Kaikki tai ei mitään?

time given to us #LiveWell #J.R.R.Tolkien #quotes #thebeautyofone

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miten eri tavoilla enemmän tai vähemmän huonoon jamaan joutuneet ihmiset jaksavat nousta takaisin jaloilleen ja laittaa asiansa kuntoon. Yksi läheiseni sairastui jokunen vuosi sitten syöpään, ja heti leikkauksesta toivuttuaan alkoi kuntoilla enemmän kuin ikinä ennen. Entinen työkaverini sai diabetesdiagnoosin, ja hiihti seuraavana talvena jonkun näistä kuuluisista pitkistä kierroksista, en valitettavasti muista minkä. Miten he tekevät sen?

Picture

Tiedän oikein hyvin, että nykylääketieteen avulla kilpirauhassairaudet ovat yleensä varsin helposti hoidettavissa. Tiedän, että tämä ei kestä loputtomasti ja viimeistään ensi vuoden puolella olen todennäköisesti taas aivan normaalissa kunnossa. Vaikka olen sitä mieltä, että kipeänä saa syödä ja tehdä mitä tahansa, tiedän, että nyt olisi hyvä hetki alkaa rakentaa takaisin pohjaa elämäntavoille, joihin kuuluu aktiivinen liikunta ja pääosin terveellinen ravinto. Tiedän, että treeni on todennäköiseti pitkällä tähtäimellä hyväksi, vaikka tänään jaksaisin vetää maasta vain puolet siitä mitä ennen sairastumista.

Silti tekisi mieli piiloutua sängyn alle suklaalevyn ja viinipullon kera ja haistattaa pitkät koko maailmalla.

Failure Is Not Falling Down But Refusing To Get Up

Alan pikkuhiljaa samaistua niihin ihmisiin, joilla on esimerkiksi ylipainon tai huonon kunnon vuoksi terveysongelmia, mutta jotka eivät saa kasattua motivaatiota elämäntapojensa muuttamiseen. Miksi edes yrittää, kun elämä on totaalisen viturallaan valmiiksi? Jos sokeri- ja kolesteroliarvot heittävät häränpyllyä, mitä enää yksi bigmacci siinä tuntuu? Jos tämän taudin oireena lihakseni heikkenevät ja keskittymiskykyni on surkea, voin saman tien kai polttaa sekä kuntosalikortin että kaikki tenttimuistiinpanot? Sama ajattelu leviää helposti elämän muillekin osa-alueille; kun yksi asia ei toimi, ei jaksa tehdä mitään muutakaan, koska kuitenkin kaikki menee taas pieleen.

Tosiasiahan on se, että yleensä ne p****maiset tilanteet jossain kohti alkavat helpottaa, joko omasta ansiosta, itsestään tai kuten minun tapauksessani, lääkehoidon avulla. On kuitenkin henkisesti yllättävän vaikeaa hyväksyä se vaihe, kun ei ole enää niin sairas että voisi vain maata, muttei myöskään täysin terve. Jos lääkäri ei kerran ole enää kirjoittanut saikkulappua, eikös minun pitäisi olla yhtä reipas ja aikaansaava kuin aina ennenkin? Eihän se niin toimi, ja sitten iskee epätoivo.

Inspirational quotes for sports athletes

Minua hämmentää se, että olen saanut itseni kiinni näin mustavalkoisesta ajattelusta; yleensä vastustan kaikenlaista elämäntapahifistelyä, jossa tiettyjen sääntöjen noudattamatta jättämminen on ”repsahdus” ja ruokavalio, kuntoilu tai milloin mikäkin pitäisi noudattaa täsmälleen tiettyä kaavaa. Paljon helpompi on vastata ”kyllä” kysymykseen tekisinkö salaattia iltaruualle tai menisinkö tänään jumppaan kuin aloitanko tänään paleofittnesskarppausraakahormoniruokavalion ja kuuden kuukauden bikinimusclejuostaankolmemaratoniaviikossa-kuntoiluohjelman, vai mitä?

Fitness Motivational Quotes An Imperfect Workout Done Today Is Better Than A Perfect Workout Delayed Indefinitely

Tänään ulkona on kaunis päivä, joten voisin lähteä vaikka kävelylle. Esseitä en ole jaksanut vielä aloittaa, mutta niillä ei ole mikään kiire. Joskus lähiaikoina ajattelin mennä kokeilemaan tuleeko crossfitista yhtään mitään tauon jälkeen ja etsiä hyvän kanasalaatin ohjeen (vinkkejä otetaan vastaan), mutta se on sen ajan asia.

 

*****

Kuvat: 1, 2, 3, 4, 5, 6. Kuvat on etsitty googlen kuvahaulla eivätkä lähdesivustot liity aiheeseen.

Hyvinvointi Mieli Terveys

Tyrni-suklaakakku

img_20140906_203439_3.jpg

 

Halusin tehdä eilisiin kesänlopetusjuhliin jotain teemaan ja vuodenaikaan sopivaa tarjottavaa. Lopputuloksena päädyin tyrnisuklaakakkuun, josta tuli sekä minun että vieraiden mielestä varsin onnistunut. Kakku on suhteellisen helppotekoinen, mutta vaatii jonkin verran aikaa jähmettymiseen. Tätä voit nopeuttaa laittamalla kakun välillä pakkaseen, jos leivot viimetipassa kuten minä. Kakku on luontaisesti gluteeniton ja siitä saa laktoosittoman käyttämällä sopivia maitotuotteita. 

 

TYRNI-SUKLAAKAKKU

Pohja

125 g hyvää tummaa suklaata*, 70-80 % kaakaota

125 g voita

2 dl ruokosokeria

3 luomukananmunaa

1 dl (raaka)kaakaojauhetta

Sulata suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa sekaan sokeri. Anna tässä vaiheessa seoksen tarvittaessa jäähtyä – se ei saa misään nimessä olla yli 40-asteista kun lisäät kananmunat. Tarkista lämpö tarvittaessa lämpömittarilla.

Lisää kananmunat ja vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaakaojauhe ja vatkaa vielä pari minuuttia, kunnes seos muistuttaa tiiviihköä samettista moussea. Laita rengasvuoan pohjalle leivinpaperi ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 30-45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen täyttämistä.

 

Täyte

2 dl vispi- tai kuohukermaa

1 rkl vaniljasokeria

ruokosokeria maun mukaan, itse käytin noin 0,5 dl

2 dl maustamatonta maitorahkaa

2 dl tyrnihilloa

2 liivatelehteä tai muuta valinnaista hyydyysainetta

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma sokereiden kanssa, lisää rahka ja hillo. Purista liivatteista vesi pois ja liuota pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita joukkoon. 

Levitä täyte kakun päälle (anna kakun olla edelleen vuoassa). Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Voit tarvittaessa jäähdyttää kakun hieman nopeammin pakkasessa. 

 

Kuorrute

100 g tummaa suklaata

0,5-1 dl kermaa

reilu nokare voita

Kuumenna kerma mikrossa tai kattilassa, älä kuitenkaan keitä. Rouhi suklaa. Sekoita suklaa kerman joukkoon (jos teet tämän kattilassa, ota se ensin pois hellalta). Kun suklaa on sulanut, sekoita joukkoon voi. Kaada kuorrute kakun päälle ja kallistele vuokaa niin että se leviää tasaisesti. 

Kun kuorrute on jähmettynyt, irrota varovasti vuoan reunat ja koristele kakku haluamallasi tavalla, esimerkiksi suklaakuvioilla.

 

IMG_3990 (2).JPG

 

Koti Ruoka ja juoma