Crossfit herättää varsin ristiriitaisia tunteita sekä sen harrastajissa että niissä jotka eivät ole sitä ikinä kokeilleet. Minusta crossfit on luonnollisesti lähtökohtaisesti hyvä harrastus – uhraanhan sen parissa useamman illan viikossa – mutta kieltämättä se aiheuttaa välillä myös turhautumista ja harmistusta. Avataanpa hieman miksi vaivaudun harrastamaan moista lajia.
Hyvä olo
Hölkkälenkin tai punttiteenin jälkeen yhden hengen ihmiskokeen perusteella noin 9 kerralla 10:stä fiilis treenin jälkeen on parempi kuin ennen treeniä, mutta crossfitin kanssa suhdeluku on luokkaa 49 50:stä. Tänäänkin olin nukkunut huonosti, myöhästynyt luennolta ja maanantai ****tus oli huipussaan, mutta muutamien rinnallevetojen, burpeiden, kyykkyjen ja hyppynarun kanssa hikoilun jälkeen olo oli kuin keitetyllä makaronilla, olettaen että makaronit tykkäävät tulla keitetyksi.
Pari kertaa on käynyt niin, että crossfit-treenin jälkeen päällimmäinen fiilis on ollut ärsytys, mutta silloin kyse on ollut siitä, että jonkun tilapäisen ongelman (niskat jumissa, joku paikka liian kipeä edellisistä treeneistä) vuoksi en pystynyt tekemään treeniä kunnolla. Yleensä kuitenkin mitä enemmän treeneihin lähtö kehtuuttaa, sitä enemmän on sen tarpeessa.
Kehittyminen
Viimeisen vajaan vuoden aikana, jonka olen crossfitia aktiivisesti harrastanut (lukuunottamatta viimesyksyistä saikkutaukoa) koen oppineeni liikunnasta enemmän kuin kahtena sitä edellisenä kuntosalilla ja jumpissa. Crossfitin etu on treenien monipuolisuus, jonka ansioista on mahdollista kehittää monenlaisia fyysisiä ominaisuuksia saman lajin parissa. Ennen crossfitin aloittamista mieleeni ei todellakaan tullut alkaa opetella asioita, kuten laatikon päälle hyppimistä, levytangon kiskaisemista lattialta pään päälle tai edes kunnollisia kyykkyjä.
Toisaalta ohjatuissa treeneissä valmentajan vastuulla on suunnitella treeniohjelmat ja progressiot. Omalle vastuulle jää vain prosenttien laskeminen maksimista, sen sijaan että salilla joka kerta arpoisi paljonkohan painoa tänään laittaisi. Sitten ihan huomaamatta jonakin harmaana maaliskuun alkupäivänä huomaa kyykkäävänsä helpohkoja vitosia painolla, jota muutama kuukausi sitten piti kakkosmaksiminaan.
Ruoka
Okei, otsikko on vähän hämäävä, koska eihän siellä salilla (harmi vaan) ruokaa tarjoilla. Viinillä-blogin Heta kuitenkin kiteytti asian hyvin: jos käyt crossfit-tunneilla säännöllisesti, saat syödä mitä huvittaa, ja edelleen mahtua vaatteisiisi. Ei mitään lisättävää.
Niin ja sitten niihin huonoihin puoliin – tai no, puoleen, koska keksin tähän hätään vain yhden. Crossfit on urheilulaji, jossa kilpaillaan, joten siitä voi sopivalla luonteenlaadulla ottaa peruskuntoilijalle turhan paljon suorituspaineita. Liika yrittäminen taas johtaa helposti turhautumisen lisäksi kaikenlaisiin johdannaisongelmiin loukkaantumisista ylikuntoon.
Pään sopivan kylmänä pitäen crossfitia kuitenkin voi harrastaa monella tasolla, mistä pääsemme vielä yhteen hyvään puoleen…
Skaalattavuus
Vaikka treenit ovat periaatteessa aika rankkoja, jokaisesta voi soveltaa itselleen ja omaan (päivän) kuntoonsa sopivan. Meidän salilla käy varsin monen näköisiä, ikäisiä ja tasoisia crossfittaajia, ja kaikki mahtuvat samoille tunneille. Kun painot lasketaan usein omasta maksimista ja muihin liikkeisiin saa käyttää haluamiaansa kevennyksiä, hintsusti omaa järkeä käyttämällä aloittelijakaan ei joudu liian koville – ainoastaan sen verran, että hiki tippuu ja endorfiinit hyrräävät.
