jo pari kertaa esittänyt epäilyksensä, että liikuntaharrastukseni ”menee överiksi”. Itse en ole samaa mieltä, mutta ymmärrän sinänsä hänen huolensa: vietänhän viikossa useita tunteja salilla, luen urheiluaiheisia lehtiä ja blogeja, seuraan alan ihmisiä Instagramissa ja vielä kirjoitankin aiheesta. Aika paljon yhden genren ympärillä pöyrivää vapaa-ajan toimintaa, vai mitä?

Aattoiltaa istuessamme toinen sukulaiseni puolestaan alkoi ihmetellä, eikö sukulaisella nro 3 ole mitään muuta elämää kuin koiraharrastus, kun tämä postaa Facebookiin lähes pelkästään kuvia koiristaan. En tätä postausta varten kysynyt asianomaiselta itseltään, mutta ymmärtääkseni hänen elämäänsä kuuluu myös esimerkiksi sellaisia pikkujuttuja kuin työ ja perhe. En minäkään kirjoita blogissani tai aloita kahvipöydässä keskustelua siitä, että opin tekemään CSS-koodia tai kirjoitin esseen fokalisaatiosta, saati että pesinpä muuten pyykkiä tänään.

Mitä sitten harrastusten ”överiksi menemiseen” tulee, äitini ex-puuvenepurjehtijan ominaisuudessa luonnehti asiaa jotakuinkin näin: Jos kaikki vapaa-aika ja raha menee harrastukseen, ja harrastus syrjäyttää ihmissuhteet, kannattaa miettiä, tuleeko sillä todella pitkällä tähtäimellä onnelliseksi. Lisäisin tähän vielä, että kannattaa miettiä, kumpaa muistelee ensi vuonna suuremmalla lämmöllä: uudenvuodenbileitä joiden takia skippasi jalkatreenin, vai kyykkyjä joiden takia jätti väliin uudenvuodenbileet. Sitä ei voi toisen puolesta tietää.