Never stop fighting for a good life, kirjoitti Yoga Girl Instagramissa muutama päivä sitten. Jokainen ansaitsee hyvän elämän ja tarvitsee muutakin kuin selviytymistä ja pinnalla pysyttelemistä. The only way through is up.

Osui ja upposi.

Olen aika pitkään, oikeastaan koko talven, elänyt poikkeustila-moodissa. Ajatellut, että nyt vaan yritetään rämpiä läpi akuutisti päälle kaatuvista katastrofeista, ja katsotaan kaikkia muita juttuja sitten myöhemmin. 

Tuon päivityksen luettuani totesin, että aika hölmöä. Ei ole mitään akuuttia katastrofia, josta pitäisi selvitä. On toki projekteja ja deadlineja, mutta ne ikäänkuin kuuluvat toimenkuvaan yliopisto-opiskelijana. Ja ihan oikeasti kuitenkin tykkään tosi paljon opinnoistani. Terveyspuolellakin on ollut yhtä sun toista kremppaa, mutta niistä iso osa on juontanut juurensa mihinkäs muuhunkaan, kuin (turhaan) stressaamiseen, ja loput ovat hyvässä hoidossa.

Ainoa mitä tarvittiin, oli katsoa tilannetta vähän ulkopuolelta ja todeta: Okei, mun elämä rullaa tällä hetkellä tällä tavalla, ja se on ihan okei. Siitä selvitään kyllä. Kun selviämispuoli on kunnossa, voi alkaa keskittyä siihen, mihin suuntaan on menossa ja ennen kaikkea mikä tässä hetkessä on kivaa. 

En väitä enkä kuvittele, että elämä pitäisi tai edes voisi olla aina hirveen ihkua ja mukavaa, koska ei se ole. Kuitenkin yleensä, ikäänkuin vallitsevassa olotilassa, elämästä pystyy useimmiten tekemään vähintään melko jees -jutun. Se vaatii sen, että nykytilaa katsoo vallitsevana olona, ei poikkeustilana, ja jos ei tykkää näkemästään, muuttaa joko asetelmaa tai tarkastelukulmaa. Harvat asiat elämässä on oikeasti pakollisia, ja toisaalta ihminen on uskomattoman sopeutuvainen eläin. 

Mitä haluan tällä postauksella sanoa, on samaa mitä Yoga Girl viestitti: Juuri sinulla, joka tätä juuri nyt luet, on oikeus hyvään elämään. Se on nyt eikä ”sitten kun”. Sinä olet ainoa, joka voi määritellä, millä tulet onnelliseksi. Älä lakkaa etsimästä sitä, sillä kukaan muu ei voi löytää sitä puolestasi.