Stressitön elämä, osa 4: mene jumppaan

Parin viime viikon aikana olen palauttanut tämän kevään isoimman opinnäytetyön ja aloittanut kesätyöt tutussa paikassa, mutta uudella toimenkuvalla. Pontentiaalisesti minulla olisi ollut mahdollisuus unettomiin öihin, sydämentykytyksiin ja kokonaisvaltaiseen apua-mitä-tästäkin-tulee-panikointiin. Välillä on tuntunut, että aivoni surraavat ylikierroksilla kun energiajuomassa uitettu sähköjänis.

Silti en ole juurikaan kärsinyt tilanteesta. Konsti tähän on niin yksinkertainen ja itsestäänselvä, että melkein naurattaa: olen käynyt jumpassa. Tai siis crossfitissa, pilateksessa, putkirullaamassa ja niin edelleen.

image.jpg

Vappuaattona salilta sai paisti aivot nollattua deadlinen jälkeen, myös skumppaa. 

Maanantaina ensimmäisen pitkästä aikaa toimistossa vietetyn työpäivän jälkeen väsytti ja päässä surisi. Olisi tehnyt mieli lähteä kotiin nukkumaan, mutta olin jo etukäteen päättänyt mennä crossfit-treeneihin suoraan töistä, joten salille mars.

Päivän treeni avasi juoksukauden salillamme, eikä siitä ole oikeastaan muuta hyvää sanottavaa, kuin että en kuollut, pyörtynyt, oksentanut tai edes kompastunut omiin jalkoihini, vaikka kaikkien mahdollisuutta epäilin jossain vaiheessa.

Kuitenkin tunnin jälkeen olo oli – kuten aina – endorfiinihumalaisen hyväntuulinen ja rentounut. En edes ihan oikeasti muistanut, että minulla on sellainenkin asia kuin työpaikka! Saman vaikutuksen aikaansaamiseen esimerkiksi alkoholilla olisi tarvittu aika monta lasillista enemmän, kuin arki-iltana on fiksua.

Vahingosta viisastuneena olen oppinut ja nyt myös käytännössä toimivaksi todennut, että mitä enemmän tuntuu, ettei ehdi, jaksa tai huvita lähteä treeneihin, sitä varmemmin sinne kannattaa mennä. Kiireisen tai muuten stressaavan päivän päätteeksi pään saa ylivoimaisesti parhaiten nollattua liikunnalla, oli sitten kyse rentouttavasta joogasta tai hikirääkistä crossfitin parissa.

Lajilla ei ole oikeastaan väliä, kunhan siitä itse tykkää, mutta stressinpoistoon suosin lähtökohtaisesti ohjattua liikuntaa: ei tarvitse tehdä itse edes sen vertaa aivotyötä, että miettisi montako kyykkyä sitä tänään tekisi.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Työ

Lihavuus on arvokysymys

Eilen Yle uutisoi suomalaisten pitävän lihavuutta ihmisen omana vikana. Tänään taas vietetään kansainvälistä Älä laihduta-päivää.

Olen sitä mieltä, että lihavuus ei ole yksinomaan ihmisen ”oma vika”.  Jos lihavuutta aiheuttavat sairaudet ja vastaavat otetaan pois laskuista, kyse on arvoista, jotka tulevat pitkälti yhteiskunnastamme ja kulttuuristamme.

Tiedättehän tämän perinteisen koti, uskonto ja isänmaa -kombon? Että tehdään töitä näiden arvojen puolesta itselleen juuri mitään pyytämättä ja hengähdystaukoja jättämättä?

Kun nykyaikana uskonnon tilalle vaihdetaan työ ja raha, isänmaata johtaa porukka, jolle valtiokassan tilisaldo on kansalaisten hyvinvointia tärkeämpi, ja yhtälöön lisätään vielä liikkumattomuutta tukeva arkiympäristö sekä helppo ja halpa pika- ja einesruoka, voiko tuloksena edes olla mitään muuta kuin lihava ja huonosti voiva kansa?

Niin, tokihan laihuutta erityisesti ulkoisesta näkökulmasta arvostetaan jopa liikaakin. Ihmiset kuluttavat itsensä loppuun tulostavoitteiden ja YT-neuvotteluiden ja toisaalta kodin- ja lastenhoitoon, ulkonäköön ja ihmissuhteisiin liittyvien paineiden ristiaallokossa, eikä aikaa tai energiaa todelliseen omasta itsestä huolehtimiseen jää.

Kunnollinen työntekijä saapuu toimistolle tukka ja jakkupuku ojennuksessa, haukkaa einespizzan kahvihuoneessa ja jää ylitöihin illaksi sen sijaan, että pyöräilisi töihin verkkareissa, kävelisi lounaalle salaattibaariin ja lähtisi neljältä jumppaan. Eihän se ole tuottavaa. Samaan aikaan lihavia ei haluta palkata töihin, koska heitä pidetään tyhminä ja laiskoina.

Toisista ihmisistä huolehtiminen ja terve epäitsekkyys ovat erittäin jees, mutta oman terveyden uhraaminen yhteiskunnan tai firman rattaiden pyörittämiseen ei. Niin kauan kuin sekä ihmisten päivätyö että kodinhoito vaativat pääasiassa fyysistä puuhastelua, lihavuusongelma ei tullut esiin. Päätteen äärellä istuessa tilanne on toinen.

Jos lihavuudesta halutaan eroon, ihmisyksilöiden osoittelun sijaan koko yhteiskunnan on syytä katsoa peiliin.

Hyvinvointi Liikunta Terveys Uutiset ja yhteiskunta