Eilisessä Kaappaus keittiössä -sarjan jaksossa kotikeittiöitä pelastavan Kari Aihisen käsittelyyn joutui perhe, jonka vanhemmat välttelivät kaikkea, mikä sisältää 

• suolaa
• rasvaa
• kaloreita.

Jollain täysin käsittämättömällä logiikalla tämä oli johtanut siihen, että perheen lapset söivät pelkkää kanaa ja riisiä, vanhemmat voileipiä illalliseksi. Kevyttä ja vähäkalorista? Kaukana siitä. Terveellistä? Ei millään mittapuulla.

Ongelman lähtökohta oli nähdäkseni se, että pariskunta oli jostain syystä alkanut rajaamaan ruokavaliotaan ja karsimaan ”huonoja” ruokia. Perusteluna oli terveellinen syöminen, mutta lopputulos oli kaikkea muuta.

Uskoakseni tämä on melko yleinenkin ongelma: ruokien lajittelu hyviksiin ja pahiksiin ei tee muuta, kuin kaventaa ruokavaliota ja vähentää ravintoaineiden saantia. Ymmärrän toki kiireessä välillä yksipuolisesti syömisen – sorrun siihen harmillisen usein itsekin – mutta terveysargumentin käyttö on tällöin kuin ehdottaisi bensaa tulipalon sammuttamiseen.

Minun ruokafilosofiani nykyisin kitetytyy sanoihin enempi parempi. Sekä määrän että laadun suhteen. Jos minulta kysyttäisiin ruokaneuvoja (vaikkei kysytä), ainoa ohje olisi: syö paljon, hyvää oikeaa ruokaa ja mahdollisimman montaa eri sorttia, poislukien tietysti allergiat ja eettiset valinnat. Ota jätski tai kolmas santsikierros uusia perunoita, jos siltä tuntuu. Kroppa kyllä kertoo, milloin se on kylläinen. 

”Yllättäen” Kaappaus keittiössä -ohjelmassa Aihisen tekemä esimerkki-illallinen sisälsi sekä vähemmän kaloreita että enemmän ravinteita kuin perheen omat muka-terveelliset leipävälipalat. Vähäkalorisuus ei kuitenkaan ole yksioikoisesti hyve; sopivan suuruisen energiamäärän sekä fyysisen ja henkisen ruokailunautinnon saaminen on.